Katson Intiasta kuolleena kuljetetun isäni ruumista ja huomaan ajattelevani, ettei isä ole taivaassa vaan poissa. Tajuan ajattelevani ensimmäistä kertaa 28 vuoteen, että ei ole taivasta, ei jumalaa. Suruni on uudenlaista. Se ei ole uskonnollista vaan paljaampaa, karkean inhimillistä. Surua ihmiselämän rajallisuudesta.
Kotona laulan lapsuudesta tuttua laulua: ”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.” Ristiriitaisessa ja hämmentyneessä mielessäni kohtaan menneet vuosikymmenet herätysliikkeessä, joka tarjosi valmiina uskon, turvan ja tumman pelon. Onneksi kukaan ei kysy, uskonko, koska en juuri nyt osaisi vastata.
Kymmenen vuoden kuluttua laulan samaa virttä Virsi-levyni juhlakonsertissa – ja minulla on vastaus: ehkä vasta nyt uskonkin. Vasta sen jälkeen, kun uskalsin hyväksyä muutoksen ja antaa itselleni luvan olla määrittelemättä hengellisyyttä, hengellisyys löysi minut. Kesti kauan ennen kuin uskalsin uskoa, vielä kauemmin että uskalsin sen tunnustaa.
”MINÄ USKON” ei ole kovinkaan yleinen lause, koska Suomessa on vallalla uskosta vaikenemisen kulttuuri. Samalla kun seksiä – toista henkilökohtaista elämän osa-aluetta – tarjotaan meille jokapäiväisenä viihteenä, uskosta puhuminen on muodikasta lähinnä paljastuksena naistenlehtien syvähaastatteluissa.
Uskon marginalisoituminen johtaa monenlaiseen väärinymmärtämiseen. Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) oltua vieraana Ylen homoliittoja käsittelevässä ohjelmassa 2010, kirkosta erosi ennätysmäärä ihmisiä. Koska evankelis-luterilaisen kirkon edustama liberaali linja ei ole ihmisille tuttu, mielikuvat uskosta ja kirkosta värittyvät äärilaitojen mukaan. Emme ole tietoisia toistemme ihan tavallisesta uskosta, emme ehkä omastammekaan.
Usko ei ole vain yksityisasia vaan tehtävä paremmasta maailmasta.
AIKAMME EI juuri arvosta uskonnollisia yhteisöjä ja niistä puhutaan useimmiten syrjiviä opetuksia painottaen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt uskovien itsensä kokema epäluulo ja syrjintä. Ne tekivät osaltaan lapsuuteni uskosta pelottavan, ja moni lestadiolainen kohtaa tänäkin päivänä kiusaamista.
Uskominen ei ole ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa vaan nöyryyttä sen edessä, ettemme tiedä kaikkea. Se on myös hyvä arvopohja, sillä kaikissa maailmanuskonnoissa uskoa seuraa hyvät työt.
Usko ei näin ollen olekaan vain yksityisasia vaan tehtävä paremmasta maailmasta. Jos Jumala on rakkaus, mitä muuta usko lopulta olisi kuin rakastamista.
Jos osaat rakastaa, osaat uskoa. Kerro siitä muillekin.
Kirjoittaja on helsinkiläinen oopperalaulaja.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä