Eilen torstaina YouTubeen ilmestyivät säveltäjä ja teologi Leena Julinin ideoimat ja toteuttamat Vihapuhetta Jumalan nimessä -musiikkivideot. Kun Suomen avioliittolaki muuttui vuonna 2017 ja mahdollisti avioliiton solmimisen myös samaa sukupuolta oleville pareille, uskonnollinen keskustelu ryöpsähti jälleen villiksi.
Vihapuhe ja se, ettei siihen juuri puututtu, järkytti Julinia syvästi, ja hän halusi tehdä asialle jotakin. Syntyi taideprojekti, jonka lopputulos näki päivänvalon Pride-viikolla 2020.
Nyt julkaistun kuuden kirkkomusiikkiteoksen sanat on poimittu muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä puolustaneiden kirkon työntekijöiden saamista palautteista, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia koskevien uutisten kommenteista sekä kirkolliskokouksen puheenvuoroista. Sävellysten tyylilajeina on niin virttä, nuoren seurakunnan veisua kuin korkeakirkollista taidemusiikkiakin.
Kappaleet voit katsoa ja kuunnella täällä.
Projektissa on mukana Julinin lisäksi joukko ammattimuusikoita sekä videolla esiintyviä vapaaehtoisia. Julin on ainoa, joka esiintyy omalla nimellään. Muita haluttiin suojata mahdollisilta vihareaktioilta.
Kuvittelin olevani varsin paatunut uskonnollisen vihapuheen suhteen, koska olen kymmenen viime vuotta aktiivisesti seurannut ja jonkin verran myös työkseni moderoinut uskonnollisia verkkokeskusteluja. Silti tekstit järkyttivät.
***
Voidaan toki sanoa, että tässä taideprojektissa kyse on kontekstistaan irrotetuista lauseista, joita on laitettu tarkoitushakuisesti peräkkäin. Ei silti liene kovin väärin tulkita, että sitaateista huokuu kirjoittajien syvää vastenmielisyyttä ja rakkauden kaapuun puettua huolta ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan sekä seksuaalivähemmistöjen täydellistä demonisointia.
Pahiten minua ravisteli passionäytelmän tyyliin sävelletty kappale He. Siinä homoseksuaalisuus kuvataan kieroutuneeksi luonnonvastaisuudeksi, ulosteeksi ja perverssiydeksi, kiroukseksi, saastuttavaksi sekä monin eri sanakääntein saatanalliseksi. Käsittämättömällä ylimielisyydellä sitaateissa todetaan, että ”he, jotka ovat Kristuksessa, eivät heittäydy homosuhteisiin”, ”emme tarvitse heitä, emme tee heillä mitään” ja että ”homojen ja lesbojen mielestä Jumalaa ei ole olemassakaan”.
Muidenkin kappaleiden sitaateissa korvia kuumotti ehkä eniten se, kuinka itsensä uskovaiseksi identifioiva kirjoittaja tietää varmaksi, että homo ei usko eikä kelpaa Jumalalle, vaan tulee joutumaan ikuisesti helvettiin. ”Kauniimpaa kommenttia ei voi uudestisyntyneenä ja Jumalaa kunnioittavana ihmisenä kaltaisillenne antaa.”
Vieläkin alemmas vajottiin: ”Minä toivon, että kaltaisesi epäsikiö häipyy pian kirkosta, että tuonelan kohtusi hakataan pois.” Ulkoapäin tiedetään myös, että suurin osa homoista ei edes halua parisuhdetta vaan himojensa tyydyttämistä.
***
Homoseksuaalien oikeuksia kirkossa puolustavia luonnehditaan sanoilla kirkon mätäpesäke ja saatanan sontaa levittävä ämmä. ”Jos joku sinut tappaa, keskeyttää hän vain sinun väärän toimintasi.” Vastuuseen pääsee myös koko Suomen kansa, joka vetää päälleen Jumalan vihan hyväksymällä Jumalan silmissä niin hirvittävän teon kuin samaa sukupuolta olevien parisuhteen.
Lapsia käytetään surutta pelon ja vihan lietsonnan välikappaleina. Yhtä kauhistuttaa ajatus, että hänen lapsellaan olisi koulussa homo uskonnonopettaja: ”Näin meitä vedetään pimeyteen”. Toisen mielestä lapsia ja nuoria vietellään homoseksuaalisuuteen tekemällä sairaudesta hyväksyttävää ja kolmas kannustaa vanhempaa pohtimaan, miten kitkeä lapsestaan epänormaalius pois.
Oikeauskoisten heteroiden uhriutuminen on syvää. Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen kirkon portailla on röyhkeää ja ”se loukkasi minua”. Samalla loukattiin ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskovaisten tunteita”. Selväksi käy, että kommentoijille kaikki kirkon jäsenet eivät ole kristittyjä, vaan heitä on vain pieni oikeauskoisten joukko.
Osa kommenteista olisi myös koomisia, jollei konteksti olisi niin hurja. ”Tämä maailma on suunniteltu heteroiden palloksi.”
Osa teksteistä päätyy erityisen outoon valoon musiikkigenren myötä. Letkeän kepeä kitarasäestys ja leirinuotioyhteislaulu muodostaa erikoisen kontrastin sen kanssa, että lauletaan homouden olevan merkki Jumalan alkavasta tuomiosta ja vedetään väliin parit rytmikkäät taputukset. Samassa nuorten veisussa on myös äärimmäisen hämmentävä lause: ”Haitallisten ajatusten muuttamisen ydin on armo, totuus ja tietenkin Raamattu, jotka tekevät vapaaksi”. Sydämeni vastaa aamenta, mutta luultavasti täysin eri tarkoituksessa kuin alkuperäisen lauseen laatinut toivoisi.
***
Kuulijana ja katsojana jään miettimään, mistä kaikesta tämä uskonnollinen vihapuhe kumpuaa, ja miksi jotkut kokevat, että vihapuhe seksuaalivähemmistöjä kohtaan on suorastaan uskonnollinen velvollisuus ja rakkautta.
Monista sitaateista käy ilmi, että kommentoijien ”tiedot” homoseksuaalisuudesta ovat peräisin vuosikymmenien takaa ja projektin viimeisen videon lopussa selitykseksi ehdotetaan järjen sumentavaa pelkoa vieraan ja tuntemattoman asian edessä.
Tietämättömyys ja pelko eivät ehkä kuitenkaan yksin riitä selityksiksi. Taustalla on myös vahvasti tietynlainen opetus raamatuntulkinnasta ja opista. Missä kohdassa omantunnonarka uskollisuus Jumalan sanalle kääntyy ulossulkevaksi vihaksi ja miksi?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä