Kristinuskon on muututtava, tai se kuolee. Amerikkalaisen piispan vaatimus nosti aikanaan suuren kohun. Tajusin uudistajien puhuvan siitä, mikä minussa oli vasta syvän kokemuksen asteella. Kristillinen usko sellaisena, kuin sitä elämän ja kuoleman käännekohdissani julistettiin, ei enää puhutellut minua.
Myös maailma ympärilläni näytti uskovan samoin. Moninaisina muunnelmina kristillinen usko työntyi siellä täällä uudesta raosta ja synnytti aivan uusissa ihmisissä toivoa. Oman tulkintansa aina tuoreesta Kristuksesta tekivät tahoillaan niin uudet karismaattiset liikehdinnät kuin ihmisoikeuksia korostavat vähemmistöt.
Paikallaan tuntuivat järkähtämättä seisovan vain perinteitään puolustamaan jähmettyneet herätysliikkeet, joiden identiteetissä hereille havahtuminen oli pelkkä kiusallisen jäsentymättömän alkuvaiheen muisto. Kirkon kieli ei kyennyt niitä parempaan. Vaikka uusi kristinoppi oli jo muotoutumassa papiston uskossa, ääneen papit jatkoivat samaa vanhaa.
***
Raamattua on sanottu Jumalan kasvukertomukseksi. Alkulehtien ristiriitoihinsa kompastuvasta tarujen sankarista hän kasvaa latenssivaiheen kautta murrosikään ja löytää lopulta itsensä. Samalla tavalla soisi kirkon uskonkin aikuistuvan.
Sääntöjä rakastava latenssi-ikä tuottaa kyllä turvallisia rakenteita, mutta vain niitä. Erilaiset ovat jääneet yksin kirkon siinä kehitysvaiheessa. Vasta murrosikä pakotti kasvokkain todellisuuden kanssa: ihanteet ovat tarpeen, mutta vielä enemmän tarvitsemme armoa, sitä, jota kohti Jumalakin läpi Raamatun yhä vahvemmin kasvaa, kunnes Kristuksessa avartuu äärimmilleen.
***
Yhä useammalle kristitylle kristinuskosta tai paremminkin kirkon tavasta tulkita sitä on tullut ongelma. Menneeseen maailmankuvaan paalutetussa ei ole luovalle luottamukselle tilaa. Kirkko on autiomaavaelluksen ahdingosta pelastunut temppelinrakentaja, vaikka Kristus itse osoitti sille vain kokoon käärittävän teltan paikan.
Voin ilmaista vieraantumiseni ja ulkopuolisuuteni jättämällä kirkon, mutta se ei ole lääke vieraantumiseeni eikä ulkopuolisuuteeni. Ainoa mahdollisuuteni on uskoa rehellisesti niin kuin uskon.
Betlehemin ihmeellistä kertomusta voi ja pitääkin toistaa joulusta jouluun, mutta myös Jumalan on synnyttävä yhtä usein uudelleen. Jokaisen on aloitettava vuosi vuodelta alusta hänen suloisuutensa ihmettely ja suostuttava rytmiin, joka hänellä kulloinkin on.
Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös muita Kaisa Raittilan kolumneja:
Kolumni: Kirkon treenaaminen yhä parempaan iskuun on turhaa, jos jätetään määrittämättä, miksi
Kolumni: Kirkko on liian urautunut – ratkaisuna toimii Jeesuksenkin harjoittama palvelumuotoilu
Kolumni: Meillä Suomessa on vaikea rakastaa kirkkoaan
Kolumni: Kirkon uudistumista jarruttaa sarja yksioikoisia uskomuksia
Kolumni: Väkevimmät hengelliset kokemukseni olen saanut kaukana kirkon penkistä – lukiessani yksin
Kolumni: Ikävöin kolmiulotteista Jumalaa
Kolumni: Kun kirkko kääntyy ihmisen puoleen, se kysyy, mitä mieltä ihmiset ovat kirkosta
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.