Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien pääseminen ensimmäistä kertaa arvoturnaukseen on kerännyt viime päivinä pääotsikot. Joukkueen ja sen fanien yhteisöllinen juhliminen on herättänyt ihastusta, toki jonkin verran myös vihastusta. Riittäisikö vähempikin riekkuminen?
Kaltaisilleni pitkän linjan futisfaneille Liechtensteinin kukistuminen ratkaisuottelussa toi joulun kuukauden etuajassa. Olo on vieläkin lähinnä epäuskoinen.
Voiko todellakin olla niin, että pesäpallon, keihäänheiton ja maastohiihdon luvattu maa pelaa perinteisten futismaiden kanssa Euroopan mestaruudesta? Rivipelaajamme taistelevat samasta pallosta Christiano Ronaldon, Harry Kanen ja Kevin De Bruynen kaltaisten tähtien kanssa koko maailman katseiden alla!
***
Toki soraäänillekin on paikkansa. Yhden urheilulajin nostaminen ”elämää suuremmaksi asiaksi” on komea kielikuva mutta ei tietenkään vastaa todellisuutta. Loppujen lopuksihan kyse on brittiläisten herrasmiesten 1800-luvulla kehittämästä leikistä, joka on vuosikymmenien aikana muuttunut yhä totisemmaksi.
Nykyään jalkapallo on megaluokan viihdebisnestä, jonka keskeiset toimijat ovat superjulkkiksia. Myös kuningaslajin lieveilmiöt ovat huomattavat. Ne ulottuvat huliganismista korruptioon ja luonnonvarojen tolkuttomaan tuhlaamiseen.
Nykyisiä ja entisiä huippupelaajia on koetettu nostaa jopa jonkinlaisen jumalhahmon asemaan. Argentiinalaispeluri Diego Maradonan kunniaksi on perustettu ainakin puolivakavissaan oma uskonto.
Jalkapalloon olennaisesti kuuluva fanikulttuurikin lähenee uskonnonharjoitusta. Viikonlopun kotiottelu on jumalanpalvelus, johon samaa uskoa tunnustavat valmistautuvat asianmukaisin menoin. Katsomoissa kajahtavat opetellut vuorolaulut. Suosikkipelaajat ovat kuin pyhimyksiä, jotka vihollisjoukkueeseen siirtymisen jälkeen tuomitaan petollisiksi ”juudaksiksi”.
***
Urheilussa on aina oma taikansa. Haastattelin pari vuotta sitten muusikko Juha Tapiota juuri jalkapallon EM-kisojen alla. Kristitty taitelija pohti Askel-lehden jutussa suhdettaan futikseen.
Paljon itsekin pelannut Juha Tapio huomautti, että jalkapallo-ottelussa ja muusikon vetämässä keikassa on paljon samoja piirteitä. Molemmissa koetaan yhdessä yleisön kanssa värähtelyjä, joita ei arjessa voi saada. Keikka tai ottelu stadionilla kohottaa meitä kohti yläpuolellamme olevaa. Se saattaa olla jopa jotakin jumalallista.
Huuhkajat tuskinpa tavoittelee taivaallisia sfäärejä, mutta ainakin nyt joukkue on tukevasti kansakunnan kaapin päällä. Maajoukkueemme on näkyvästi läsnä mediamaisemassa ensi kesän EM-kisoihin saakka. Jalkapallon vyörytystä, pahimmillaan hehkutusta, on vastahakoistenkaan vaikea välttää.
Yhden neuvon uskallan antaa: penkkiurheilun vastustajan kannattaa ottaa tyynesti vastaan se, mitä on tulossa. Edessä siintävät EM-kisat ovat houkutteleva mahdollisuus haastaa ennakkoluulojaan. Jalkapallomaajoukkueessamme on fiksuja ja sanavalmiita maailmankansalaisia. Uusi pelaajasukupolvi luo osaltaan uutta ja raikkaampaa Suomi-kuvaa.
Huuhkajien ja heidän faniensa tarina on jo nyt kiehtova, ja siihen syntyy koko ajan uusia lukuja. Seikkailu on vasta alussa.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva. Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajat ja fanit juhlivat Huuhkajien voittoa Liechtensteinista Helsingissä viime perjantaina.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.