Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?
Vastauksia on niin monia kuin vastaajiakin. Itse voin vastata vain omalta kohdaltani ja vastaus kuuluu, että muuttuu ja parempaan suuntaan. Joissain asioissa ainakin. Minäpä perustelen.
Minulla on täti, Anja Elina. Minulla on häntä paljosta kiittäminen, mutta kiittämättä on jäänyt. Hän teki elämäntyönsä toimittajana ja todisti sillä sen, etten ole ainoa musta lammas ruuhkaksi saakka luovan työn tekijöitä pursuamattomassa suvussamme. Hänen hyllystään löysin lukemaan opittuani Suomen historian pikkujättiläisen ja hänen ansiostaan opin jo pikkupenskana lukemaan muutakin kuin sellaisia kirjoja, joita pikkupenskan lukea kuuluisi.
***
Arto Paasilinnat ja Veikko Huoviset eivät vahingoittaneet lapsensieluani, päinvastoin. Hänen kanssaan näin myös elämäni ensimmäisen teatteriesityksenkin, olin silloin ehkä kymmenen. Nilsiän harrastajateatteri esitti Tahkolahden pohjukassa Simpauttajaa, satoi vettä ja Syväriltä vinkasi. Hengitykset höyrysivät ja näyttelijät palelivat, mutta hoitelivat hommansa kuin parhaat ammattilaiset. Esityksen jälkeen ajattelin, että lavalle on päästävä minunkin. Simpauttajan tekstiäkin ihastelin, sellaisen kirjoittaja tuntui yli-ihmiseltä, jolle en koskaan uskaltaisi sanoa edes päivää.
Esityksen jälkeen lainasin Anja Elinan kirjahyllystä Heikki Turusen esikoisromaanin. Se on nykyisin minun hyllyssäni, nyttemmin tekijän signeeraamana. Signeeraus on hyvin toverillinen, koska Heikki on lapseni kummi.
Myöhemmin lainasin Anja Elinan hyllystä muutakin. Suurin osa on edelleen palauttamatta, keskeisimpinä Paavo Ruotsalaisen elämästä kertovat kirjat. Ne otin lainaan, kun sain päälle parikymppisenä ensimmäistä kertaa esitettäväkseni Paavon roolin ja etsiskelin hahmoani kirjojen sivuilta. Samalla löysin itsestäni körtin ja vaikka toteutan Paavon oppeja sielussani enkä seuroissa, ovat ne tehneet elämästäni oikeamman.
***
Kuten sanottu, minun pitäisi kiittää tätiäni paljosta. Mutta yhtä, tai ainakin yhtä, olisi pyydettävä anteeksikin. Olemme aina käyneet verrattoman kovia henkisiä taistoja ja joskus teininä kyseenalaistin tätini mielipiteet toteamalla, että sinä luetkin vain noita uskovaisten lehtiä. Viittasin sillä hänen pöydällään olevaan Kotimaahan. Tämä on ensimmäinen kolumnini kyseiseen lehteen. Pidän sitä kunnia-asiana.
Nuori ihminen on usein pösilö. Miksei vanhempikin, mutta ainakin joissain asioissa ihminen voi muuttua parempaan päin.
Anja Elinalle tulee tämä lehti yhä. Niin että kiitos. Ja anteeksi.
Kirjoittaja on kirjailija ja teatterintekijä Nilsiästä.
Kuva: Jukka Granström
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.