Kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset kiihdyttävät nyt mieliä sosiaalisessa mediassa. Viranomaisten päätökset palauttaa kristityksi kastettuja ja seurakunnissaan aktiivisesti toimineita ihmisiä maihin, joissa kristittynä eläminen on rajattua tai jopa hengenvaarallista, tuntuu epäoikeudenmukaiselta.
Turhauttavaa tämä on etenkin niille seurakuntien ja järjestöjen työntekijöille, jotka ovat käyneet antamassa viranomaisille todistuksen turvapaikanhakijan kristillisestä vakaumuksesta. Tunteita on pelissä senkin vuoksi, että ystävyys on syntynyt. Huoli on ymmärrettävästi suunnaton.
Mutta missä tunnetta on, sinne rantautuu nähtävästi myös laitailmiöitä.
***
Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on synnyttänyt kohua 12.8. Seurakuntalainen.fi-sivustolla julkaistu Vieraskynä-blogi, jossa Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja, pastori Timo Keskitalo ottaa esiin afganistanilaisen turvapaikanhakijan Helsingin hallinto-oikeudelta saaman päätöksen. Teksti on julkaistu myös Patmos-blogissa 18.8. Keskitalo on Patmos Lähetyssäätiön muslimityöntekijä. Blogissa mainitaan päätösasiakirjan viitenumero, joka on 18/0163/72.
”’Ei harrasta käännytystoimintaa – ei ole aidosti kristitty. ’Tällä päätöslauseella Helsingin hallinto-oikeus on todennut, että yksikään Suomessa toimivista kristillisistä kirkoista ei ole aidosti kristillinen. Myöskään yksikään näiden kirkkojen lähetysjärjestöistä ei edusta oikeuden päätöksen mukaan aitoa kristinuskoa. Tämä on kylmä lahja 100-vuotisjuhlaansa viettävälle Suomen lähetysneuvostolle”, Keskitalo kirjoittaa.
Johtopäätöstään Keskitalo perustelee väittämällä, että hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan ”että hakijan ei katsota olevan aidosti kristitty, koska ’ei ole ilmennyt, että hän harjoittaisi käännytystoimintaa’”.
Keskitalon johtopäätös on hämmästyttävä. Itseään ja lukijoitaan kunnioittava media ei kuitenkaan lähde tekemään juttua tutkimatta ensin lähteitä – etenkään näin valeuutisten kukoistuskaudella. Siispä pyysimme Helsingin hallinto-oikeudelta kyseisen päätösasiakirjan. Saamastamme asiakirjasta oli asianmukaisesti poistettu henkilön yksityisyyden suojelun vuoksi salattavat tiedot.
***
Kiinnostavaa on se, että päätösasiakirjassa ei mitenkään viitata siihen, etteikö asianomainen turvapaikanhakija olisi kristitty, vaikka hän ei harjoita käännytystoimintaa. Päätös ei myöskään ole tuore vaan tehty 28.3.2018.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan kääntymistä kristinuskoon asiakirjassa käsitellään hyvin huolellisesti monelta kantilta. Hallinto-oikeus on pitänyt kääntymystä puoltavana seikkana sitä, että hakija on ollut aktiivinen seurakuntalainen. Päätösasiakirjasta toki löytyy lause: ”Asiassa ei ole ilmennyt, että valittaja harjoittaisi aktiivisesti lähetys- tai käännytystyötä”. Se liittyy kuvaukseen siitä, miten turvapaikanhakija on osallistunut sen seurakunnan toimintaan, jossa hän pääasiallisesti on käynyt.
Turvapaikanhakija on kuitenkin suullisessa kuulustelussa osoittanut uskostaan kertoessaan ”omakohtaisuuden ja hengellisyyden puutetta”. Hallinto-oikeus on katsonut, että hänellä ei ole vakaumusta, joka ”ilmenisi organisoidun uskonnollisen toiminnan ulkopuolella”, vaan hänen yhteytensä kristinuskoon perustuu ”yhteisöllisyyteen ja on täten sidottu aikaan ja paikkaan”.
Näin ollen hallinto-oikeus on pitänyt epätodennäköisenä, että palautettava harjoittaisi kristinuskoa kotimaassaan.
Käytännössä siis Helsingin hallinto-oikeus ei linjaa, että ollakseen kristitty on harjoitettava käännytystoimintaa – sen sijaan se edellyttää omakohtaista uskoa ja hengellisyyttä. Kristilliset kirkot ja niiden lähetysjärjestöt mitä ilmeisimmin Helsingin hallinto-oikeuden mielestä edustavat edelleen aidosti kristinuskoa.
***
Aitoon kristinuskoon ei kuulu pelon ja hysterian lietsominen. Siksi sosiaalisen median kohujen virrassa on syytä pitää päänsä kylmänä myös turvapaikanhakijoiden pakkopalautusten yhteydessä.
Kirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 29.8.2019.
Kuva: Olli Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.