”Kyllä sinä olet tervetullut Kansan Raamattuseuran järjestämään messuun, mutta emme hyväksy parisuhdettasi.”
”Lesbot ovat tervetulleita meidän opiskelijailtoihin, kunhan eivät tule tänne saalistamaan.”
”Näin Facebookista, että olet osallistunut sateenkaarimessuun. Oletko sinä sellainen? Jos olet sellainen, et voi olla kirkon työntekijänä läsnä Kansanlähetyksen tilaisuudessa.”
”Homous on synti ja synnin palkka on kuolema.”
Tällaisilla sanoilla minut on toivotettu tervetulleeksi mukaan kirkon ja sen järjestöjen toimintaan. Näkyvään vähemmistöön kuuluvana olen tottunut siihen, että oikeuteni kuulua yhdenvertaisena joukkoon kyseenalaistetaan. Olen oppinut, että jos olen hiljaa, muut määrittelevät minut, kertovat tarinani puolestani. Tämän vuoksi en ole uskonut tervetulotoivotuksiin, enkä ole suostunut vaikenemaan ja piiloutumaan.
***
Kaksi vuotta sitten kirkolliskokous pyysi piispoja edistämään kunnioittavaa keskustelua ja selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Kertaakaan tuon selvittelyn aikana piispat eivät tietääkseni kysyneet aiheesta seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta.
Piispojen vastauksessa todetaan: Monet samaa sukupuolta olevat parit odottavat kirkolta hyväksyntää tärkeimmälle ihmissuhteelleen ja sellaisen osoituksena he toivovat mahdollisuutta avioliiton kirkolliseen vihkimiseen tai siunaamiseen. Loppu asiakirja käsittelee sitä, että kirkossa on erilaisia mielipiteitä ja sitä, miten erilaisten mielipiteiden kanssa pitäisi elää.
Piispojen vastauksessa, kuten kirkossa liian usein muutenkin, seksuaalivähemmistöt eivät joko näy lainkaan tai heitä käsitellään jonakin ilmiönä tai ulkopuolelta tulevana uhkana.
***
En halua suostua näkymättömyyteen. Siksi vastaan, vaikka ei kysyttäisi, ja kysyn, vaikka ei vastattaisi. Kirkolliskokouksessa kysyin piispoilta: Saako tässä kirkossa edelleen opettaa, että minun rakkauteni on synti ja Jumalan luomistyötä rikkova voima? Piispoista puolet vastasi. Käytäväkeskustelussa piispa Jolkkonen totesi, että hänen ei tarvitse vastata kysymykseen, Häkkinen taas kertoi jo unohtaneensa koko kysymyksen.
Piispa Kalliala aloitti oman puheenvuoronsa: ”Hyvä edustaja Mithiku ja muut kirkolliskokousedustajat, Kristuksessa rakas Hanna!” Kirkossa, jossa seksuaalivähemmistöön kuuluvan elämä usein tulee ohitetuksi, tuntui hyvältä tulla puhutelluksi nimeltä. Minun rukoukseni on, että kirkossa jokainen saisi tulla nähdyksi omana kokonaisena itsenään. Että jokainen saisi uskoa todeksi Raamatun lupauksen:
– Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
sinä olet minun.
Hanna Mithiku
Kirjoittaja on Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja projektipäällikkö.
***
Lue Hanna Mithikun muita kolumneja:
Kolumni: Kirkko ei ole puolueeton, sillä Jeesuskaan ei ole
Kolumni: Kirkko asettuu yläpuolelle, jos se menee erikseen hädänalaisen luo
Kolumni: Kehotus puhua kirkosta pelkkää hyvää palvelee usein valtaapitäviä
Kolumni: Kristittynä elämisestä suurin osa tapahtuu muualla kuin kirkossa
Ilmoita asiavirheestä