Löysin internetistä kartan, joka havainnollistaa kolonialismin pitkää historiaa. Lähes koko maapallo on merkitty siten, että alueet ovat olleet joskus eurooppalaisten kontrollin alaisina tai vähintäänkin voimapolitiikan kohteena.
Kartta auttaa oivaltamaan, että yksi selitysvoimaisimmista tekijöistä maailman nykytilan ymmärtämiseksi löytyy eurooppalaisesta kolonialismista. Niissä harvoissa tapauksissakin, kun tätä ei ole ollut, alueen erityislaatua selitetään tästä poikkeuksellisuudesta käsin.
Länsimainen kolonialismi sai syntynsä kristikunnassa. Siksi kristinusko ilmeni sen piirissä tavoilla, jotka vaikuttavat näin jälkeenpäin groteskeilta. Kirkkojen Maailmanneuvoston pääsihteeri Philip Potter kertoi, että hänen esi-isänsä kuljetettiin Länsi-Afrikasta orjiksi Karibialle laivalla, joka kantoi Jeesuksen nimeä.
Kolonialismi tahrii myös oman luterilaisen kirkkoni historiaa. Esimerkiksi Saamenmaan lähetystyöhön liittyi kolonisaation ja jopa kulttuurisen kansanmurhan piirteitä: pappien johdolla tuhottiin saamelaista perinnettä, kuten noitarumpuja ja naisten sarvilakkeja.
Ja yhä tänään saatan havaita kolonialistista mentaliteettia siinä, miten moni pitää länsimaista teologiaa normina, johon nähden globaalin etelän teologiat ovat vain eksoottinen lisä.
NYT 2020-LUVULLA elämme aikaa, jolloin kristikuntaa ei enää ole poliittisena entiteettinä eikä kristinuskoa voi pitää ”valkoisen miehen uskontona”. Yli kaksi kolmasosaa maapallon kristityistä asuu globaalissa etelässä.
Globaalin etelän ääni kaikuu vahvana ekumeenisessa liikkeessä. Tämä tuo kirkkojen yhteiseen opetukseen jälkikolonialistisia sävyjä. Kirkkojen maailmanneuvosto painottaa “marginaalien missiota”, jossa evankelioinnin suunta kulkee reuna-alueilta keskuksiin ja jossa etelän unohdetut äänet saavat nousta esiin.
Kolonialismia kritikoiva teologinen ote ei ole uusi. Intiassa syntyi jo brittiläisen siirtomaavallan aikana teologioita, jotka korostivat Jeesuksen aasialaisuutta ja pyrkivät vapauttamaan evankeliumin sen länsimaisesta pakkopaidasta.
Myös Raamatusta löytyy nykytermein ilmaistuna jälkikolonialistisia piirteitä. Läpi kaanonin kulkee ajatus, että Jumala toimii vähäpätöisten ja syrjäytettyjen kautta. Kolonialismi on kristinuskolle vierasta, vaikka se onkin kirkkohistoriaa leimannut. Siksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin tulee ajaa heikoimpien oikeuksia, edistää monikulttuurisuutta ja kamppailla rasismia vastaan, sikäli kuin se haluaa olla osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa.
Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä