Mitä tapahtuu, kun luterilaiset, reformoidut, katolilaiset, metodistit, mennoniitit, vapaakirkot ja helluntailaiset lyövät liturgisesti kättä toisilleen? Saadaan hyvää musiikkia, raamatunlukua, saarnaa ja rukousta sisältävä palvelus, jossa jokaisen voi olettaa olevan jollakin tavalla kotonaan omasta kirkkokunnasta riippumatta.
Karlsruhessa meneillään olevan Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) yleiskokouksen ohjelmassa sunnuntai oli jumalanpalveluksien päivä.
Eri puolilla 300 000 asukkaan kaupunkia ja sen lähiympäristöä vietetään sunnuntaisin lukuisia eri kirkkokuntien jumalanpalveluksia. Tällä kertaa kaupunkiin kaikkialta maailmasta tulleet yleiskokousvieraat vain lisäsivät jo olemassa olevaa tunnustuksien ja liturgisten perinteiden kirjoa.
Jumalanpalveluksien joukossa oli eri tunnustuskuntien omia ja niiden välisiä ekumeenisia kirkonmenoja. Jälkimmäisistä esimerkkinä voi toimia Karlsruhen Schlossgarten Durchlach -nimisessä puistossa vietetty tämän jutun alussa mainittujen paikallisten tunnustus- ja seurakuntien yhteinen jumalanpalvelus.
Ekumenian isot kielet ovat maailmamme isot kielet
Kun jumalanpalvelusta rakentaa teologisilta ja liturgisilta perinteiltään hyvin kirjava joukko seurakuntia, on aika selvää, että liturgian käsikirjoitus ei voi olla kovin selkeästi minkään mukana olevan kristillisen tradition mukainen. On etsittävä asioita, jotka yhdistävät – kyse on eräänlaisesta pienimmästä yhteisestä nimittäjästä, joka tuntuu jokaisesta mahdolliselta ja hyväksyttävältä.
Puistoon kokoontunut usean sadan ihmisen seurakunta sai laulaa yleisesti tunnettuja hengellisiä lauluja saksaksi, englanniksi ja muillakin kielillä. Saarnaa tai sananselitystä ja rukousta kuultiin myös monella eri kielellä.
Ekumeenisesta todellisuudesta kertoo se, että kirkollisen maailmamme isot kielet englanti, saksa, ranska, portugali ja espanja ovat niitä, joilla evankeliumi kuulijoille tarjottiin. Esimerkiksi seurakunnan joukossa istuneet afrikkalaisten tai aasialaisten kirkkojen edustajat eivät omia kieliään kuulleet. Mutta johonkin kielten määrän raja on tietenkin etukäteen vedettävä.
Ekumenian isot työkielet ovat tietysti muissakin globaaleissa konteksteissa merkittäviä. Ne kuvastavat myös läntisen kristinuskon leviämisen historiaa: Euroopastahan laivat lähtivät kaikkialle maailmaan. Mutta etelän kristinusko kasvaa nopeasti. Aikanaan tämä muuttaa myös sitä kielipalettia, jolla ekumeeninen työ tänään toimii.
Ekumeeninen saarna yhdistää, ei erottele
Saarnassa ei opillisia kysymyksiä käsitelty – ehkä tämäntyyppisissä julistustilanteissa puheiden sisältö kallistuu yleensäkin pikemminkin kaikkia kristittyjä varmimmin yhdistäviin asioihin, keskeisimpänä tietenkin kaiken kristillisen saarnan keskipiste, Jeesuksen Kristuksen pelastustyö. Niiden ohella Karlsruhenkin kontekstissa korostuvat varsinkin monet eettiset kysymykset, erityisesti akuutti ilmastonmuutoksen ongelmatiikka ja siitä juontuva ilmasto-oikeudenmukaisuuden vaatimus.
– Jos olette ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta, sanokaa ”Aamen”, kehotti saarnan pitämiseen osallistunut amerikkalainen mutta Karlsruhessa työskentelevä United Church of Christ -kirkon pastori Eleanor McCormick.
Niin seurakunta vastaa, kun sinne huudetaan.
Metodistisen saarnaosuuden piti paikallisen evankelis-metodistisen kirkon pastori Boglárka Mitschele, joka muisteli saarnassaan metodismin perustajan John Wesleyn tietä kirkon uudistajaksi.
Evankelisen kirkon paikalisena pastorina paikalla oli Thomas Abraham, joka osallistui kitaristina myös jumalanpalveluksen rytmiryhmän työskentelyyn.
Mitä jumalanpalvelus lopulta on?
Ekumeenisen työskentelyn ytimessä on eri kirkkokuntin opillisten käsityksien ja Raamatun tutkiminen, eri traditioitten ymmärtäminen ja myös yhteisen ja yhdistävän pohjan hahmottaminen. Käytännön tasalla jumalanpalvelustakin voidaan viettää yhdessä, vaikka siitä onkin yleensä jätettävä pois esimerkiksi teologisten eroavaisuuksien ytimessä usein oleva pyhä ehtoollinen.
Runsaan tunnin kestänyt hyvin ekumeeninen palvelus oli ilmeistä ja hymyistä päätellen monille seurakuntalaisille miellyttävä kokemus. Tämä johtaa myös kysymykseen, mitä kaikkea yhteinen jumalanpalvelus lopulta on? Ja mitä kaikkea täytyy ekumeenisessa tutkimuksessa ja ykseyspyrkimyksissä vielä tapahtua, ennen kuin sen yhteinen ehtoollinen on mahdollinen yhä useamman kristillisen kirkon jäsenille.
Ehkä yhteinen jumalanpalvelus edellä kuvatulla tavalla voi olla esimakua siitä, mikä joskus muuttuu teologisesti syvällisemmäksi ykseydeksi.
Lue myös muita Kirkkojen maailmanneuvoston kokousta käsitteleviä juttuja:
Intialaispiispa Abraham Mar Paulos: ”Olemme kirkossamme oikeutetusti apostoli Tuomaan perillisiä”
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä