Lauantaina 29.6. oli kahden merkittävän kristillisen pyhän ja marttyyrin kirkollinen muistopäivä, jota Suomen evankelis-luterilainen kirkko viettää myöhemmin.
Kalastajasta apostoliruhtinaaksi korotettu Pietari sekä Gamalielin jalkojen juuressa raamattukoulua käynyt, Damaskoksen tiellä pakanain apostoliksi johdatettu teltantekijä Paavali viettivät yhteistä muistopäiväänsä.
Katolisen ja ortodoksisen kirkon kalenterissa päivä on näiden pyhien päivä. Sen kunniaksi paavi Franciscus lahjoitti lauantaina Konstantinopoliin osan Vatikaanin Pyhän Pietarin reliikeistä. Ele oli ekumeenisesti melkoinen.
Luterilainen kirkko ei sen kummemmin vietä pyhien muistopäiviä. Reformaatiossa sen aikaisessa kontekstissa sinänsä aivan oikein karsittiin niitä hurskauselämän rönsyjä, joita oli päässyt evankeliumin varsinaista ydintä pimittämään.
Monenlaiset pyhimysjuhlat olivat suosittuja, mutta niiden sisältö saattoi johdatella lähinnä epäraamatullisen taikauskon teille.
”Stroh” (Roskaa), sanoi Luther.
***
2000-luvulla muutoksen ja jatkuvien kirkkoon kohdistuvien erilaisten iskujen ja kritiikin keskellä kirkon olisi hyvä keskittyä pitämään kiinni ja jalostamaan sitä, mitä kirkolla on.
Niinpä Suomen luterilaisen kirkon pitää uppiniskaisesti puhua Jumalasta. Se merkitsee myös puhetta synnistä, armosta, parannuksesta ja oikeasta, Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
Vaikka kirkko on syntistä ihmistä ja hänen pelastustaan varten, ihmisen nostamista kirkon keskipisteeksi on varottava.
Pyhimysjuhlia tai -messuja luterilainen kirkko ei edelleenkään tarvitse.
Mutta se tarvitsisi selkeämpää muistutusta ja opetusta siitä, miksi nämä Pietarit ja Paavalit pohjimmiltaan heittivät henkensä. Sama koskee eräitä muita kirkon yhteisen tradition sekä luterilaisen linjankin merkittäviä uskon sankareita.
Näiden ihmisten todistuksen kautta saataisiin lisää peilejä identiteettinsä kanssa kamppailevan kirkon silmien eteen. Marttyyrit kuolivat pohjimmiltaan siksi, että heidän uskonsa edusti radikaalisti erilaista, ei-kristillisen valtakulttuurin mieltymyksistä poikkeavaa näkemystä Jumalasta ja oikeasta kansalaisuudesta.
Jos esikonstantinolaisen ajan kirkko olisi ollut pakanallisen Rooman vallan jatke, kristillistä Eurooppaa ei olisi syntynyt. Väärillä alttareilla uhraava kirkko ei nykypäivänäkään voi säilyä.
Sen tietäisivät kertoa myös Pietari ja Paavali.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös kirjoittajan muita kolumneja:
Kolumni: Teologian tarve kirkossa ja muualla yhteiskunnassa ei minnekään katoa
Kolumni: Kun yhteys paaviin järkkyi, luterilaisten piti alkaa perustella, mikä kirkko on
Kolumni: Kirkolla lienee helpompaa yksien puolueiden kanssa kuin toisten
Kolumni: Vähemmistön kirkko on pian totta Suomessa – onko kirkolla taloudellista suunnitelma B:tä?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.