Kolmekymmentä vuotta sitten pyrin ahkerasti vaikuttamaan, että äiti-lapsi-kerhojen nimi muutettaisiin perhekerhoksi. Erityinen tarve siihen syntyi, kun eräs rohkea hoitovapaalla oleva isä alkoi käydä äiti-lapsi-kerhossamme. Hän tuli aina naureskellen ja kysyi, mahtuuko tämän näköinen äiti mukaan. Nimen muuttaminen vei vuosia, mutta nykyään tuontyyppiset kokoontumiset ovat perhekerhoja kaikkialla maassa.
Tänä päivänä hämmästelen toista äärimmäisyyttä; kirkollisesta puheesta ovat hävinneet sanat isä ja äiti. Eläköityneenä perheneuvojana olin kiinnostunut ammattialani uudesta asiakirjasta ”Kohtaaminen kantaa – perheneuvonnan suuntaviivat vuoteen 2022”. Ei sanaakaan isästä tai äidistä. Perheestä toki puhuttiin ja vanhemmuudesta, mutta missä ovat isä ja äiti, jokaisen lapsen alkulähde. Esimerkiksi perheen hajoamisen yhteydessä olisi ollut luonteva korostaa lapsen oikeutta sekä isään että äitiin.
***
Jatkoin kirkollisten dokumenttien tutkimista ja tartuin uuteen rippikoulusuunnitelmaan ”Suuri ihme”. Hieraisin silmiäni kun tajusin, että tässäkään tekstissä ei esiinny sanoja ”isä” ja ”äiti”, vaikka perheestä ja vanhemmista puhutaan. Tosin äiti löytyi johdantotekstissä, jossa psalmin 139 sanoin mainitaan että ”äitini kohdussa olet minut punonut” ja ulkoa opeteltavissa kymmenessä käskyssä sentään neljäs käsky lienee tallella alkuperäisessä muodossa.
Uteliaisuuteni kasvoi ja tutkin asiakirjat ”Minäkö perhetyöntekijä”, ”Lapset seurakuntalaisina”, ”Lapsi on osallinen” -kehityssuunnitelman päivityksen, ”Nuoret seurakuntalaisina” ja ”Läsnäolon nuorisotyö, erityisnuorisotyön linjaus”. Viimeksi mainitussa mainittiin ryhmät isättömille pojille ja nuorten äitien ryhmät. Riparimummot ja -vaaritkin olivat saaneet maininnan, mutta äidit ja isät olivat häipyneet kasvottomiksi vanhemmiksi.
En voinut välttyä pohtimasta, onko sanojen valinta tietoinen kannanotto tänä moninaisten perhesuhteiden aikakautena. Sattuman todennäköisyys on olemattoman pieni, kun kyseessä on monta sataa sivua kelvollista asiantuntijatekstiä.
***
Vaikka isä ja äiti eliminoitaisiin kirkollisesta puheesta, tosiasiaksi jää kuitenkin, että lapsen maailmaan saattamiseen tarvitaan isä ja äiti, ja isällä ja äidillä on oma erilainen tehtävänsä lapsen kasvussa. Isän kaipuu ja äidin ikävä ovat kipeitä tosiasioita silloin, kun lapsi syystä tai toisesta joutuu elämään ilman isää tai äitiä. Monesti kaipuu tunnistetaan onneksi vasta aikuisena.
Kun Luther aikanaan toi perhepuheeseen isät ja äidit ja kummankin erilaiset tehtävät, voisi kirkkomme olla aiheellista palata yksinkertaisesti juurilleen tässäkin asiassa.
Vielä äitienpäivän muistoissa eläen ja isänpäivää odotellen.
Kirjoittaja on eläkkeelle jäänyt perheneuvoja.
Kuva: Jukka Granström
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Lue myös:
Kolumni: Kirkkotie on opittava pienenä yhdessä perheen kanssa
Kolumni: Voiko Suomessa olla avoimesti kristitty ilman, että joutuu syrjinnän kohteeksi?
Kolumni: Sukupuolineutraali kirkko?
Ilmoita asiavirheestä