Piispojen ääntä yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivataan tämän tästä. Radio Dein ja Kotimaan yhteisellä Piispojen kyselytunnilla keskiviikkona vapaa toimittaja Samuli Suonpää ehdotti Mikkelin piispalle Seppo Häkkiselle, että piispojen kannattaisi osallistua somekeskusteluun samalla tavalla kuin monet poliitikot tekevät. Poliitikkojen some-elämä on vuorovaikutuksellista. He kommentoivat ja osallistuvat myös muiden aloittamiin keskusteluihin.
– Välillä piispojen ulostulot näyttävät siltä, että ne on mietitty valmiiksi ja harkittu loppuun asti. Ne on laukaistu lähtemään jostakin ja sitten odotetaan, miten muut sitä käsittelevät ja reagoivat, Suonpää totesi ja kaipasi piispoilta keskustelevampaa otetta.
Piispa Häkkinen myönsi Suonpään olevan oikeassa. Sitten hän tarttuikin yllättäen heti toimittajan haasteeseen ja ryhtyi tunnepuheeseen somekulttuurista.
– Valitettavasti se keskustelukulttuuri on aikamoista. Jos nyt ihan rehellisesti, Samuli, olen tässä, niin kyllä olen kokenut jotkut sinun somepostauksesi minun joistakin kannanotoistani semmoisena ilkeilynä. Ei se kannusta. Et sinä houkuttele silloin julkiseen somekeskusteluun, jos minun kokemukseni keskustelijana on tällainen, Häkkinen sanoi.
Yllättynyt Suonpää totesi olevansa siinä roolissa, että hän esittää kritiikkiä, johon yhtyy moni sellainen kirkon työntekijä, joka ei itse voi työnsä vuoksi julkisesti kritisoida kirkon johtoa. Häkkinen palautti pallon sanoen, että kriittistä keskustelua piispojen kannanotoista ja viranhoidosta toki tarvitaan, mutta pilkka ja ilkeily ei kutsu keskusteluun.
– Minä otan sen palautteen vakavasti ja tutkistelen sitä sydämessäni. Oli itse asiassa rohkeaa sanoa piispalta toimittajalle suorassa lähetyksessä näin. Se on yksi asia, jota arvostan sinussa, Suonpää vastasi.
***
Seurasin piispan ja Suonpään keskustelua vierestä Radio Dein studiolla, ja mieleeni nousi parikin asiaa.
Toimittaja joutuu nykyään ammattinsa puolesta seuraamaan somea ja osallistumaan keskusteluihin, vaikka se usein ikävältä tuntuukin. Moni keskustelu voi pitää sisällään ilkeilyä ja pilkkaa. Silti on siedettävä loukkauksia ja yritettävä pitää omalta osaltaan keskustelu asiallisena, koska ammatti niin vaatii.
Piispan ammatti on olla paimen. Paimenenkin on hyvä opetella tuntemaan erilaisia maastoja, kun hän johdattaa laumaansa kohti vihreämpiä niittyjä. Ei se välttämättä helppoa ole, mutta mikäpä elämässä olisi.
Samalla kuitenkin voi kysyä, mitä piispoilta todella julkisuudessa halutaan. Piispat itse pyrkivät yleensä olemaan asiallisia ja harmonisia yhtenäisyyden säilyttäjiä. Mielellään positiivisia enemmän kuin negatiivisia, vetäytyviä enemmän kuin hyökkääviä.
Kiinnostavimmillaan piispat kuitenkin ovat silloin, kun heissä herää tunne. Surullinen tai suuttunut piispa on paitsi toimittajan herkkua, myös jokaisen somekeskustelijan unelma. Emme me nimittäin niinkään hae mielipiteitä, vaikka niitäkin tarvitaan. Enemmän kaipaamme tunnetta, koska haluamme jonkun heijastavan sitä, mitä meidän pitäisi tuntea.
Tunteitaan osoittava ja suorapuheinen piispa on inhimillinen. Sellainenhan Jeesuskin oli. Hänestä taas voi oppia, ettei tunnepuheen tarvitse olla ilkeää.
Nyt sitten vaan, piispat, tunteet pintaan!
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä