Pääsiäistä edeltää perinteisesti 40 vuorokautta kestävä suuri paasto. Mitta perustuu siihen, että Raamatun mukaan Jeesus vetäytyi ennen julkisen toimintansa aloittamista 40 päiväksi autiomaahan paastoamaan ja rukoilemaan.
Neljäkymmentä päivää autiomaassa ilman ruokaa kuulostaa piinalliselta. Sitä se varmasti olikin, ainakin siinä vaiheessa, kun paholainen ryhtyi vielä kiusaamaan paaston heikentämää Jeesusta. Luultavasti Jeesuksella oli myös vuoroin kylmä ja hiki. Ehkä villieläimetkin uhkasivat, jopa henkeä ja terveyttä. Ja öinen pimeä oli todella pimeää.
Tänä vuonna huomaan kuitenkin olevani vähän kateellinen Jeesukselle. Melkein kuusi viikkoa rauhaa, hiljaisuutta ja yksinoloa! Täydellinen vapaus informaatiotulvasta, vastuista ja huolehtimisesta. Mahdollisuus irtautua kaikesta hälystä ja vaatimuksista. Lupa vain olla, vaeltaa luonnossa, tutkia kutsumustaan ja jutella taivaallisen Isän kanssa.
PAASTON IDEA on kai kautta aikain ollut pidättäytyä jostain: tietyistä ruuista, viinistä, joistakin etuoikeuksista tai muista nautinnoista. Kirkkomme sanastokin selittää, että paasto on omaa itsekkyyttä vastaan suunnattu kristillinen harjoitus.
Nykyään ihan kaikkea on liikaa. Informaatiota pienistä ja suurista, vakavista ja vähemmän merkittävistä maailmanpolitiikan, viihdemaailman, oman kaverikuplan ja arkielämän käänteistä tulvii tauotta tietoisuuteemme lukemattomien eri kanavien kautta.
Kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa tuhatta eri lajia. Kaikki maailman musiikki sekä käsittämätön määrä podcasteja ja elokuvia on kuunneltavissa ja katsottavissa jatkuvasti suoratoistopalveluissa.
Meidän oletetaan olevan vähintäänkin läheistemme tavoitettavissa vuorokaudet läpeensä. Myös työasiat vyöryvät helposti vapaa-ajalle, kun sähköpostit ja viestit ovat katsottavissa kännykässä joka hetki.
Luopuminen alkaa tuntua enemmän etuoikeudelta kuin piinalliselta pidättäytymiseltä.
JA SILTI karsiminen – edes hetkellisesti – on hirvittävän vaikeaa. Sitä estävät paitsi uteliaisuus, tiedonjano, mieliteot ja pelko siitä, että putoaa kärryiltä tai jää paitsi jostain olennaisesta, myös velvollisuudentunto ja syyllisyys.
Fakta kuitenkin lienee, että jos yrittää koko ajan olla kaikkea kaikille ja ottaa elämästä täysimääräisesti kaiken irti, kadottaa lopulta itsensä – ja elämänsä. Jää vain tyhjä pää täynnä surinaa, elleivät stressi ja multitaskaaminen vie sitä ennen koko henkiriepua autuaammille metsästysmaille.
Paholainen käski nälkäisen Jeesuksen muuttaa kivet leiväksi. Mitä se kuiskii meidän korvaamme tänään? ”Olet korvaamaton, et voi pysähtyä, et saa hellittää. Jos sinä et anna kaikkeasi ja kannattele kaikkia, koko maailma romahtaa, ja se on sinun syytäsi.”
Tänä paastonaikana yritän pistää tälle äänelle hanttiin. Jumala minua siinä auttakoon, kuten auttoi aikanaan Jeesusta erämaassa.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä