Sanoin kirjoittavani seksistä. Petän lupaukseni, sillä kirjoitan seksin sijaan seksismistä.
Seksismi. Kaikki se, mikä sisältää sukupuolten välistä erottelua. Kaikki epäreilu kohtelu, jota yksilö kohtaa sukupuolensa takia. Kaikki se syrjintä, mitä koetaan työmarkkinoiden sukupuolittuneisuuden takia niin isoissa finanssiyhtiöissä kuin kirkossakin.
Katsoin äskettäin Helsingin hiippakunnan julkaiseman videon, jossa miespapit lukivat ääneen naispappien kollegoiltaan ja seurakuntalaisiltaan saamia kommentteja. Voit katsoa videon täällä.
”En oo koskaan pannut naispappia, mutta mieli tekis.”
”Saisko sulta sielun- ja munanhoitoa?”
”En minä muuten vastusta, mutta kyllä se näyttää aika irvokkaalta kun pappi on maha pystyssä alttarilla.”
Voiko tämä olla totta nykypäivän tasa-arvoisessa Suomessa? Nykypäivän kirkossa? Valitettavasti voi.
***
Kun itse lähdin täydentämään tutkintoani saadakseni oikeuden papin virkaan, menetin paljon. Ystäviä, sovittuja puhujatilaisuuksia, yksityisyyteni rajat. Olin yhtäkkiä vapaata riistaa, merkitty nainen. Loukkaukset ja ajattelemattomat sanat olivat sallittuja.
Olin vastasyntyneen, vakavasti sairaan poikani kanssa sairaalassa. Sähköpostiini kilahti viesti, jossa minua muistutettiin siitä, että Jumala ei siunaa naispappeja. Pahoja asioita voi tapahtua!
Samoihin aikoihin minua oli ehdotettu puhujaksi naistenpäiville. En saanut kutsua, koska ”tähän taloon ei jalallansakaan astu papiksi opiskeleva nainen!”.
On mielenkiintoista, että ketään ei tunnu häiritsevän kuudetta kertaa naimisissa oleva miespappi, alkoholiongelmainen kirkkoherra tai syrjähyppyjä harrastava vanhimmistoveli. Käytöksestä ja uskosta viis, he ovat kelvollisia kantamaan taivaan porttien avaimia ja saarnaamaan seurakunnan edessä, koska ovat miehiä.
***
Nuo samat, seurakunnan valitut miehet osoittavat naista sormellaan ja toteavat, että ehkä sinä olisit kelvollinen opettamaan lapsia? Tai muita naisia? Olisiko se sinun paikkasi?
Miksei se ole seurakunnan valitun miehen paikka? Eikö Jeesus sanonut, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta? Eikö lasten opettaminen ole seurakunnan tärkein ja arvokkain tehtävä, ihan noin kirkon kasvamistakin ajatellen? Miksi nainen kelpuutetaan siihen, muttei papiksi?
Miksi naispappeutta edelleen vastustetaan niin kovasti? Onko vastustajien sydämessä huoli kadotukseen lentävistä naispappien sieluista? Vai häilyykö taustalla pelko kirkosta, jossa ei enää korosteta miesten auktoriteettiasemaa vaan varhaiskristillisyydestä tuttua sukupuolten tasa-arvoa?
Kirjoittaja on teologi, tietokirjailija ja Vapauta Uhri ry:n toiminnanjohtaja.
Kuva: Wings4photography
Lue myös:
Kolumni: Mitä tapahtui, kun ensisuudelman näki hän, joka kuvitteli olevansa Jeesuksesta seuraava?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.