Kolumni: Porvariston hillittyä charmia eli kuka nyt herätystä kaipaa?

Kuva: Jukka Granström.

Kun Heikki Nenosen puheenvuoro julkaistiin 15.7. Kirkko ja kaupunki -lehden verkkosivuilla, omassa sosiaalisen median virrassani käynnistyi vauhdikas sanailu. Nenonen tuli moittineeksi herätysliikkeitä siitä, että ne eivät enää herätä, ja räiskäisi samaan tekstiin piikikkäät karikatyyrit suurimmista herätysliikkeistämme. 

Teksti oli melkoisen absurdi sekä maalailunsa että lopputulemansa kannalta. Kirjoitettuaan usean kappaleen verran keskiluokkaista kesyyntymistä ja salonkikelpoista herätystä kritisoiden, Nenonen toteaa, kuinka ”nykyään kristillisellä kentällä herättää ja haastaa korkeintaan hiljaisuuden liikehdintä”. Luulin kolumnin käännöstä ensin ironiseksi, mutta lopulta ymmärsin kirjoittajan olleen tosissaan. Vai voiko hiljaisuuden liikettä keskiluokkaisempaa hengellistä ilmiötä oikein edes kuvitella? 

Jos esimerkiksi Nenosen ”tuttavan sanoin” körttiläisyys on ”tahmean sisäpiirimäistä” ja ”keskiluokkaisen ystävällistä”, mitä villasukat jalassa ja Joel Haahtela kainalossa kulkeminen jossain ulkosaariston retriittiviikonlopussa sitten on? Vai tulisiko Hiljaisuuden ystävien meditatiivista valokuvausta pitää radikaalina vastakulttuurin ilmaisuna? 

Olen muutenkin ollut jo pitkään kyllästynyt siihen, että hiljaisuutta yritetään jotenkin hengellistää meteliä enemmän. Jotkut ruokkivat samaa väkinäistä dikotomiaa kaupungin ja luonnon välillä. 

Jumalaa voi lähteä kuuntelemaan retriitin ohella yhtä lailla vaikkapa karaokebaariin, alennusmyynteihin tai grillijuhliin.

Se on tunkkaista. Hiljaisuudella kun ei ole mitään etuoikeutta jumalakokemuksen tai pyhän tunnun tarjoamiseen. Vastakkainasettelusta on päästävä eroon. Jumalaa voi lähteä kuuntelemaan retriitin ohella yhtä lailla vaikkapa karaokebaariin, alennusmyynteihin tai grillijuhliin. Pyhän kokemus saa liittyä yhtä lailla kiireeseen ja hälinään, kuvaan, ääneen tai vaikkapa elokuvaan. Ja mites sana ja sakramentit? 

Hiljaisuuden liikkeen nostaminen keskiluokkaisten ”turvasaarekkeiden” vastapainoksi on vähintäänkin kummallista. Herätysliikkeiden olemukseenhan verrattuna hiljaisuuden liike, jos joku, näyttää turvalliselta hymistelyltä.

Jos käpertymistä vastustetaan, täytyy tunnistaa hiljaisuuteen vetäytymisen olevan valtava keskiluokkainen etuoikeus. Olennainen kysymys kuitenkin on, mitä pahaa ja kauheaa siinä keskiluokkaisuudessa on? 

INHOAN KRISTILLISEN moralismin pitkää varjoa. Moralismia on monenlaista: on vahdattu poikkeavia yksilöitä ja yksilöiden valintoja, on ennusteltu muiden pelastumista ja toisten kadotukseen joutumista. En voi olla näkemättä tässä keskiluokkaisuuden kammoksumisessa samanlaista tiukkapipoisuutta.

Sisäsiisti uskosi on riittävää.

Minä en tahdo väheksyä perinteisiin tarttuvien herätysliikeuskovien uskoa. Seurakuntapastorina suorastaan ihastuin ihmisten ”keskiluokkaiseen” ja ”keskinkertaiseen” uskoon. Vaativaa uskonnollisuutta ei tähän maahan kaivata enää yhtään enempää. Keskiluokkainen uskonnollisuus ei ole kirkon tulevaisuuden kannalta ongelma. Hengellinen hifistely, toisten hengellisyyden arvottaminen ja perinteiden kadottaminen on. 

Entä mikä on se herätys, mitä Nenonen kolumnissaan penää? Mitä tulisi vastustaa, ketä haastaa? Esimerkiksi körttiläisyyden piirissä on perinteisesti osattu myös puolustaa ja rakastaa kirkkoa. Nenosen mukaan herätysliikkeen pitää ”herättää, haastaa ja ärsyttää”. Pahinta Nenosen mukaan on sisäsiistiytyminen, kirkollistuminen ja keskiluokkaistunutta ydinjoukkoa kohti kääntyminen. Elitistisempää vaatimusta on vaikea kuvitella. Tulisiko kaikkien nyt ryhtyä ”herättämään” ihmisiä ts. evankelioimaan, käännyttämään? Saako kristitty olla keskiluokkainen? 

Hyvä etsijä, uskova tai pohtiva – keskiluokkainen ja keskinkertainen kesäjuhlauskonnollisuutesi kelpaa. Sisäsiisti uskosi on riittävää. Minä saan uskoa, että minut on jo kasteessa herätetty. 

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVenäjä taistelee miehitysalueillaan myös Ukrainan moni-ilmeistä uskonnollista kansalaisyhteiskuntaa vastaan
Seuraava artikkeliMerikarvian kirkkoherran viranhoidosta pidättäminen jatkuu – Piispa muistuttaa, että nuorilla on entistä vähemmän kokemusta leirielämästä

Ei näytettäviä viestejä