Kolumni: Ilmaston­muutoksen aika­kaudella seura­kunnan tehtävänä on kannustaa pyöräilyyn

Mikko Pyhtilä. 28.12.2022. Oulu.

Kesäilta oli muuttunut valoisaksi yöksi. Olimme parin työvuoden jälkeen saapuneet taas Suomeen hiljaiseen kotikaupunkiimme. Kotiin tullessamme vielä samana iltana kaivoimme polkupyörät varastosta. Penkkejä nostettiin, pumpattiin ilmat, etsittiin kypärät ja sitten alkoi vapaus. Me aikuiset tuskin tiedämme, millaista vapautta lapsemme kokivat kaupungin pyöräteillä. Robert Pennin kirjassa Rakkaudesta polkupyörään (2012) sanotaan, ettei ihminen voi kokea missään muualla samanlaista vapautta, kuin noustessaan polkupyörän satulaan.

Pyörät liittyivät keskeisesti kotikirkkoni tapahtumiin. Poljimme nuorteniltoihin, leireille ja partioon ja jäimme pyöräilemään iltojen jälkeen. Joskus kovempana pakkaspäivänä rakastin enemmänkin pyöräilystä selviytymistä, vaikka talvella pyöräilemisessä itsessäänkin on aina jotain kiehtovaa. Sunnuntaisin kirkon aidan vierellä oli joukoittain pyöriä. Asta-mummonikin polki pyörällä kirkkoon ja kerhoon niin kauan kuin pystyi.

Polkupyörätön kirkko olisi pienempi. Pyörien avulla Sana tavoittaa useammin ja ulottuu kauemmaksi. Tansaniassa suomalaisten tai tansanialaisten kristittyjen ostamat polkupyörät siunattiin käyttöön ja lahjoitettiin evankelistoille. Evankelistojen polkupyörät ovat toimineet jopa ambulansseina, vaikka toivoisinkin, että ihmisillä olisi tasaveroisemmat mahdollisuudet hyvään hoitoon ja ensiapuun.

ILMASTONMUUTOKSEN AIKAKAUDELLA seurakunnan tehtävänä on kannustaa työntekijöitään ja seurakuntalaisiaan kulkemaan polkupyörillä. Pyöräily ei ole kaikille mahdollista. Lopulta Asta-mummonikin pyörä vaihtui rollaattoriin. Mutta toisinaan kahlitsemme itse itseltämme pois mahdollisuuksia. Henry Thoreauta mukaillen: ajattelemme, että se mihin olemme tottuneet, on ainoa mahdollisuus, vaikka mahdollisuuksia on yhtä paljon kuin viivoja, joita voidaan vetää yhdestä pisteestä. Tätä on myös pyöräilijän vapaus.

Turvalliset lukituspaikat, vaikkapa seurakunnan autotalli, joka pyhitetään suojaamaan pyöriä ja kypäriä pakkaselta tai sateelta, sekä wc, jossa poiketa pyöräilyn jälkeen, kertovat seurakunnasta, joka välittää. Itse pyöräily ei vaadi kalliita varusteita: pyörä, kypärä ja tavalliset vaatteet riittävät. Kova vauhtikaan ei ole itseisarvo. Rauhallinen kulkija näkee enemmän yksityiskohtia.

Arkielämän pyhiinvaellus voi tapahtua polkupyörällä. Usein olen lähtenyt polkemaan mieli täynnä kaikkea arjen hulinaa. Mutta kun matka etenee, seesteisyys voittaa sakeuden. Kun olen lopulta perillä, arjen keskelle on jo avautunut ovi raolleen sille, jonka ääni oli hukkunut kaiken kohinan alle.

Kirjoittaja on lähetystyön asiantuntija Suomen Lähetysseurassa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Kolumni: Ilmastonmuutoksen aikakaudella seurakunnan tehtävänä on kannustaa pyöräilyyn

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLuonto puhuu: Ampiaisvieras on huimapäinen kukkakärpänen
Seuraava artikkeliTänäkin kesänä lähes neljä tuhatta nuorta osallistui eri herätysliikkeiden järjestämille ripareille

Ei näytettäviä viestejä