Lukion oppitunnilla esitettiin kysymys: Miksi Suomen tulisi tehdä kehitysyhteistyötä? Entä mitä tapahtuisi niissä maissa, joissa kehitysyhteistyötä tehdään, jos tuesta leikattaisiin?
Kerroin halunneeni viime aikoina moneen kertaan kysyä: ”Missä olit silloin, kun vuonna 2015 kehitysyhteistyön määrärahoista leikattiin 300 miljoonaa?” Näitkö jotain? Tunsitko jotain?
Minä olin silloin Tansaniassa. Muistan hyvin tyrmistyksen ja surun, jonka leikkaus aiheutti ympärillämme olevissa ihmisissä. Miten käy nyt vammaistyön maassa, jossa vammaisten asema on äärimmäisen vaikea? Mikä kaikki työ joudutaan keskeyttämään? Miten käy kehittämishankkeen kylissä, joissa toivo on herännyt?
Kerroin, että kehitysyhteistyötä teemme siksi, että meillä on siihen varaa. Olemme yksi maailman rikkaimmista kansoista. Valtaosa maailmasta on meitä köyhempiä.
Arvelin myös, että keskustelusta päätellen moni ei ehkä tunne kehitysyhteistyötä kovin hyvin, vaikka siitä on hyvää raportointia ja tietoa saatavilla.
Emme elä umpiossa, vaan merkittävä osa kaikesta mitä kulutamme, on peräisin muista maista. Kaupankäyntimme ei riitä nostamaan ihmisiä köyhyydestä. Osa tuloistamme ja halvoista hinnoistamme on peräisin epäoikeudenmukaisesta kaupankäynnistä.
Tämä kahdeksan miljardin sisarusparvi on sitä turvallisempi, mitä tasaveroisempi se on keskenään.
NYT KUN kehitysyhteistyövarojen leikkauksista keskustellaan, olen taas Tansaniassa. Täällä vahvan solidaarisuuden ja vieraanvaraisuuden keskellä on noussut mieleeni Henri Charrièren kirja Vanki nimeltä Papillon. Siinä karkumatkalla oleva vanki, Papillon, ajautuu pahoin riutuneena köyhään kylään. Hänelle osoitetaan huomattavaa vieraanvaraisuutta, joka saa Papillonin pohtimaan suunnilleen näin: Kun ihminen jakaa ruuastaan tuntemattomalle, se on hyvää. Mutta kun köyhän kylän väki jakaa tuntemattomalle viimeisen maniokkipiiraansa, on se jotain, jota ei voi oikein sanoin kuvata.
Köyhyys on aina suhteellista; se vertautuu ympärillä olevaan. En koskaan väheksy Suomessa asuvien heikoimmassa asemassa olevien ahdinkoa.
Samalla edustan maata, jonka bruttokansantuote henkeä kohden on 49-kertainen Tansaniaan verrattuna. Tulen maasta, josta Suomen Kuvalehti otsikoi 15.5.2016: ”Liikaa, ihan liikaa! Tavallisessa suomalaisessa kodissa voi olla 100 000 esinettä. Meillä on tavaraongelma.”
Meillä on varaa tasata paremmin. Kotona ja kauempana.
Kirjoittaja on lähetystyön asiantuntija Suomen Lähetysseurassa.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä