Terveisiä Saksan Luther-paikkakunnilta.
Suomalaisen ryhmän kanssa tehty kierros Wartburgissa, Eisenachissa, Erfurtissa, Eislebenissä ja Wittenbergissä oli hieno mahdollisuus todeta, miten saksalaiset ovat valmistautuneet taidokkaasti ottamaan kaiken irti reformaation 500-vuotisjuhlallisuuksista. Paikat on pantu kuntoon ja koettavaa on paljon.
Eräs seikka näin reformaation jälkeläisenä ja luterilaisena kuitenkin arveluttaa: Saksan protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät syöksyvät alaspäin. Matkalla saimme kuulla useita kertoja, että itäsaksalaisissa kaupungeissa yleensä vain 10–20 prosenttia väestöstä kuuluu luterilaiseen – tai protestanttiseen – kirkkoon.
Teollistuneessa maassa viimeistään sosialismin ajan uskovien sorto vieraannutti monet kirkosta. Mutta vapaudenkin koitettua vuonna 1990 kirkkojen kutistuminen jatkui. Itäsaksalaiset eivät ole löytäneet uudelleen kirkkoaan ja siitä erotaan edelleen. Saksan länsiosissakin maakirkot kutistuvat. Koko Saksan EKD:n jäsenmäärä on esimerkiksi vuoden 1997 luvusta (27,4 miljoonaa) rysähtänyt alas. Viime vuoden jäsenmäärä oli 22,3 miljoonaa.
Onhan sekin paljon. Mutta kutistuminen kertoo, että Euroopan luterilaisuus sairastaa vakavaa tautia. Martti Lutherin julistukseen usein liitetty Psalmin 118 sana (vuoden 1933 suomennos) ”En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä” voitaisiin kirkkososiologisesti jopa kääntää päälaelleen.
Saksassa huomaa, että tämä seikka kyllä vaivaa sikäläisiä kirkonmiehiä ja -naisia. Muistovuoden alkaessa esimerkiksi afrikkalaiset tai aasialaiset luterilaiset voisivatkin oikeutetusti kysyä, mitä eurooppalaiset ovat tehneet sille uskonperinnölle, jonka he voimansa päivinä siunauksellisesti saattoivat lähetystyön kautta myös muille.
Luvut eivät ole kaikki kaikessa ja panikointiin ei ole syytä. Kuitenkin yhden Reformaatio 500 -vuoden tärkeän kysymyksen täytyy olla, miten luterilaisuus löytää itsensä uudelleen. Jos teologinen linja ei lipsu, jos kirkko ei eksy, ravitsevaa sanottavaa armosta ja väkevää rakkaudenpalvelua pitäisi kyllä riittää myös tuleville polville.
Martti pitäisi kaivaa naftaliinista ja päästää vielä kerran irti. Mustepulloille näet riittäisi edelleen kosolti kohteita.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä