Autuas Jaakko Elenius pohti vertausta, jossa morsiusneidot odottavat yössä sulhasen tuloa häätaloon. Kaikki nukahtavat lopulta, niin viisaat kuin tyhmätkin. Sulhanen tulee! kaikuu huuto. Kuka huusi, jos kaikki nukkuivat? Elenius tulkitsi, että herätys tulee ulkopuolelta. Näin on nyt käynyt: säätäessään lain tasa-arvoisesta avioliitosta yhteiskunta on ollut kirkkoa kristillisempi.
Tähän hääjuhlaan on kuljettu pitkä tie. Rikoslain, sairausluokituksen, inhon ja syrjinnän kautta. Kirkossa vielä sovitellaan siskojen ja veljien harteille syntisen iestä, ettei vain tie olisi liian helppo. Tuo ies ei ole tavallisen syntisen, ei, vaan kaikki on väärin: toisten rakkaus, perhe, koko olemassaolo on yhtä syntiä. Ymmärrän ystäviäni, jotka väsyvät tuomioon ja eroavat kirkosta. Jokaisen kohdalla itken silti.
Luther kirjoittaa, että avioliitto on välttämätön niille, joille ei ole suotu naimattomuuden harvinaista lahjaa. Pidättyvyyttä voi kyllä yrittää, mutta hyvin siinä ei käy. Luther nimittää sielunmurhaajiksi niitä, jotka pakottavat muita selibaattiin.
On helppo sanoa: ”Elä pidättyvästi”, mutta miksi et sitten itse elä? Hyvähän on syödä ja juoda ja kehottaa muita paastoamaan! Avioliitto eri sukupuolta olevan kanssa on homolle mahdoton. Aito avioliitto solmitaan sen kanssa, jota rakastetaan. Muu on kulissia ja valetta.
Te, jotka vastustitte uutta lakia, älkää pelätkö: mikään ei muutu. Tämä ei koske teitä. Teidän avioliittonne on yhtä hyvä tai huono kuin ennenkin. Te, jotka ette tunne ketään homoa, ette törmää heihin sen useammin kuin ennenkään.
Kun Jani ja Marko saavat toisensa, se vaikuttaa teidän elämäänne yhtä paljon kuin Kiihtelysvaaran hippohiihdot Suomen olympiamenestykseen. Teidän ei tarvitse ymmärtää Jania ja Markoa. He eivät ole teille selitystä velkaa omasta elämästään. Teidän tarvitsee vain kohdella heitä yhdenvertaisesti, niin sanoo laki.
Menkää kotiinne, ei ole mitään nähtävää. Paitsi jos saatte kutsun häihin. Silloin: juhlikaa, iloitkaa! Aviopuoliso on Jumalan lahja. Rakastetun katseen alla saa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Se on ihme, jota kaikille ei suoda koskaan. Jumalan lahjoja ei sovi halveksia. Kirkon tulisi siunata niitä, joita Jumala on jo siunannut.
On aika siirtää kristillisen etiikan painopiste lähimmäisen seksielämän miettimisestä kristilliseen etiikkaan. Miten kohtelen muita? Miten kilvoittelen ahneuteni, ylpeyteni, kateuteni ja vihani kanssa – miten eläisin ihmisiksi? Miten rakennamme yhdessä yhteiskuntaa, jossa heikoimmillakin on hyvä elää? Nämä ovat kristillisen etiikan kysymyksiä, ei sen ruotiminen, miten vapaat aikuiset ihmiset rakastelevat ja ihmissuhteensa rakentavat.
Kirjoittaja on pappi ja kuvantekijä.
Kuva: Eero Tammivuori / K-S Foto
Lue myös:
Kolumni: Uskon kuvien petollisuus on siinä, että alamme pitää niitä totuutena
Ilmoita asiavirheestä