Anoppini käy joka päivä kirkossa, parhaimpina päivinä useammin kuin kerran. Se ei ole mitenkään tavatonta. Filippiineillä uskonto näkyy ja kuuluu kaikkialla, ja anoppini kaltaisia raskaan sarjan kristittyjä on maassa miljoonia. Nyt pandemiatilanne on varsinkin Manilan alueella pahentunut, ja kirkot ovat viime kevään tavoin suljettuja.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun kristinusko rantautui Filippiineille. Ferdinand Magellanin johtama retkikunta oli löytänyt reitin Tyynellemerelle Etelä-Amerikan eteläkärjen kautta, mutta Filippiineille saavuttuaan se koki kovia. Alun perin viiden laivan retkikunnasta Espanjaan palasi lopulta vain yksi. Retkueen johtaja itse ei ollut palaajien joukossa, sillä hän kuoli Mactanin kahakassa huhtikuussa 1521. Tarinan mukaan Magellanin surmasi paikallinen päällikkö Lapulapu.
Filippiiniläiset ovat tottuneet katastrofeihin. Taifuunien, maanjäristyksien tai tulivuorenpurkauksien aiheuttamiin tuhoihin suhtaudutaan luonnollisena maailmanjärjestyksenä. Ne tulevat ja menevät, ja paluu normaaliin on tavallisesti nopeaa. ”Jumalalle kiitos, että tästäkin selvittiin”, toteaa anoppinikin ja tilaa taksin kirkkoon.
***
Ferdinand Magellanin löytöretkeä pidettiin Espanjassa menestyksenä. Matkalta tuodut kalleudet ja Filippiinien saariston kauneutta ylistävät kertomukset houkuttelivat sittemmin Espanjan kuningashuonetta varustelemaan uuden valloitusretken. Maailma oli paavillisella bullalla jaettu Espanjan ja Portugalin kesken, ja kirkon auktoriteetti turvasi myös seuraavat matkat ja kristinuskon levittämisen Kaakkois-Aasiaan.
Mano po tarkoittaa sekä kunnioittamista että siunauksen pyytämistä. Se on ele, jossa nuorempi ottaa vanhemman käden omiinsa ja koskettaa tämän kämmenselällä omaa otsaansa. Vanhuksen kädet ovat nähneet paljon. Jospa siitä viisaudesta tarttuisi jotain nuoremmallekin.
Eleen pois jättäminen on epäkohteliasta, mutta koronaviruksen myötä sitä ei enää suositella. Vanhuksen on vaikea ymmärtää, että siunauksen pyytäminen ei ole turvallista.
Filippiinit sai nimensä ja uskontonsa Euroopasta. Aluksi espanjalaiset valloittajat alkoivat kutsua saariryhmää Pyhän Lasaruksen saariksi, mutta sittemmin maa nimettiin Filip II:n mukaan. Yli kolmesataa vuotta kestäneen Espanjan siirtomaavallan seurauksena katolinen usko juurtui maahan lujasti. Seuraava vallanpitäjä Yhdysvallat puolestaan vaikutti siihen, että Filippiineillä valtiokirkkojärjestelmää purettiin, mutta vapaus uskonnon harjoittamiseen taattiin kaikille.
***
Kunnes tuli pandemia. Koronaviruksen aiheuttama katastrofi on jotain muuta kuin taifuuni tai tulivuorenpurkaus. Usko on filippiiniläiskristitylle selviytymismekanismeista tärkein, ja siksi uskonnon harjoittamisen estyminen on syvä hengellinen kriisi.
Voin vain kuvitella anopin huokauksen: ”Voisinpa jo tilata taksin kirkkoon.”
Kirjoittaja on kirkkohistorian professori Itä-Suomen yliopistossa. Kolumni on julkaistu 9.4.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
Lue Ilkka Huhdan muita kolumneja:
Kolumni: Oppivelvollisuus yhdisti, katsomusopetus erottaa
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä