Viime syksynä diakonian ajanvarauksen kautta vastaanotolleni tuli ihminen, joka kysyi maksusitoumusta ruokakauppaan. Teimme sen mitä yleensäkin. Katsoimme läpi toimeentulotukipäätöksen ja tiliotteen. Keskustelimme oman päivittäisen talouden rakentumisesta. Kriteerit maksusitoumukseen täyttyivät, tulostin paperit. Periaatteessa minun ei olisi tarvinnut tehdä muuta – ihminen tuli tarpeensa kanssa ja se tuli täytetyksi.
Joskus kuitenkin ihmistä ympäröi jokin epämääräinen, johon pitää kiinnittyä. Kysyin, onko muuta, missä voisin olla avuksi. Ja olihan siellä. Aloitimme avaamalla valtavan laskujen ja perintäkirjeiden nipun ja haalimme ajantasaiset tiedot veloista. Punnitsimme eri vaihtoehtoja velkojen maksuun ja päädyimme hakemaan Kirkon diakoniarahastosta apua. Prosessin olisi voinut lopettaa tähänkin.
Oli kuitenkin tarve puhua siitä, miksi velkoja oli kertynyt. Tämän oven takaa löytyi taas ihan uusi vakallinen, joka sisälsi uupumista, sairastumista ja ihmissuhdekiemuroita. Itselle haitallisia käyttäytymismalleja, lapsuudesta kantavia suruja. Näitä nostamme nyt tarkasteltaviksi, yksi kerrallaan.
Jos tätä työtä haluaa tehdä kunnolla, täytyy katsoa syvemmälle. Nimittäin useat niistä, jotka hakevat diakoniatyöstä apua, ovat kokeneet tarpeeksi luukuttamista. Heidän kohtaamisensa ammattihenkilöiden kanssa ovat nimiä päätösten alalaidassa ja heidän identiteettinsä on kutistunut numeroiksi viivan alle.
PERUSTOIMEENTULOTUKEA, yhteiskunnan viimesijaista etuutta hakiessa olisi hyvä sauma tunnistaa ihmisten elämäntilanteiden juurisyitä ja syventyä asiakasprosesseihin. Kuitenkin, kun vuoden 2017 toimeentulotuen uudistuksessa perusosan käsittely siirtyi kunnilta Kelaan, jo valmiiksi heikossa asemassa olevat ihmiset jäivät jalkoihin.
Uudistus on osoittautunut sekä ammattilaisten että asiakkaiden näkökulmasta huonoksi. Uudistusta perusteltiin muun muassa sillä, että se vapauttaisi sosiaalitoimen työntekijöiden aikaa yksilöllisempään työskentelyyn ja laadukkaampaan kohtaamiseen. Näin ei ole käynyt. THL:n tutkimuksen mukaan jopa 25 % työajasta sosiaalitoimessa käytetään Kelan tekemien päätösten selvittelyyn.
Koska uudistuksen tekemää vahinkoa ei enää saa tekemättömäksi, peräänkuulutan tänä vaalikeväänä sosiaalityön resurssien vahvistamista niin Kelassa kuin kunnissa. Ei liene kohtuuton vaatimus, että jokaisen apua tarvitsevan ihmisen elämäntilanne ansaitsee tulla tarkastelluksi yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Ainakin diakoniatyössä se on itseisarvo.
Kirjoittaja on yhteisödiakoni Helsingin Malmilla.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä