Jostakin syystä Suomessa näyttäisi ajoittain nostavan päätään erilaisten puhuvien päiden tarve todistella, että uskonnot kuuluvat koulun ulkopuolelle ja kaikille koulun oppilaille yhteinen katsomusaine olisi se juttu.
Viimeksi tähän kuoroon yhtyi toissa viikonvaihteessa Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja. Kirjoittajan varsinainen viesti tosin oli se, että historian opettamisen pitäisi alkaa jo aikaisemmin kuin se alkaa, viidennellä luokalla. Mutta kun on se uskonnonopetus.
Itselleni jäi epäselväksi, onko uskonnonopetus kirjoittajan mielestä jonkinlainen tulppa muiden aineiden tuntien tiellä.
Historia on kovasti tarpeellinen oppiaine. Mutta niinpä on uskontokin. Onko sen paikka todella koulun pihalla värjöttelemässä?
***
Uskonnonopetus on ollut viime vuosina niin kuuman keskustelun aihe, että minun ei pedagogiikan maallikkona kai pitäisi puuttua siihen ollenkaan. Mutta kun itsesuojeluvaisto puuttuu.
Suomessa uskontoa opetetaan lapsen oman uskonnon mukaisesti. Luterilaisen, ortodoksin, juutalaisen ja muslimin opetussuunnitelmat siis poikkeavat toisistaan. Kaikissa näissä on tarkoituksena monipuolisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saaminen.
Julkisuudessa puhutaan yleensä eniten luterilaisen uskonnon opetuksesta. Aika monilla tuntuisi olevan tarve tehdä juuri siitä mahdollisimman neutraali. Vähemmistöuskonnot menevät seulasta helpommin läpi.
2000-luvun maailmassa uskonto on Eurooppaa lukuun ottamatta tehnyt paluun. Esimerkiksi kirkoilla menee suurimmassa osassa maailmaa hyvin. Uskonnonopetus on palannut Itä-Euroopan entisiin kommunistimaihin. Uskonnot kasvavat, eivät vähene.
Siksi on viisasta varustaa myös kasvavat suomalaiset kyvyillä tunnistaa uskontoja, uskonnollisuutta ja sen ilmiöitä. Oman uskonnollisen tradition tuntemus luo sellaiselle parhaan mahdollisen pohjan. En vähättele joskus puhutun kaikille yhteisen katsomusaineen ajatusta. Varmaan opetus voitaisiin hoitaa niinkin. Mutta uskonnon maailma ei ole kuin englannin kieli, matematiikka tai biologia, samaa kaikille.
***
Suomessa esivalta päättää kouluasioista. Siksi kansanedustajia, ministereitä ja virkamiehiä lobataan jatkossakin eri suunnista.
Uskonnonopetus ja se, miten se pitäisi järjestää pysyvät varmasti agendalla jatkuvasti. Siinä koululaitoksella on erinomainen mahdollisuus tehdä asiat hyvin, tai vieläkin paremmin.
Kuva: Matti Pirhonen
Lue myös:
Opetusministeri Li Andersson avaisi elämänkatsomustiedon opetuksen kaikille halukkaille
Kolumni: Yhteinen uskonnonopetus ei sovi kaikille, mutta valinnanvapauden puute ei ole nykypäivää
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.