Luterilaiseen oppiin kuuluva persoonallinen Paha, Saatana, on ollut minulle hankalasti hahmotettava tyyppi.
Pari vuotta sitten tutustuimme muutamiin turvapaikkaa hakeneisiin irakilaismiehiin. Pelasimme tiistai-iltaisin jalkapalloa läheisellä kentällä, aikuiset vastaan lapset. Pelit jatkuivat alkukesästä lumentuloon.
Talvella kysyin eskarilaiselta, kuka on hänen paras kaverinsa. ”Muhammed. Se osaa syötellä hyvin eikä tee ite maaleja.” Läheisenpäivänä Muhammed oli pojan kanssa koulussa koko päivän.
Jokin aika sitten Muhammed karkotettiin Irakiin, missä hänen tulevaisuutensa näyttää synkältä. Ei auttanut, että hän oli nuhteeton, hänellä oli kaksi työpaikkaa ja hyvät sosiaaliset verkostot. Kannattaako olla ihminen ihmiselle, joka kuitenkin lähetetään pian pois?
***
Keskustelin asiasta erään pitkän linjan järjestöihmisen kanssa. Hän kehotti tutustumaan turvapaikanhakijaan. Näin ”se” muuttuu ”sinäksi”, ”ne” Omareiksi, Ahmedeiksi ja Mohammedeiksi. Hän antoi masentavan kuvan vallan kolmijaosta ja vastuunotosta. Maahanmuuttovirasto sanoo ministeriön linjaavan, ministeriö ja hallinto-oikeus taas sanovat luottavansa maahanmuuttovirastoon ja ulkomaalaispoliisi väittää olevansa vain osa koneistoa.
Ehkä päättäjiltä puuttuu tietoakin, mutta ennen kaikkea heiltä puuttuu moraalia ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Malmia ja paperia voimme myydä ulkomaille, mutta moraaliresursseja meillä on hyvin niukasti, sori!
Niinpä päättäjät, tutustukaa ennen seuraavaa, paljon suurempaa, turvapaikanhakijoiden aaltoa esimerkiksi Jonathan Gloverin klassikkoon Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria, jotta tunnistatte teitä vaivaavan vastuun hajautumisen ongelman ja voitte pysäyttää käynnissä olevan moraalisen luisun.
***
Saatana on diabolos, erilleen heittäjä. Se rakentaa rajoja ja muureja. Saatana synnyttää pelkoa ja vastuunpakoilua, se kehottaa ohittamaan ihmisen, joka tarvitsee apua. Näin toimivat ihmiset lähetetään viimeisellä tuomiolla Saatanan ja hänen enkeleidensä luokse, sanoo Jeesus.
Jeesus puhuu näköjään myös kotimajoittajista ja vapaaehtoisista, jotka ajavat suojaa tarvitsevien lähimmäisten asiaa. Ja irakilaismiehistä, jotka tulivat sairaalaan katsomaan isoon leikkaukseen joutunutta 6-vuotiasta futiskaveriaan.
”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne – – Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”
Kirjoittaja on musiikkitieteilijä ja ruokasieniharrastaja.
Kuva: Pentti Potkonen
Lue myös:
Kolumni: Kiitollisuuden aiheiden etsiminen muuttaa tapaa nähdä maailmaa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.