Suomen teologisen instituutin syyskauden avajaisissa väiteltiin siitä, saako uskontunnustusta muuttaa. Väittelemässä olivat uskontunnustusta Tuomasmessussa muutellut rovasti Olli Valtonen, piispan teologinen avustaja Lauri Kemppainen ja Sleyn Luther-kirkon teologi Soili Haverinen.
Kolme väittelijää toivat keskusteluun kolme näkökulmaa: Uskontunnustus ei puhuttele nykyihmistä, joten ainakin joskus sen voisi sanoittaa puhuttelevammin. Uskontunnustus ei enää puhuttele, mutta toisaalta sen sanoissa on metafyysisiä ulottuvuuksia, joita ei pitäisi menettää. Kolmas näkökulma on, että uskontunnustus on muuttumaton yhteisön yhteinen juttu, jonka jokainen kohta on uskottava oikein tai sitten ei ole kristitty.
***
Kun nuorena olin Israelissa töissä, aamukuudelta radiosta kuului aina juutalainen uskontunnustus, šema: ”Kuule, Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi” (5 Moos. 6:4, 1933). Apostolinen uskontunnustushan on hankala. Se on opeteltavissa, mutta siinä ei ole samaa käytännöllistä imua kuin šemassa, joka on riittävän yksinkertainen jäädäkseen mieleen ja jossa on selkeästi sanottu kaikkein olennaisin asia: on vain yksi Jumala. Toisaalta se on riittävän väljä ja jättää tilaa monenlaiselle muulle uskoon liittyvälle traditiolle. Siksi se on riittänyt vuosituhansia.
Varhaisten kristittyjen ytimekäs uskontunnustus itse asiassa liittyy juuri šemahan: ”Jeesus on Herra.” Juutalainen ymmärsi idean, mistä oli kysymys. Sitten kun pakanoita tuli mukaan yhteisöön, pitikin jo selittää enemmän. Ajan myötä tuli tarve rajata pois harhaoppeja ja muistaa yksityiskohdat tiivistetysti. Syntyivät pitkät ja yksityiskohtaiset ekumeeniset uskontunnustukset, joista varhaisin on Apostolinen uskontunnustus ensimmäiseltä tai toiselta vuosisadalta, Nikean uskontunnustus 300-luvulta ja Athanasioksen 400–500-luvulta. Kahta jälkimmäistä harvempi osaa ulkomuistista, minkä lisäksi voisi tietysti kysyä, onko kristinusko erityisen taipuvainen pilkunviilaukseen ja ulos rajaamiseen.
***
Mutta mikä sitten puhuttelisi nykyihmistä?
Jatkuvasti itseään ja omaa tietään valheuutisten ja -identiteettien tulvassa etsivä voisi kyllä koskettua Jeesuksen omiin sanoihin (Joh. 14:6) perustuvasta uskontunnustuksesta: Jeesus on tie, totuus ja elämä. Siinä olisi riittävästi mystiikkaa, konkretiaa ja väljyyttä. On tie, jota kulkea, totuus, jota etsiä, ja elämä, jota elää.
Tien kulkemisen yksityiskohtia voisi sitten avata lukemattomissa rippikouluissa, seminaareissa ja paneeleissa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Mikä pointti on uskontunnustuksessa, pohdittiin Suomen teologisen instituutin syyskauden avajaisissa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.