Terveisiä riparilta. 25 rippikoululaista, muutama isonen, kolme ohjaajaa. Sekalainen joukko heitettynä viikoksi yhteen, psykososiaalinen ihmiskoe.
Parhaimmillaan se tuottaa lujan yhteisön, ystävyyttä, iloa, kukkaan puhkeamista ja muistoja, kiinnittää seurakuntaan ja kristilliseen elämään. Rippikoulu on kirkkomme lippulaiva, ylpeys, jota ihastellaan ulkomaita myöten. Viime vuonna sen kävi 85,9 prosenttia ikäluokasta.
Ryhmiä on noin 2 200, joista leirejä 1 850. Jokainen on erilainen. Joka vuosi on myös niitä leirejä, joilla lippulaivasta pudotaan tai se ajaa karille.
***
Ennen leiriä nuorten huoltajat ilmoittavat tärkeitä asioita nuorestaan – tai jättävät ilmoittamatta. Työntekijät ovat näiden tietojen varassa. Rippikoulu on avoin kaikille, mutta erityistä tukea tarvitseville on erityisryhmiä.
Silti tavallisille leireille lähetetään joka vuosi nuoria, joilla on käytös- ja tarkkaavaisuushäiriöitä, lastensuojelun tarpeessa tai erityisoppimisen piirissä olevia nuoria, itsetuhoisia ja mielenterveysongelmaisia nuoria. Joillakin rippikoulutyötä tekevillä on lastensuojelun, kriisi- tai erityisnuorisotyön taitoja. Useimmilla ei. Monet tekevät arkityönään aivan muuta kuin nuorisotyötä.
***
Nuoret testaavat auktoriteetteja, se kuuluu kasvuun. Kiroillaan, möykätään ja sotketaan. Jotkut rauhoittaa rangaistuksen uhka.
Mutta ripari ei ole koulu, se on hengellinen yhteisö. Uhkailu sotii sen henkeä vastaan. Jatkuva kurinpito kiristää ilmapiiriä ja lisää vastakkainasettelua nuorten ja aikuisten välille. Toisinaan joku joudutaan lähettämään kotiin. Se voi helpottaa: ohjaajille jää aikaa myös muille nuorille ja leiri alkaa sujua.
Joskus koko leiri on niin levoton tai pirstaloitunut, että häiritsevät, vaaralliset ja pelottavat tilanteet seuraavat toisiaan. Valvotut yöt, vastuun paino ja neuvottomuus ovat monien ohjaajien leiriarkea.
Kiltit leiriläiset jäävät huomiota vaille, kun joka hetki menee ongelmien selvittelyyn. Voimien vähetessä oma aikuisuus säröilee. Joskus pelkää nuorten puolesta, joskus omasta puolestaankin. Monet työntekijät pelkäävät riparille lähtöä vaikeitten kokemustensa takia.
***
Meidän riparimme ajoi karille. Etsittyämme kaikkia muita ratkaisuja päätimme keskeyttää leirin ennen viimeistä yötä. Se oli raskas, mutta oikea päätös.
Viimeinen päivä oli hiljainen ja rauhallinen. Kaikki pääsivät loppukokeesta läpi. Heidät konfirmoidaan, valkeissa vaatteissaan he laulavat: ”Sinussa on valo, sinussa on yö / sinulla on sitkeä sydän joka lyö / — / olkapäällä kyyhkynen, vaikket sitä nää.”
Kirjoittaja on pappi ja kuvantekijä.
Kuva: Eero Tammivuori
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.