Hallituksen päätös purkaa Uudenmaan sulku on ensimmäinen konkreettinen välähdys siitä, että ehkä muutkin rajoitukset ja karanteenikehotukset tullaan purkamaan. Positiivisesti ajattelevien mieli suuntautuu jo tulevaisuuteen.
Myös luterilaisessa kirkossa on syytä ajatella exitiä ja katsoa post-koronaan – vaikka edessä voi vielä olla monta käännettä. Viruksen tiet ovat arvaamattomat.
Mitä jää käteen? Mitä opittiin? Missä onnistuttiin, missä ei niin hyvin?
Yhdestä asiasta lähes kaikki ovat samaa mieltä. Kirkko teki pakon edessä komean digiloikan. Striimauksesta tuli hetkessä normisana seurakuntatyössä. Paluuta digittömään aikaan tuskin enää on.
***
Toinen varma oppi korona-ajasta kirkolle on mahdollisuus nopeaan reagointiin ja uudelleenorganisoitumiseen. Kirkkoa ja seurakuntia kun on perinteisesti vaivannut tietty rovastivallan aikainen jähmeys ja vahva pykäläuskovaisuus. Jos Jumalan myllyt jauhavat hitaasti, niin kirkollisen päätöksentekokoneiston ehkä vielä hitaammin.
Nyt huomattiin, että asioita voidaan miettiä notkeasti uusiksi ja niitä voidaan myös ketterästi tehdä uudella tavalla. Tämä havainto kannattaa viedä mukanaan, kun arki taas palaa uomiinsa. Toivottavasti uomat eivät ole heti liian syvät.
Kolmas kirkon kannalta myönteinen asia on ollut sen merkityksen korostuminen suomalaisen yhteiskunnan isona sosiaalisena rakenteena ja uskonnollisena liimana. Vaikka kirkon merkitys julkisen tilan toimijana on viime ainoina kaventunut, nyt erikoisolosuhteissa tilaa on taas tarjolla.
Yleisradion päätös lisätä tv-jumalanpalvelusten määrää on yksi selkeä esimerkki tästä. Piispat totesivat 18.3. antamissaan ohjeissa: ”Kirkkoa tarvitaan nyt. Vaikka joudumme sulkemaan tiloja ja toimintoja, silmien, korvien ja sydänten on oltava sitäkin enemmän auki.”
Valtioneuvosto listasi yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöä. Siihen kuuluivat henkisen kriisinkestävyyden kannalta kirkon ja seurakuntien työntekijät osin sekä nuorisotyöntekijät. Myös hautaustoimi mainittiin valtioneuvoston listassa.
Kun yhteiskunnassa tarvitaan kaikkien hartioita yhteisen taakan alle, myös kirkon hartiat kelpaavat. Kirkolla on tarjolla arvoja, joiden varaan voi rakentaa turvallisuutta ja hyväksytyksi tulemista. Piispoistakin on tullut uudella tavalla toivon ja lohdun sanoittajia mediassa.
***
Kirkossa on myös alettu (pakon edessä?) puhua rukouksesta ehkä enemmän kuin aikoihin. Esimerkiksi arkkipiispa Tapio Luoma evästi Facebook-sivullaan julkaisemansa videon saatesanoin:
”Yksi tämän kevään poikkeuksellisia asioita on se, että keskuuteemme on noussut näkymättömiä rajoja. Rukous ylittää kaikki näkyvät ja näkymättömät rajat.”
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kirjoitti omalla Facebook-sivullaan ”Jumalan puhelinnumerosta 5015” eli psalmista 50 ja sen jakeesta 15, jossa kehotetaan huutamaan Jumalaa avuksi hädän päivään.
”Kun rajoja suljetaan ja ihmisiä eristetään, rukous ei tunne rajoja. ’Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan.’ Kutsunkin jokaista rukoukseen toinen toistemme, kansamme ja koko maailman puolesta”, Häkkinen kirjoitti.
Jos koronavirus ei olekaan saanut aikaan yleistä hengellistä heräämistä sanan perinteisessä merkityksessä, ainakin kirkon puheessa on menossa eräänlainen rukousherätys. Sen merkitystä korostetaan, kun entisenlaista seurakunnan sosiaalista yhteydenpitoa ei enää ole. Yhteydenpitoa Jumalaan ei kuitenkaan ole kielletty.
Ja ehkä yhteydenpito jatkuu myös, kun kaikki koronarajoitukset on purettu.
***
Koronan vaikutus talouteen tulee olemaan suuri niin paikallisella kuin globaalilla tasolla. Myös kirkko saa osansa eli vähemmän kirkollisverotuloja, kun ihmiset ovat lomautettuja, tai jos tulee irtisanomisia ja työttömyyttä.
Miten tämä vaikuttaa seurakuntiin, jää nähtäväksi. Heilutetaanko juustohöylää? Ryhdytäänkö rakenteellisiin uudistuksiin?
Koronan torjumisen aikaansaama talousvaikutus saattaa olla pitkäkestoinen. Kirkostaeroamisbuumia epidemia ei suoraan ole aiheuttanut, vaikka erotilastoissa muutama perustasoa korkeampi nyppylä onkin. Taloustilanteen huononeminen sen sijaan voi kiihdyttää kirkosta eroamista, mikä puolestaan heikentää kirkon taloustilannetta entisestään.
***
Maailman sulkeutuminen koronaviruksen edessä voi olla iso henkinen herätys. Monet uumoilevat sen suuntaista. Ovatko kaikki arvot, ideologiat, uskon totuudet tismalleen samanlaisia kuin ennen kriisiä? Onko elämäntapamme kestävä?
Kun koronaepidemia on ohitse, ilmastonmuutoksen torjunta saattaa tulla entistä tärkeämmäksi. Maailman pakolaistilannettakin saatetaan tarkastella uudella, myötätuntoisemmalla tavalla.
Ikävimmässä tapauksessa koronasta selviäminen lisää kansallista itsekeskeisyyttä ja kaikenlaista nurkkakuntaisuutta tyyliin ”mitä ne uusmaalaiset ja mökkiläiset tänne tulevat”.
Teologiassa on joskus puhuttu ajasta ennen holokaustia ja ajasta sen jälkeen. Tai ajasta ennen Hiroshimaa ja ajasta sen jälkeen. Erotellaanko tulevaisuudessa teologisen puheen ja ajattelun aika ennen koronapandemiaa ajasta sen jälkeen?
Kuva: Olli Seppälä. Helsingin Temppeliaukion kirkon risti ja rukousnauha.
Lue myös:
Kommentti: Koronavirus herättää uskonnollista keulintaa ja halua vetää mutkat suoriksi
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.