Seurakuntiin valittiin viime sunnuntaina uudet päättäjät. Läpi päässeet ehdokkaat ja ryhmittymät ovat iloinneet hyvin menneistä vaaleista. Seurakunnissa on huokaistu helpotuksesta: neljän vuoden välein toteutettava voimainponnistus on ohi.
Menestystarinoiden ohella vaalit paljastivat kipupisteitä, joista matala äänestysprosentti ei ole ainoa. Pohdinnan voi aloittaa tarkastelemalla itse vaaleja. On kaunis ajatus, että ne olisivat alusta loppuun maallikoiden käsissä. Se ei kuitenkaan ole totta. Seurakuntien työntekijöitä tarvittiin näissäkin vaaleissa. He päivystivät ennakkoäänestyspisteillä, tiedottivat vaaleista, toimivat vaalitoimitsijoina ja ääntenlaskijoina. He kasasivat äänestyskoppeja.
Kaiken lisäksi heitä valittiin runsain määrin kotiseurakuntiensa luottamushenkilöiksi. Toki työntekijälläkin on oikeus olla seurakuntalainen. Silti omaa kieltään kirkon työntekijävaltaisuudesta kertoo se, että äänestäjät luottavat heidän tietävän asiat parhaiten myös valtuustoissa.
***
Viime vuodet on puhuttu siitä, että kirkko tarvitsee yhä enemmän maallikoita ja yhä vähemmän työntekijöitä. Tällä hetkellä maallikoiden merkittävin vaikuttamispaikka ovat valtuustot ja neuvostot – mutta onko niin syytä olla tulevaisuudessa?
Kirkon työntekijöiden määrä laskee. Kirjoitin tällä viikolla ilmestyneessä Kotimaassa sen tarkoittavan, että maallikoiden paukkuja ei ehkä kannata jatkossa käyttää hallintoon vaan toimintaan. Helsingin Töölön seurakunnassa luottamushenkilönä jatkava Anna Munsterhjelm tarttui tähän Twitterissä. ”Kyllä, kirkon hallintoon käytettyjä resursseja on vähennettävä. Hallintoa hoitavat työntekijät. Päätöksentekovalta on eri asia, ja sen tulee jatkossakin olla demokraattisesti valituilla luottamushenkilöillä, ei työntekijöillä”, hän kirjoitti.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että päätöksentekovaltaa käyttävät demokraattisesti valitut luottamushenkilöt. Väitän kuitenkin, että lukuisissa seurakunnissa tämä päätöksentekovalta pysyy tällä hetkellä yllä vain tekohengittämällä. Ehdokkaiden löytäminen oli näissä vaaleissa monin paikoin työn ja tuskan takana. Ehdokasmäärä väheni neljän vuoden takaisista vaaleista 20 prosenttia, jaossa ollut paikkamäärä lähinnä seurakuntaliitosten takia 11,5 prosenttia.
50 seurakunnassa käytiin sopuvaalit. Se tarkoittaa, että halukkaita luottamuselimiin löytyi nipin napin tarpeeksi. Sopuvaalien määrä lähes tuplaantui edellisistä vaaleista – nyt ne järjestettiin jo noin joka seitsemännessä seurakunnassa.
***
Todellisuus kertoo, että kiinnostus päättäjänpaikkoja kohtaan laskee. Tehtävä on myös vaativa. Se ei tarkoita, ettei maallikoista löytyisi siihen kykeneviä runsain mitoin, mutta kyllä se motivaatiota kysyy.
Liian usein valtuustoon houkutellut tekevät päätöksiä vailla sen kummempaa perehtymistä, esittelijän tahdon mukaisesti, kumileimasimena toimien. Jopa Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana lopettava Kaisa Raittila sanoi Kirkon viestinnän vaalilähetyksessä nuijineensa pöytään miljoonabudjetteja ilman sen suurempaa keskustelua.
Todellisuudet vaihtelevat eri puolilla maata laidasta toiseen. Töölön seurakunnassa vaikuttava Anna Munsterhjelm työskentelee Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n pääsihteerinä ja hänellä on vankka järjestötausta. Hänen lisäkseen Töölön seurakuntaneuvostossa tekevät alkavalla kaudella päätöksiä muun muassa kokoomuksen entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola ja saman puolueen eduskuntaryhmän pääsihteeri Laura Rissanen. Tilanne on kovin toisenlainen niissä seurakunnissa, joissa ollaan tyytyväisiä siihen, että valtuusto saatiin sopuvaaleilla täyteen ja seurakunta voi toimia kirkkolain vaatimusten mukaisesti.
***
En tiedä, miten seurakuntien hallinto pitäisi tulevina vuosikymmeninä järjestää, mutta tämän tiedän: Tällä hetkellä maallikon merkittävin vaikuttamisen paikka seurakunnassa on toimiminen valtuustossa tai neuvostossa. Se sopii joillekuille, mutta ei kaikille. Lukujen valossa luottamushenkilön tehtävä kiinnostaa yhä harvempaa. Samaan aikaan työntekijöiden määrä vähenee, ja maallikoita tarvitaan yhä enemmän. Samoilta ihmisiltä ei kuitenkaan liikene loputtomasti tunteja seurakunnan hommiin.
Lapuan hiippakunta viestitti tällä viikolla Facebookissa seurakuntien työntekijöille, että vaaleissa valitsematta jääneitä ei saa unohtaa. ”Ottakaa jokainen asiaksenne löytää heille tehtävä ja tila toimia seurakunnassa. Olkaa jokaiseen yhteydessä, kiittäkää, kutsukaa ja kysykää mitä hän haluaisi tehdä”, hiippakunta kirjoitti.
Tämä on tärkeä viesti, jonka toteuttamisesta jokainen seurakunta voi aloittaa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kärjistyykö vastakkainasettelu? – Seurakuntavaaleissa voittivat sekä konservatiivit että liberaalit
Seurakuntavaalien vahvistettu äänestysprosentti on 14,4
Lapuan hiippakunta äänesti aktiivisimmin, Helsingin hiippakunnassa alhaisin äänestysprosentti
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.