Miten koronavirus ja synti liittyvät yhteen? Palavasilmäisin uskonveli tai -sisar saattaisi ajatella, että ensin mainittu on jälkimmäisen seuraus. Onneksi tällaista ajattelua ei ole liiemmälti esiintynyt sitten viime kevään.
Sanat liittyvät yhteen käsitteeksi koronasynti. Se tarkoittaa tartuntojen ehkäisemiseksi annettujen määräysten tietoista rikkomista, mutta myös unohduksen tai epähuomion vuoksi tehtyjä rikkomuksia. Saksalaisilta kollegoiltaan omaksumasta käsitteestä kertoi käyttäytymistieteilijä Pilvikki Absetz Helsingin Sanomissa.
Koronasyntiä on jo ehditty kutsua vieraaksi käsitteeksi suomalaisessa kulttuurissa. Muun muassa Helsingin Sanomien kolumnissaan 9.2. kaupunkitoimittaja Noona Bäckgren kirjoittaa, että synnin käsite viittaa Jumalan tahtoa vastaan rikkomiseen eikä sovi maalliseen pandemiaa koskevaan keskusteluun. Sen sijaan tarvitaan tiedettä ja moraalifilosofiaa.
Vai ei sovi synti suomalaiseen kulttuuriin ja puheenparteen! Koronasynti on luontevasti kotiutunut meillekin, sillä synti on suomalaiseen ajatusmaailmaan ja kielenkäyttöön syvälle iskostunut käsite. Meikäläinen luterilaisuus on syntiä ja ihmisen kokonaisvaltaista syntisyyttä korostava kristinuskon tulkintahaara. Tosin kaikki kristillinen ja Raamattuun tukeutuva ajattelu ja tulkinta on pääsemättömissä synnin kanssa.
Luterilaisuuden eetos ja aatos ovat yhäti läsnä tämän kansan mielenmaisemassa – ainakin niin kauan kun synti käsitteenä resonoi kadunkulkijan mielessä.
***
Noona Bäckgren tuli edellä mainitussa kolumnissaan määritelleeksi synnin tavalla, joka hämmensi ainakin kirkon aktiiviväkeä:
”Vaikka sanaa käyttäisi maallisemmassa tarkoituksessa, se viittaa johonkin anteeksiantamattomaan. [– –] Synti on sanana neuvottelematon. Kun puhutaan synnintekijästä, puhutaan ihmisestä, joka on tehnyt anteeksiantamattoman väärän teon. Tulee mieleen mustassa kaavussa pitkin maantietä laahustava hahmo, joka pieksee itseään orjantappuroilla [– –] Synnintekijä ei ole mukana rationaalisessa keskustelussa siitä, onko hän tehnyt väärin, tai miksi hän tehnyt niin kuin on tehnyt. Tällainen keskustelu ei kuulu synnin luonteeseen. Muut päättävät, että synnintekijä on syntinen.”
Mielenkiintoista. Synti ei suinkaan ole anteeksiantamaton asia. Kristillisen ihmiskuvan dynamiikka liittyy juuri synnin anteeksisaamiseen.
Tekona synti voi seurauksiltaan olla peruuttamaton tai traaginen, mutta periaatteessa senkin voi saada anteeksi. Tosin siitä ei ihminen päätä, vaan yksin Jumala armossaan.
Siinä Bäckgren on oikeassa, että synnistä ei ole tapana neuvotella. Tekemisiään voi aina yrittää selitellä ihmisille, mutta neuvotteluvaraa moraalin fataaleissa rajanylityksissä ei ole.
***
Synti-sana sopii koronakeskusteluun siinä mielessä hyvin, että moralismi on jo osa sitä. Koronarajoitukset ja -määräykset ovat kuin tabuja. Toisille ne merkitsevät enemmän, toisille vähemmän.
Koronasyntiä voi pitää myös karnevalistisena ilmauksena, jolla lyödään leikiksi niin koronamääräykset kuin synti-käsite.
Mitä enemmän synti pesiytyy puhekieleen (”syntisen hyvää”, ”syntisen kaunis”…) sitä vaikeampaa on puhua teologisesti ymmärretystä synnistä. Sanaan liittyy kulttuurisia ja yksilöllisiä sivumerkityksiä ja jopa koomisia vivahteita, jotka vesittävät kirkon vakavaksi tarkoittaman synnintunnustuksen.
Ongelma on myös yhteisen syntikäsityksen puuttuminen tai sen jääminen epäselväksi. Kirkon väen suustakin voi kuulla puhetta niin arkisista tekosynneistä, ihmisen rikkinäisyydestä Jumalan edessä, inhimillisestä riittämättömyyden tunteesta kuin klassisista kuolemansynneistäkin.
Synnin merkitys on ihmisille eri, vaikka kaikki luulevat puhuvansa samasta asiasta.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä