Viime vuonna saavutettiin komea merkkipaalu niin suomalaisen lähetystyön kuin maamme kansainvälisten suhteiden historiassa: Suomen Lähetysseuran Namibian-työ täytti 150 vuotta. Mitään niin kaukaista maailmankolkkaa ei Suomessa ole seurattu samalla tavalla herkeämättä yhtä pitkää aikaa. On kiehtovaa kuvitella, millaisen kurkistusluukun maailmalle Lähetyssanomien uutiset ”Ambomaalta” tarjosivat vaikkapa maaseudun väestölle 1800-luvun lopulla.
Juhlia ei sattuneesta syystä päästy viettämään, mutta juhlakirjan aiheesta Lähetysseura julkaisi. Usean toimittajan ja kirjoittajan voimin tehdyssä Ystävyyden tiellä Namibiassa -kirjassa pääpaino ei ole historiassa vaan nykypäivässä. Ratkaisu on perusteltu, semminkin kun seura on hoitanut toimialansa kronikoinnin tunnollisesti.
Kiitettävää kirjassa on myös naisten työpanoksen esiin nostaminen. Miesten tekemisillä on, kuten tiedetään, huomattavasti suurempi todennäköisyys tulla ikuistetuksi vuosiraportteihin ja historiakirjoihin.
***
Kirjan lehtijuttumaiset artikkelit herättävät kuitenkin myös kysymyksiä. Otsikossa mainitaan ystävyys, mutta kenen näkökulmasta kirja on tehty?
Viime vuosina on korostettu lähetysjärjestöjen ja paikallisten kirkkojen tasaveroista kumppanuutta. Jos ennen mentiinkin toiselle puolelle maapalloa ja saneltiin maan asukkaille, mihin pitää uskoa ja miten elää, nykyään vastaavanlainen käskyttäminen ei toimi. Vaikka lähetyksen entisten kohdealueiden sisarkirkkomme saattavat olla taloudellisesti meitä heikommassa asemassa, niiden kristillisyys on ihan sitä samaa kristillisyyttä, jota mekin tunnustamme.
Juhlakirjassa kyllä kerrotaan myös namibialaisista, mutta toimittajien joukossa ei heitä ole. Toisin oli 50 vuotta sitten, kun juhlittiin Namibian-työn satavuotista taivalta. Namibialaisen Abisai Shejavalin kirjoittama Ambo-Kavangon kirkko -teos sisälsi olennaisen tiedon suomalaislähettien ansioista, mutta sen kärki oli paikallisen seurakunnan vaiheissa. Se tarkoitti muun muassa namibialaisten vastuunkantajien näkyvää roolia kirjassa.
Olennaisempi ero viime vuonna ilmestyneeseen juhlakirjaan on kuitenkin se, että Shejavalin teoksen tekstit oli painettu kolmella kielellä: ndongaksi, suomeksi ja englanniksi. Monikielisyys teki tarinasta yhteisen.
Olisi kiinnostavaa ja tarpeellista kuulla namibialainen näkemys suomalaisesta lähetystyöstä. Aito kumppanuus on mahdollista vain, jos olemme valmiita katsomaan maailmaa myös toisen osapuolen näkökulmasta.
Olli Löytty
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija. Kolumni on julkaistu 29.1.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä