Saksan suurin sanomalehti, laadukas Frankfurter Allgemeine Zeitung julkaisi aiemmin tässä kuussa Suomen entisen Berliinin-suurlähettilään René Nybergin kirjoituksen Pohjolan luterilaisuudesta ja Suomen luterilaisen kirkon dialogiperinteestä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa.
Laajassa artikkelissa tarjoiltiin keskieurooppalaisille lukijoille harvinaista analyysia Itämeren tuolta puolen.
Jos meditoi edellä mainitun jutun – ja samalla tämän kolumnin otsikkoa – on siinä oivallettu jotakin syvällistä.
Mikäli kristinuskon tuleminen Suomeen jätetään laskuista pois, Martti Lutherin Saksassa aloittaman uskonpuhdistuksen synnyttämä luterilaisuus on ollut suurimpia suomalaisuutta ja kulttuuriamme muokanneita tekijöitä.
Yhteisellä uskonnollisella traditiolla kansojen kesken on merkitystä. Vaikka erimielisyyksiäkin on, EU:n tasolla on helppo havaita, miten hyvin vaikkapa pohjoismaalaiset ja saksalaiset tarvittaessa sittenkin ymmärtävät toisiaan.
***
Ilkka Malmberg totesi kerran, että jos Alppien pohjoispuoleinen EU loisi yhteisen rahan, satasen seteliä koristaisi Lutherin kuva.
Vaikka köyhyyttä ei ole onnistuttu kitkemään pois, länsimaiset luterilaiset yhteiskunnat ovat globaalissa vertailussa silti esimerkiksi tuloerojen tasaamisen ja myös rehellisyyden, siis vähäisen korruption, kärkeä. Olivat syyt mitkä hyvänsä, katolinen ja ortodoksinen Eurooppa tulevat näillä mittareilla mitattuina jäljessämme.
Kiitos kirkon, koulun ja kirjaston, me luterilaiset olemme olleet jo vuosisatoja lukutaitoisia. Arvoiltamme olemme olleet homogeenisia, luotamme lakeihin, esivaltaan ja toisiimme. Arvostamme arjen kutsumusta ja pidämme työtä jumalanpalveluksena. Tämä kaikki näkyy myös nyky-Suomessa. Martti Luther on osa Suomea.
***
Poliittisen epäkorrektiuden tielle lähtiessä voidaan spekuloida, minkälainen Suomi olisi ilman reformaatiota. Emme voi sitä tietää, mutta moni asia olisi kyllä toisin.
Katolinen Suomi olisi erilainen kuin luterilainen, mutta ehkä myös nykyistä eurooppalaisempi maa. Reformaation varjopuoliin nimittäin kuului se, että 1500-luvun jälkeen yhteytemme katoliseen etelään heikkenivät.
Nykyisin kirkot etsivät yhteyttä ja riittävää ykseyttä. Ekumenialla on siksi myös poliittinen ulottuvuutensa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Olisi kaunista, jos nöyryys ja itsekriittisyys säilyisivät suomalaisen papiston keskuudessa
Kolumni: Lähetyshiippakunnan julkaisemaa katekismusta voi pitää kirkkopolitiikkana – tai teologiana
Kolumni: Norjassa valtio saattaa ottaa hoitaakseen koko luterilaisen kirkon talouden
Ilmoita asiavirheestä