Kolumnisti: Adventismi maailman terveellisin uskonto

Kalifornialaisessa Loma Lindan pikkukaupungissa asuvat adventistit elävät lähes kymmenen vuotta vanhemmiksi kuin amerikkalaiset keskimäärin, kertoo Pekka Vehviläinen
Helsingin Sanomien
kolumnissaan.

Selittäväksi tekijäksi on Vehviläisen mukaan Loma Lindan yliopistossa havaittu uskonto. Adventistien elintavat poikkeavat valtaväestöstä huomattavasti.

Adventistikirkko suosittelee jäsenilleen kasvisruokavaliota, jossa pääosassa ovat vihannekset, pähkinät ja täysjyvävilja. Ruokavalio on suurelta osin Välimeren ruokavalion mukainen ja vähentää syöpä- ja sydänsairauksien riskiä. Kirkko myös pyytää pidättäytymään tupakasta, alkoholista ja huumeista.

Pyhäpäivää lauantaita kirkko kehottaa viettämään töistä – myös Facebookissa roikkumisesta ja television katselusta – pidättäytymällä ja viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Pekka Vehviläisen mukaan monet adventistit viettävätkin aikaa luonnossa liikkuen.

”Uskonnolla, tai tarkemmin mietittynä, adventistien yhteisökulttuurilla, näyttää olevan erittäin positiivisia terveysvaikutuksia. Myönnettäköön myös, että Kalifornian suotuisa sää ja ympäristö myötävaikuttavat terveellisyyteen ja onnellisuuteen”, Pekka Vehviläinen kirjoittaa.

Myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on suositellut Välimeren ruokavaliota ilmastotekona.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Isis on tämän päivän Herodes”
Seuraava artikkeliUskontojen uhrien tuki uusii logonsa ja nettisivunsa

Ei näytettäviä viestejä