Elämme isojen maailmankuvaan vaikuttavien mullistusten aikaa. Välistä huokaan kiitollisena, että omat lapseni eivät ole enää kasvuiässä. Vanhempien arvoista poikkeavat uudet virtaukset hämmentäisivät kehittymässä olevaa ajatusmaailmaa perinpohjaisesti. Samalla muistan, että uudet sukupolvet ovat kasvamassa ja heidän joukossaan kaikki lapsenlapset.
Uskonto ja seksuaalikasvatus ovat alueet, joilla vanhempana haluan olla ensisijainen kasvattaja. Siihen minulla on onneksi oikeus. YK:n ihmisoikeuksien julistus, uusin varhaiskasvatuslaki (2015) ja Euroopan Ihmisoikeussopimus takaavat vanhempien oikeudet vakaumuksensa mukaiseen kasvatukseen myös yhteiskunnan ylläpitämissä instituutioissa.
Varhaiskasvatuslaki sekä peruskoulun uusi opetussuunnitelma (2016) korostavat kasvatuskumppanuutta ja keskusteluja vanhempien kanssa.
***
Siispä osallistun kuvitteelliseen keskusteluun päiväkodissa. Siinä tehdään henkilökohtainen kasvatussuunnitelma lapselleni.
– Mitkä ovat teidän perheessänne niitä tärkeitä asioita, joita toivotte meidän ottavan huomioon päivähoidossa? opettaja aloittaa.
Riemastun kysymyksestä. Nyt on saatava suu auki:
– Olemme pahoillamme, että varhaiskasvatuksesta on riisuttu ruokarukoukset pois. Emme halua, että lapsemme käyttää rukouksen paikalla muutakaan lorua eikä ainakaan rukoukselta kuulostavaa Äiti Maan tai Auringon puhuttelua.
– Haluamme antaa lapsellemme seksuaali- ja perhekasvatuksen itse. Meillä on hyvin perinteiset käsitykset perheestä ja avioliitosta. Toki ymmärrämme, että erilaisista perheistä puhutaan päiväkodissa sen mukaan, minkälaisista perheistä ryhmän lapset tulevat.
– Emme halua lapselle kerrottavan normaalina asiana, että lapsella voi olla kaksi äitiä tai isää tai että miehet voivat saada lapsia. Lapsemme tietävät, että lapsen maailmaan saattamiseen tarvitaan isä ja äiti.
– Toivomme, että lastamme ei hämmennetä monen sukupuolen ideologialla. Käsityksemme on, että on olemassa tyttöjä ja poikia ja sukupuolten kahtiajako on heidän jokaisessa solussaan.
– Emme halua lapsellemme jooga- tai mindfulness-harjoituksia tai lasipallosta tulevaisuuden katselua. Venyttelyt ja rauhoittumisharjoitteet ovat ok, mutta ei idän uskontojen termejä.
***
Koulun keskustelussa toivon lapselleni koulukirjoja ja käsin kirjoittamisen oppimista ennen digiloikkauksia. Ja Setan pitämille oppitunneille on kysyttävä vanhempien lupa samalla tavalla kuin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta kysytään.
Opettaja kirjaa toiveet ylös ja näyttää ymmärtävän.
Pois kävellessäni ajattelen, että onneksi on myös kristillisiä päiväkoteja ja kouluja.
Kirjoittaja on eläköitynyt perheneuvoja.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Kolumni: Raamattu on kadonnut alttareilta – toivon, että se palautetaan sinne
Kolumni: Hengelliset kesäjuhlat ovat lapselle viitta taivastielle
Kolumni: Kirkon olisi aiheellista palata perhepuheessaan sanoihin isä ja äiti
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.