Viime vuosina olemme saaneet Suomen ja Viron kansoina iloita satavuotisista valtioistamme. Olemme saaneet perehtyä kansojemme eri kehitysvaiheisiin ja olla kiitollisia esivanhempiemme rohkeudesta ja päättäväisyydestä.
Virossa saamme olla kiitollisia noin viidelle tuhannelle suomalaiselle vapaaehtoiselle, jotka tulivat taistelemaan Viron itsenäisyyssodassa vuosina 1918–1920. Vastaavasti meidän puoleltamme tuli yli kolme tuhatta miestä taistelemaan jatkosotaan.
Nämä kaksi historian hetkeä ovat hyviä esimerkkejä kansojemme ja kulttuuriemme läheisyydestä. Kun siihen lisää vielä Kalevalan ja Kalevin pojan tarut sekä Maamme-laulun ”varastelut” puolin ja toisin, näemme avaran ja syvän yhteyden veljeskansoina.
***
Toisen maailmansodan jälkeen maamme kehittyivät sitten aika eri suuntiin Neuvostoliiton vallan takia. Virossa pidämme elossa muistoa niistä hirmutöistä, joita Venäjän valta toi Viroon.
9. maaliskuuta 1944 pommitettiin Tallinnaa. Silloin kuoli noin 700 ihmistä, ja noin viidennes kaupunkilaisista jäi ilman kotia. 25. maaliskuuta 1949 noin 22 000 Viron maalaisväestöön kuuluvaa kyyditettiin Siperiaan.
Huomattavasti vähemmän virolaiset tuntevat konkreettista luterilaisen kirkon sortoa Virossa, sen toiminnan estämistä kaikin keinon julkisuudessa ja kirkon työntekijöiden vainoa ja vangitsemista. Tuossa historian vaiheessa Viron luterilainen kirkko menetti noin kaksi kolmasosaa papeistaan.
Vaikka sodan vaikutus tuntui, Suomi sai kehittyä rauhassa oman kansansa päätöksien mukaan. Tästä puhun myös suomalaisille riparinuorille, kun pidän oppituntia historiasta ja kansojemme eri kehitysvaiheista.
Se hyvinvointivaltio ja esimerkkimaa, joka Suomi on, on rakennettu tietyltä arvopohjalta. Arvopohjassa hyvin keskeisessä asemassa on ollut kristillinen arvomaailma ja tarkemmin juuri luterilainen yhteiskuntakäsitys.
Virossa kirkko syrjittiin yhteiskunnan laidalle vieraan vallan toimesta, Suomessa sitä tehdään oma-aloitteisesti kaiken maailman suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon nimissä.
***
Viro on hyvä esimerkki siitä, miten tietyt arvot yhteiskunnassa tehdään naurunalaisiksi tai suljetaan pois opetuksesta ja kasvatuksesta. Vaikka kehityksemme näyttää ulkopuolelta katsottuna huimalta, ja varmaan se sitä onkin, sisältäpäin näkyy myös monia puutteita, jotka liittyvät juuri asenteisiin.
On hyvä pohtia, mistä saamme olla kiitollisia ja mitä hyvää meillä on. Toivottavasti sitten on myös viisautta ymmärtää, miten eri osa-alueet yhteiskunnassa on kytketty toisiinsa ja miten niiden siteiden rikkominen voi johtaa muutoksiin, jotka aina eivät ole kehitystä parempaan.
Kirjoittaja on Viron Pilistveren seurakunnan kirkkoherra.
Kuva: Hermann Kalmus
Lue myös:
Kolumni: Kuka pelastaisi kirkon?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.