Valtiollisista vaaleista ja aikamme yhteiskunnallisesta ilmapiiristä muutenkin tuttu polarisoituminen näkyy myös kuntavaaleihin käytäessä. Puolueet eivät – monenlaista hyvää ja kaunista tihkuvasta semanttisesta hyminästä huolimatta – ole lainkaan yhdestä puusta veistettyjä, vaikka joidenkin visiot muistuttavatkin toisiaan enemmän kuin toisten.
Tämä on äänestäjän etu: Suomessa ei ole yksipuoluejärjestelmää, eikä täällä myöskään tarvitse valita eri puolueiden konsensuksen ”yhteislistalta”, jonka sisällä oltaisiin käytännössä kaikesta tärkeästä samaa mieltä. Tarjolla on erilaisuutta, ideologiaan tai muuhun pohjautuvaa. Jos erimielisyyttä lähtökohtaisesti vain kauhistellaan, on kysyttävä, tietääkö joku jossakin sitten äänestäjiä paremmin, miten kansalaisten pitäisi vapaassa maassa ajatella?
Ainakin teoriassa vastakkainasettelua siis piisaa ja äänten sataminen eri puolueiden laareihin määrittää niitä ratkaisuja, joita kunnissa tulevana valtuustokautena tehdään.
*
Lähtökohtaisesti kunnassa ja kuntavaaleissa on kyse ihmisyhteisöä koskevista, paikallisista yhteisistä asioista, vaikka ne eivät olekaan mikään täysin valtakunnanpolitiikasta irrallaan oleva oma maailmansa. Vaikka kansakunta on poliittisesti jakautunut, on kunnissa ja paikallisessa politiikassa sittenkin usein kyse myös asioista, joissa kunnan ja kuntalaisten edut arvioidaan objektiivisesti puoluerajojen yli samansuuntaisesti.
Ristiriitatilanteissakin asiansa osaavat kuntapäättäjät ovat kykeneviä tyydyttäviin kompromisseihin. Sitähän politiikka suhteellisen vaalitavan omaksuneissa monipuoluejärjestelmissä yleensä on.
Kuntien tehtävät määritellään laissa. Tietyt asiat on hoidettava. Perinteisesti suurimmat rahanreiät ovat kunnissa olleet sosiaali- ja terveystoimen sekä opetuksen menot, joiden sisällä suuren kokonaisuuden muodostavat palkat.
*
Kunnat ovat valtava työnantaja: kunta-alalla työskentelee yli 400 000 suomalaista, melkoinen osa koko julkisen sektorin työvoimasta. Jos kauan sorvattu sote eduskunnassa hyväksytään, siirtyy osa kuntien tehtävistä hyvinvointialueille, jotka vastaavat maakuntien alueita.
Yksi 2020-luvun kuntakentän isoista ongelmista on raha: osa kunnista on taloudellisesti kuralla, velkaisia ja väestörakenteeltaan ongelmallisia. Ilman nuoria ja työpaikkoja kunnalla ei ole näkyvissä kovin valoisaa tulevaisuutta.
Jos kunnan vero- ja toimintatulot eivät riitä – ja usein ne eivät riitä – tukeutuvat kunnat valtionosuuksiin ja velkarahaan. Tämän euroviidakon hallitsemisessa ja ymmärtämisessä riittää kaikkien puolueiden uusilla ja vanhoilla valtuutetuilla pähkäilemistä. Monessa kunnassa vaihtoehtoja on kuitenkin vähän. Korona-ajan valtion tukimiljardit helpottavat vain tilapäisesti.
*
Puoluejohtajat vaikuttavat myös jotakuinkin laidasta laitaan ymmärtävän luterilaisen kansankirkon roolia paikallisessa toiminnassa ihmisten auttajana ja kokoajana, sekä suomalaisten perinteiden ylläpitäjänä. Tätä on pidettävä rohkaisevana. Poliittiset painotukset ja jakolinjat näyttävät kuitenkin vaikuttavan myös siihen, mitä seurakunnilta yhteistyökumppaneina odotettaisiin.
Vaikka aika on vaikea, on tummissa pilvissä kuitenkin myös hopeisia reunuksia. Huominenkin koittaa kuntalaisille. Sunnuntaina on kansanvallan aika puhua Suomen 309 kunnassa.
Kommentti julkaistu 11.6. ilmestyneessä Kotimaassa
Lue myös:
Puoluejohtajien mielestä kuntien ja seurakuntien yhteistyö on tärkeää ja sitä voidaan myös kehittää
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä