Kolumni: Kirkkoon kuuluminen on nuorissa ikäluokissa vaihtoehto, ei automaatio tai pakkopaita

Rebekka Naatus. Kuva: Jukka Granström

Rippikoulutyötä tekevät ovat tienneet jo kauan, että muutos on tapahtunut. Erityisen selvää se on ollut pääkaupunkiseudulla, jossa kirkko rituaaleineen on ollut jo pitkään kaukana valtakulttuurista.

Nuoret ovat kiinnostuneita leirielämän lisäksi myös riparin opetuksesta: hengelliset ja henkiset aiheet otetaan uteliaina vastaan, kirkon sanoma ei pelota tai ärsytä vaan kiinnostaa.

Nyt tämä sama ilmiö näkyy jo vähän vanhemmissakin ikäryhmissä. Eli kun entiset nuoret ovat vanhentuneet, he ovat pysyneet henkisesti avoimella mielellä.

Kirkon tutkimusta ja mainetta seuraavien parissa myös nuorten miesten uskonnollisuudessa tapahtunut muutos on ollut nähtävillä jo useamman vuoden ajan.

Nyt tämä näkyy jo laajemmin mediassa ja nousee esille myös sosiaalisen median virrassa.

Kirkkoon kuuluminen on nuorissa ikäluokissa vaihtoehto, ei automaatio tai pakkopaita. Juhlapyhinä kirkkoon meneminen saattaa olla tuore idea, eikä siihen liity välttämättä minkäänlaisia henkilökohtaisia muistoja tai kokemuksia.

Kaukana vuosikymmenten takana alkavat ajat, jolloin kirkko edusti jotain pakottavaa, vaativaa ja rajaavaa. Vanhemmat ikäryhmät kantavat yhä muistoja kirkon läsnäolosta sekä hyvässä että pahassa.

NUORI KRISTITYKSI TUNNUSTAUTUVA saattaa ennakkoluulojen sijaan saada uteliaan jatkokysymyksen: ai millainen kristitty, mitä se tarkoittaa?

Kun puhutaan miljoonista suomalaisista, ei kuvailemani muutos koske tietenkään kaikkia. Joukkoon mahtuu myös täysin vastakkaisia mielipiteitä. Ja tämä on niin ikään ajan henki. Nuoret odottavat kirkolta selkeitä kannanottoja ja vastauksia itselle tärkeisiin kysymyksiin. Ja ristiriitahan siitä syntyy. Se mikä toiselle on hyvä, on toiselle paha.

Selkeä kirkon kannanotto on usein mahdottomuus. Ei ole olemassa mitään ”kirkkoa”, joka vastaisi jotain, vaan on miljoonien kirkon jäsenten tulkintoja, kokemuksia ja ajatuksia. Edes piispat eivät läheskään aina ole keskenään samaa mieltä, saati sitten seurakuntia johtavat kirkkoherrat, luottamushenkilöt tai monenkirjava työntekijäjoukko.

Luterilaisen kirkon ominaispiirteeseen kuuluu, että se elää ja muuttuu ajassa. Se on sekä heikkous että vahvuus.

Mutta paljon myös pysyy. Ja näinä aikoina se on selvästi vahvuus. Kun maailma tuntuu menevän koko ajan hullumpaan suuntaan, on hyvä, että kirkko edustaa enemmän pysyvää kuin muuttuvaa.

Kriiseissä kirkon tehtävänä on huolehtia jatkuvuudesta, pitää ovet auki ja viesti kirkkaana: ei ole mitään hätää, et ole yksin.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Franciscuksella on monesta asiasta perinteisiä ja melko konservatiivisiakin ajatuksia” – Vatikaanin pohdinta ”gender-teoriasta” herättää keskustelua
Seuraava artikkeliLastenohjaaja Ville Pasanen on voittanut lukuisia mestaruuksia biljardissa

Ei näytettäviä viestejä