Kolumni: Asioita, joista emme puhu

Kuva: Jukka Granström

Vuosikausia hyvin hitaasti edenneeseen avioliittokeskusteluun alkaa vihdoin löytyä yhteistä näkyä.

Tuo näky on, ettei keskustelussa oikeastaan ole kysymys avioliitosta vaan paljon suuremmista ja perustavanlaatuisemmista kysymyksistä.

Viimeksi tämän sanoi ääneen konservatiivisten pappien Ytimeen-verkoston perustajajäsen Jari Kemppainen Kotimaan haastattelussa. Hän totesi, että alkusysäys verkoston perustamiseen oli kyllä piispojen esitys avioliitosta mutta ainoa tekijä se ei ollut.

”On tärkeää, että meillä avioliitosta, pelastuksesta ja muista opinkysymyksistä perinteisesti ajattelevilla on oma yhteenliittymämme”, Kemppainen sanoi.

Samaan ajatukseen olen törmännyt monesti ennenkin. Keväällä piispojen esityksen julkitulon jälkeen haastattelin sateenkaarikristittyjen Yhteys-liikkeen puheenjohtajaa Arja Majuria. Hän arvioi, että avioliittokiistassa pohjimmiltaan kyse on kiistasta erilaisten Raamatun lukutapojen välillä.

”On eri asia lukea sanoja Jumalasta kuin Jumalan sanaa”, Majuri tiivisti.

Pakotetun yksimielisyyden vaateessa on vaikea käydä aitoa keskustelua.

KIISTA AVIOLIITOSTA tuskin ratkeaa, jos sen taustalla olevista syistä ei puhuta. Olisiko siis vihdoin aika siirtyä keskustelemaan siitä, mistä ihan oikeasti on kyse?

Jos avioliittokeskustelun jakolinjat koskevat myös Raamattua ja pelastuskäsitystä, eikö meidän pitäisi uskaltaa puhua niistä? Ovathan ne kai avioliittoa paljon suurempia kysymyksiä.

Syystä tai toisesta keskustelua ei kuitenkaan käydä. Ehkä pelkona on, etteivät erilaiset näkökulmat tärkeisiin kysymyksiin lopulta mahdu samaan kirkkoon. Pakotetun yksimielisyyden vaateessa on vaikea käydä aitoa keskustelua.

Mutta entä jos tavoitteena ei olisikaan yksimielisyyden löytäminen vaan toisen näkemyksen aito kuuleminen, uteliaisuus ja pyrkimys ymmärtää?

Avoin erimielisyys lienee parempi kuin pakotettu yhdenmukaisuus.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTV-vinkki: Lopun aikojen manaajat Yhdysvalloissa
Seuraava artikkeliKipuhelvetistä vanhuussimulaattoriin – Autokolarissa pahoin loukkaantuneesta Heikki Arikasta oli lähellä tulla diakoniatyön johtajan sijasta sen asiakas

Ei näytettäviä viestejä