Vastapainoa ja teologista rinnakkaisopetusta yliopiston liberaalille eksegetiikalle. Näin tiivistää Suomen teologisen instituutin eli STI:n tarkoituksen sen historian ensimmäinen pääsihteeri Eero Junkkaala.
STI perustettiin Helsingissä 30 vuotta sitten, ja se juhlii pyöreitä vuosiaan viikonloppuna. Lauantaina järjestettävässä paneelissa instituutin vuosikymmeniä muistelevat sen kaikki pääsihteerit, joita ovat Junkkaalan lisäksi Henrik Perret, Ville Auvinen ja Jari Rankinen.
Eero Junkkaala kertoo, että instituutin perustamista valmisteltiin 1980-luvulla vuosia. Mukana oli joukko viidesläisiä ja evankelisia teologeja. Aluksi instituutti tavoitti suuria massoja.
– Ensimmäisinä vuosina listoilla oli noin sata ensimmäisen vuosikurssin teologia, kun vuosikurssilla oli kaikkiaan 180 opiskelijaa, Junkkaala muistelee.
Tätä nykyä instituutin sähköpostilistalla on vs. pääsihteeri Jari Rankisen mukaan 150–200 ihmistä, joista suurin osa on teologian opiskelijoita.
Osan instituutin suosiosta on aina selittänyt hyvä sijainti. STI:n vuokratilat sijaitsevat Kaisaniemessä aivan Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kupeessa. Iltapäivisin ja iltaisin siellä järjestetään opetusta ja keskusteluja Raamatusta ja kristinuskon opista.
Instituutilla on kymmenen kirkon sisällä toimivaa jäsenjärjestöä. Tukijäseniä STI:llä on noin 2 000.
Instituutin tuloista kymmenen prosenttia tulee Rankisen mukaan jäsenjärjestöiltä ja 90 prosenttia tukijäseniltä. Kirkkohallitus tukee teologista kirjastoa pienellä vuotuisella lahjoituksella. Kuluista valtaosa menee palkkoihin ja vuokraan.
Perustamista ei ajoitettu ensimmäiseen naisten vihkimykseen
Junkkaalan mukaan STI on halunnut antaa opetusta, jossa Raamattua katsotaan kirkon uskosta käsin mutta akateemisesti pätevällä tavalla. Pääsihteerin ja sihteerin lisäksi STI:n kokopäiväisiin työntekijöihin kuuluu tutkija, eksegetiikasta väitellyt teologian tohtori Timo Eskola. Luennoijia ja tuntiopettajia on runsaslukuinen joukko.
Vain kuukauden päästä STI:n 30-vuotisjuhlasta kirkko juhlii ensimmäisten naispuolisten pappien vihkimyksen 30-vuotispäivää. Junkkaalan mukaan instituutin perustamista ei tarkoituksella ajoitettu hetkeen, jolloin naisia alettiin vihkiä papeiksi.
– Toki perustaminen liitettiin naispappeuskeskusteluun, varsinkin, kun kutsuimme puheenjohtajaksemme piispa Olavi Rimpiläisen.
Vuoteen 2000 saakka Oulun piispana toiminut Rimpiläinen ei vihkinyt naisia papeiksi.
Muuttunut naispappeuskanta etäännytti Junkkaalan
Junkkaala oli STI:n pääsihteeri lähes kaksi vuosikymmentä, 1988–2005. Junkkaalan mukaan STI:llä käyvien opiskelijoiden määrät vähenivät hänen kaudellaan ja lasku jatkui myös hänen lähdettyään.
– Se on ymmärrettävää, sillä STI on niin profiloitunut virkakysymykseen.
Junkkaalan mielestä se on harmillista. Hän itse toimii yhteistyössä naispappien kanssa. STI:n jäsenjärjestöistä Junkkaala tekee raamattuopettajana yhteistyötä Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston kanssa.
– Virkakysymys kaventaa järjestöjen toimintamahdollisuuksia huomattavasti. Minua pyydetään seurakuntiin, joihin Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston pappeja ei pyydetä.
Junkkaala nostaa esiin konservatiivikristittyjä koskevan ilmiön, joka näkyy STI:llä: Ne naispappeuden vastustajat, jotka eivät enää saa virkakäsityksensä takia töitä kirkosta, eivät lähde opiskelemaan teologiaa. Ne, jotka lähtevät, päätyvät useimmiten töihin Luther-säätiöön tai Inkerin kirkkoon.
Junkkaala jätti STI:n vuonna 2005. Samoihin aikoihin hän kertoi Kotimaan haastattelussa tekevänsä yhteistyötä naispappien kanssa. Tapahtumat eivät Junkkaalan mukaan liittyneet toisiinsa.
Muuttunut linja kuitenkin etäännytti STI:stä. Junkkaala kertoo, ettei ole oman kautensa jälkeen juuri vieraillut instituutissa puhujana. Tänä talvena hän pitää siellä yhden luentosarjan.
Henrik Perret: Ymmärrän edelleen, miltä naispapeista tuntuu
Vuosina 2006–2013 STI:n pääsihteerinä toiminut Henrik Perret on tehnyt vanhalla virkakannalla olevista opiskelijoista saman huomion kuin Eero Junkkaala.
– Heille on tullut ongelmia sen jälkeen, kun kirkossa ei ole enää yritetty sopia virkajärjestelyjä. He eivät ryhdy opiskelemaan teologiaa, koska eivät saa pappisvihkimystä. Tänä aikana kenelläkään ei ole varaa olla koulutuksessa, joka ei johda mihinkään, Perret sanoo.
STI:n nykyinen vs. pääsihteeri Jari Rankinen vahvistaa ilmiön.
– Jonkin verran voi olla niitä, jotka olisivat hyviä teologeja mutta he opiskelevat jotain muuta, jotta tulevaisuus olisi turvatumpi.
Henrik Perret suhtautuu itse naisten pappeuteen torjuvasti. Hänen mukaansa STI:n jäsenjärjestöt linjaavat asiaa eri tavoin. Jotkut ovat olleet määrätietoisemmin vanhalla virkakannalla, toiset ovat antaneet opiskelijoiden päättää.
Perret’n mielestä instituutin toiminnan keskiössä ei ole virkakysymys vaan raamattuteologia. Hän katsoo, että instituutti edistää kirkon tunnustuksesta kiinnostunutta teologiaa ja näin sillä on tärkeä tehtävä myös kirkon näkökulmasta.
Tällä hetkellä STI:tä tarvitaan Perret’n mukaan muun muassa meneillään olevan avioliittokeskustelun takia.
– Samat linjaukset, jotka aikanaan johtivat virkateologisiin ratkaisuihin, ovat nyt murentamassa kristillistä avioliittokäsitystä kirkossa.
Naispappeuskysymykseen Perret’llä on pitkä perspektiivi. Hän oli kirkolliskokouksessa vuonna 1986, kun kirkko hyväksyi naispappeuden ja ponnen, jossa luvattiin vanhalla virkakannalla oleville toimintavapaus kirkossa.
– Ymmärrän edelleen, miltä naispapeista tuntuu, kun heidän virkansa olemassaoloa epäillään. Meidän konservatiivien mielestä vastapuoli ei ole naispappi vaan kirkon päätös.
Kuvassa Eero Junkkaala (vas.) ja Henri Perret. Junkkaalan kuva: Matti Karppinen. Perret’n kuva: May Wikström / Kyrkpressen. Kuvankäsittely: Jukka Granström.
Ilmoita asiavirheestä