Joulun alla juhlistimme äitini 75-vuotispäivää. Muistelimme hänen lapsuuttaan Iisalmen Viitaalla maatilalla, ison perheen toiseksi nuorimpana.
Elämä oli työn täyttämää – kuten monessa kodissa sotien jälkeen, kun rakennettiin tulevaisuutta.
Äitini isä, Heikki-ukkini, oli kovin lapsirakas. Äitini muisteli, miten hän ja siskonsa menivät usein ulko-ovelle odottamaan, kun isä lähti tilan töihin.
Ota syliin, lapsi pyysi – ja isä aina otti ja kantoi lasta jonkin matkaa mennessään navetalle, peltotöihin tai hoitamaan omia tai naapureiden asioita.
Isän syli oli lapsen turva. Lapselle oli suurenmoisen tärkeää, että syli oli auki eikä isä edes kovimman kiireen keskellä torjunut.
***
Kun vietimme äitini juhlaa, myös suru oli läsnä. Yksi juhlijoista oli juuri menettänyt isänsä. Kun tätä kirjoitan, tämä isä on jo haudan levossa.
Perhepiiriimme tuli suru-uutisen myötä kolmas isänsä menettänyt vävy, puoliorpo, kuten samalla sohvalla istuneet miehet totesivat.
Yhdellä isä oli lähtenyt sairauden uuvuttamana, toisella yllättäen, varoittamatta. Kun lähtee odottamatta, jää moni asia sanomatta ja kiitos kertomatta.
Oli lähtötapa mikä tahansa, yleensä jää isän kaipuu. Aikuinenkin kaipaa isää – läsnäoloa, ymmärtämystä ja tukea, usein sanatonta.
Isän arvo voi kirkastua erityisellä tavalla, kun häntä ei enää ole.
***
Juhlijoiden joukossa oli myös isä, joka ei ole koskaan saanut lastaan syliinsä.
Ahmad on Syyrian pakolainen, joka on saanut Suomesta turvapaikan. Hän asui jonkin aikaa siskoni perheen luona. Hän on meille monelle kuin perheenjäsen.
Ahmadin perhe on Syyriassa. Hän haluaisi Suomeen vaimonsa ja poikansa, joka on nähnyt isänsä vain puhelimen tai tietokoneen ruudussa.
Tämä on kuitenkaan onnistu. Hänen puolisonsa pitäisi hakea perheenyhdistämistä Turkin Ankarasta, jonne on Syyriasta mahdoton päästä. Syyriasta ei saa Turkkiin viisumia.
Ahmadin kohtalontovereita on lähes 150. Heille on annettu turvapaikka Suomessa, kun heidän kotimaansa käy sotaa, mutta Suomi estää heidän perheidensä yhdistämisen.
Suomi ei halua edistää sitä, että lapset pääsisivät isiensä syliin. Tilanne on kohtuuton ja armoton. Eikö turvanpaikan saaneen lapsella ole oikeutta oman isän syliin?
***
Isän syli on jokaisen lapsen oikeus.
Kaikilla meillä ei ole saatavilla isää, kuten äitini juhlassa näimme. Kuollut isä elää muistoissa, ja lähtenyt isä kulkee lapsen mielessä. Kaikilla ei ehkä ole ollutkaan isän kaipuuta.
Isyyden äärellä on tärkeä todeta, että isätönkin perhe voi antaa lapsille erinomaiset lähtökohdat.
On hyvä myös muistaa, että jokaisen isän kasvoissa on eletyn elämän uurteet. Siksi on hyvä suhtautua isään armolla ja laupeudella, ja pyytää, että saa itse isänä saman kohtelun.
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.
Kuva: Jukka Granström.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Ilmoita asiavirheestä