Olenko tervetullut? Puhutaanko minulle? Tästä riippuu paljon se, tuleeko ihminen seurakunnan tilaisuuteen.
Mieleeni on jäänyt kirkkokahvihetki jumalanpalveluksen jälkeen. Yhdessä pöydässä istui hiljainen pariskunta. Istuin heidän seuraansa. Pariskunta alkoi avautua mieltään painavista asioista. Entä, jos olisinkin istunut tuttujen pöytään, kuten usein teen? Uudet kirkkovieraat olisivat jääneet yksin.
Ovien avaaminen, siltojen rakentaminen ja tervetulleeksi toivottava ilmapiiri. Tässä on kasvavien kirkkojen resepti – tai osa siitä. Varsinainen pihvi on kuitenkin hengellinen koskettavuus. Kirkosta etsitään armollista Jumalaa. Siksi ilosanoma Kristuksesta on sitä ydintä, joka antaa syyn tulla kirkkoon.
Kevyet sisäänheittotuotteet eivät tyydytä sisimmän nälkää, eivätkä saa ihmistä sitoutumaan seurakuntaan. Tylsiltä tuntuvat asiat, kuten kristittyjen yhteys, luterilaiset virret, Raamatun selittäminen ja polvistuminen ehtoolliselle ovat sittenkin perusasioita. Toki näiden muotoja on syytä aina päivittää.
Tässä ajassa on huutava tarve lähimmäisten hädän kohtaamiseen. Siksi messussa on oltava vahvana diakoninen ulottuvuus esimerkiksi yhteisen lounaan muodossa. Messun päällimmäinen vire ei ole synkistely, vaan toivo, ilo ja rauha.
***
Olin viime viikolla Saarijärvellä miesten illassa. Mikä vetää yli 900 miestä kirkkoon? Aluksi oli tarjolla makkaraa ja Sotilaskodin munkkeja. Tutut laulut kajahtivat komeasti. Hartiat kiinni toisen hartioissa voitiin kokea Isänmaan virren sanoin, että ”samat vaiheet meidän on” (577).
Yhdessä on käyty koulua, sitten rippikoulua ja miesten koulua. Monet ovat avioituneet ja monet eronneet. Työelämässä on täytetty oma paikka yli 40 vuotta. Nyt moni mies kysyy omaa paikkaansa. Löytyisikö se joskus kirkon penkistä?
Monet nuoret miehet eivät voi enää yhtyä ajatukseen, että ”samat vaiheet meidän on”. Joka viides nuori mies on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella, vaarassa jäädä pysyvästi syrjään. Koulut ovat jääneet kesken, inttikin on keskeytynyt tai jäänyt aloittamatta.
Käytännölliset työt kelpaisivat samoin kuin itse ansaittu raha, jolla tulisi toimeen. Kouluttamattomalle ei kuitenkaan löydy helpolla töitä. Perhe ja omat lapset ovat hartaana toiveena, mutta ei löydy naista, joka huolisi. Lapsista ei saa tulla vain hyväosaisten unelma, toteaa professori Heikki Hiilamo (Lapsen maailma 8/2017). Jatkossa yhä useampi mies jää ilman lapsia, sanoo taas Väestöliiton Anna Rotkirch (HS:n Kuukausiliite 7/2017).
***
Riparilta on monen mieleen jäänyt soimaan laulun Kirkossa sanat: Tuli kirkkoon mies ja lapsi. Ajatus tuntuu nuoresta miehestä ehkä kaukaiselta. Voisinko minä olla se mies, joka tuli kirkkoon? Ja vielä oman lapsen kanssa?
Kirjoittaja on kenttäpiispa.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Kolumni: Nykyihminen on kääntänyt saamansa tehtävän ryöstöviljelyksi
Ilmoita asiavirheestä