Viime viikon uutisiin kuului samaa sukupuolta olevan pariskunnan avioliiton siunaaminen Helsingin Kallion kirkossa. Sen toimitti kaksi Suomen Lähetysseuran palveluksessa olevaa pappia.
Uutisissa on tietysti jo kerrottu joidenkin pappien vihkineen samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoonkin. Kallion tilanteen teki kuitenkin poikkeukselliseksi se, että paikalla oli myös Helsingin piispa Irja Askola, joka luki kyseisen tilaisuuden päätteeksi seurakunnalle Herran siunauksen.
Periaatteessa piispa, papit ja muut läsnäolijat osallistuivat tilaisuuteen, jota ei pitäisi olla. Piispojen ohjeiden mukaan uuden avioliittolain tultua voimaan samaa sukupuolta olevien pariskuntien kirkollinen vihkiminen tai heidän avioliittonsa siunaaminen ei edelleenkään ole mahdollista.
Sen sijaan on mahdollisuus rukoukseen parien kanssa ja puolesta.
Joidenkin tietojen mukaan yllä mainitussa avioliiton siunaamisessa olisi jätetty kysymättä kaavaan kuuluvat kysymykset. Silti papit kertoivat Kotimaa24:n haastattelussa käyttäneensä kirkkokäsikirjan kaavaa.
Kun keskustelu kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä on saanut lisää kierroksia ja myös hysteerisiä piirteitä, on koko asia samalla muuttunut vaikeammaksi, teologiseksi akrobatiaksi ja hiusten halkomiseksi siitä, mitä oikeastaan ollaan tekemässä, millä vallalla, millä kaavoilla ja sanoilla.
Tuntuu siltä, että ennen niin selvät käsitteet ovat muuttuneet saippuapaloiksi, joista ei oikein saa enää otetta. Pelko ja varovaisuus avioliittoasian ympärillä lisääntyvät. Osa noudattaa Ludwig Wittgensteinin ohjetta: mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta.
Piispa Askola joutunee viranhoidossaan vielä käsittelemään kantelun tai kanteluita samaa sukupuolta olevia pareja vihkineistä tai heidän liittojaan siunanneista papeista. Lisäksi yhden hiippakunnan ratkaisut asiassa luovat valtakunnallista linjaa.
Vaikka piispan päätös osallistua avioliiton siunaustilaisuuteen oli epäilemättä ihmisystävällinen, saattoi se olla myös teologisesti ja kirkkopoliittisesti huonoa harkintaa. Jotkut voivat nimittäin nyt ajatella, että tämän jälkeen hän on ainakin moraalisesti jäävi ottamaan tuomiokapitulissa kantaa vastaaviin tapauksiin.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Vain perustallaan kirkko seisoo vahvana
Ilmoita asiavirheestä