Kielestä tulee aina toisinaan puhe ja siitä, miten kristillistä käsitteistöä voisi avata nykypolville. Suosituimmat muutettavat sanat ovat yleensä tuomiokapituli, tuomiorovasti ja sitten se ikuisesti selitettävä ja nykyään jo vähän vastenmieliseltäkin kuulostava sana vanhurskaus, johon liittyvät sanat vanhurskas ja hurskas.
Suomen kielessä vanhurskas on yhdyssana. Sen alkuosa tulee sanasta va’an, joka on genetiivi sanasta vaka, kuten siis vaka vanha Väinämöinen. Se tarkoittaa lujaa ja varmaa. Hurskas puolestaan on lainasana germaanisista kielistä. Muinaisnorjan horskr tarkoitti viisasta ja ymmärtäväistä. Vanhurskas on siis lujasti viisas.
***
Uskonnollisessa kielessä vanhurskaus on Jumalan ominaisuus. Sillä tarkoitetaan silloin sitä, että Jumala on oikeamielinen. Vanhurskas ihminen on myös oikeamielinen, Jumalalle kelpaava. Lisäksi puhutaan vanhurskauttamisopista. Siinä on kyse siitä, kuinka ihminen pääsee takaisin Jumalan yhteyteen, sovintoon Jumalan kanssa.
Sanan sisältö on siis lähtökohtaisesti moninainen ja myönteinen. Mutta sillä tavalla vanha ja oudon kuuloinen se on, että siihen liitetään nykyään myös negatiivisia mielleyhtymiä. Hurskas ihminen mielletään usein viisaan sijasta ylen hartaaksi ja tekopyhäksi. Liekö syynä liiallinen hurskaus, josta Vanhan testamentin Saarnaaja jo varoittaa: ”Älä ole liian hurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tekisit elämäsi autioksi” (7:16).
***
Vanhan testamentin hepreankielinen sana zadik, joka käännetään usein vanhurskaaksi, merkitsee myös sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti, moraalisesti ja uskonnollisesti oikein toimivaa ihmistä, siis sellaista, jonka elämä on järjestyksessä. Tämä tuli mieleen, kun luin Jukka Helteen väitöskirjaa Aasian katolisten piispojen konferenssien federaation pyrkimyksestä aasialaistaa kristinuskoa. Piispat nimittäin olivat löytäneet aasialaisesta ajattelusta harmonian käsitteen, jonka he ajattelevat sopivan kristinuskon uudeksi tulkinta-avaimeksi.
Perustelut kuuluivat kutakuinkin näin: Harmoninen elämä on moniulotteista. Se koskee ihmistä itseään, hänen suhdettaan omaan kehoonsa ja mieleensä, kosmokseen, toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Harmonian edistäminen edistää koko universuminen ja ihmiskunnan hyvinvointia.
Mitäpä siis, jos vaihtaisimmekin vanhurskauden harmoniaksi? Ristin sovitustyö toisi meidät harmoniaan Jumalan, itsemme ja luomakunnan kanssa. Olisimme harmonisia ihmisiä. Eikö se olisi positiivista ja houkuttelevaa?
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Apostolinen uskontunnustus on hankala
Kolumni: Pitäisikö kirkon keskittyä enemmän kuviin eikä sanoihin – mallia voisi ottaa Amos Rexistä
Kolumni: Johtuuko katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaali heikoista tunnetaidoista?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.