Kotimaa listaa – He ovat itsenäisyyden ajan sata kirkon vaikuttajaa

Sadan vuoden aikana Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vaikuttanut useita merkittäviä persoonia. Toiset ovat tehneet hiljaisesti tärkeitä avauksia, toiset ovat keskustelleet eturivissä yhteiskunnan muutoksista ja kirkon asemasta. Naisia on listalla vähän, mikä kertoo kirkollisen toiminnan ja valta-
kulttuurin luonteesta varsinkin takavuosikymmeninä.

***

1. Sigfrid Sirenius (1877–1961) Pappi, suomalaisen setlementtiliikkeen perustaja. Puhui työläisten parissa tehtävän kristillisen työn puolesta.

2. Paavo Virkkunen (1874–1959) Kirkkoherra ja poliitikko, Kokoomuksen puheenjohtaja, eduskunnan puhemies, ministeri. Kannatti eronneiden vihkimistä ja naispappeutta. Saarnasi ensimmäisessä suorassa radiojumalanpalveluksessa.

3. Antti J. Pietilä (1878–1932) Itsenäisyyden alkuvuosien keskeinen kirkollinen vaikuttaja, dogmatiikan ja siveysopin professori. Vartija-lehden päätoimittaja.

4. Väinö Malmivaara (1979–1958) Kirkkoherra, kansanopistomies, kansanedustaja, Oulun piispa sotien jälkeen, kirjailija, Siionin virsien sanoittaja. Hän oli myös diakoniatyön puolestapuhuja ja oli tekemässä kirkolliskokoukselle aloitetta Yhteisvastuukeräyksestä.

5. A. E. Koskenniemi (1881–1957) Evankelisen liikkeen vaikuttaja, pappi, lähetystyöntekijä, Lutherin teosten suomentaja.

6. Aino Miettinen (1885–1980) Diakonissa, kehitysvammahuollon uudistaja ja kehittäjä, Rinnekodin perustaja.

7. Lauri Ingman (1868–1934) Kokoomuslainen poliitikko, oli kaksi kertaa pääministerinä, käytännöllisen teologian professori, arkkipiispa.

8. Urho Muroma (1890–1966) Rovasti, herätyspuhuja, Suomen Raamattuopiston perustaja. Herää valvomaan -lehden julkaisija.

9. Aleksi Lehtonen (1891–1951) Professori, Tampereen piispa, arkkipiispa heti sotien jälkeen. Huomattava kirkon vaikuttaja erityisesti ekumeenisten yhteyksien rakentajana.

10. Eino Sormunen (1893–1972) Dogmatiikan professori, Kuopion piispa, aktiivinen kristillinen kirjailija, kulttuuripersoona. Laati vuonna 1948 hyväksytyn ja pitkään kouluissa ja rippikoulussa käytössä olleen Kristinopin.

***

11. L. P. Tapaninen (1893–1982) Pappi, IKL:n kansanedustaja, Oulun piispa. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen saarnaaja, pappissuunnan edustaja, joka häädettiin liikkeestä, kun maallikkosuunta otti vallan.

12. Aapeli Saarisalo (1896–1986) Arkeologi, teologian tohtori, itämaisen kirjallisuuden professori. Kirjoitti useita kirjoja muun muassa kirkollisista vaikuttajista ja Pyhästä maasta sekä Raamatun sanakirjan.

13. Elias Simojoki (1899–1940) Pappi, innostava puhuja ja vaikuttaja 1930-luvun laitaoikeistolaisessa liikehdinnässä. Antoi oikeistolaiselle kirkolle kasvot.

14. Heikki Waris (1901–1989) Sosiaalipoliitikko, professori, akateemikko, ministeri. Mukana setlementtiliikkeessä, kirkollisesti uusien työmuotojen ja työväestön tavoittamisen puolestapuhuja.

15. Olavi Kares (1903–1988) Kuopion piispa, herätysliikejohtaja, jonka nuoruuteen kuului osallistuminen Lapuan liikkeen toimintaan. Kirjoitti herännäisyydestä muun muassa viisiosaisen Heränneen kansan vaelluksen.

16. Arvid von Martens (1903–1993) Suomalaisen sosiaalisen katulähetyksen uranuurtaja. Alun perin pelastusarmeijalainen, mutta työskenteli sotien jälkeen Helsingin seurakuntien diakoniatyössä erityisesti asunnottomien parissa. Perusti Kovaosaisten ystävät ry:n. Aloitti köyhien joulujuhlan Messuhallissa.

17. Toivo Rapeli (1905–1995) Kirkkoherra, kanslianeuvos, SLEY:n toiminnanjohtaja, poikkeuksellisen tuottelias kirjailija.

18. Osmo Tiililä (1904–1972) Aikansa vaikutusvaltaisimpia teologian opettajia, dogmatiikan professori, suosittu puhuja ja kirkkopoliittinen keskustelija. Arvosteli kirkkoa hengellisen tehtävän laiminlyömisestä ja maallistumisesta. Erosi protestiksi kirkosta.

19. Kerttu Vainikainen (1905–1994) Opetusneuvos, diakonissa, Helsingin Raamattukoulun perustaja, monipuolisen raamattuopetuksen puolestapuhuja.

20. Erkki Niinivaara (1907–1985) Kirkkoherra. Kirjoitti 1952 synodaalikirjan Maallinen ja hengellinen, joka synnytti laajan keskustelun luterilaisuuden luonteesta.

***

21. Aarre Lauha (1907–1998) Eksegetiikan professori, Kotimaan päätoimittaja ja Helsingin piispa. Tuki kirkollisia uudistuspyrkimyksiä.

22. Uuras Saarnivaara (1908–1998) Teologian ja filosofian tohtori, tutkija, uuspietistinen kirjailija ja hengellinen vaikuttaja. Ekumenian äänekäs arvostelija. Teki 1993 oman raamatunkäännöksen, Jumalan Kansan Pyhä Raamattu.

23. Martti Simojoki (1908–1999) Arkkipiispana kirkkoa höykyttäneen radikalismin vuosina 1964–1978. Mukana yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa muun muassa Salama-oikeudenkäynnin yhteydessä. Toimi ennen arkkipiispaksi tuloaan piispana myös Mikkelissä ja Helsingissä.

24. Eira Paunu (1908–2013) Ensimmäinen Suomessa teologian tohtoriksi väitellyt nainen (1952). Naispappeuden edistäjä, opettaja. Sai professorin arvon 91-vuotiaana.

25. Irja Kilpeläinen (1911–1999) Teologi, puhui kirkossa naisten ja tyttöjen osallistumisen puolesta, oli kehittämässä sairaalasielunhoitoa. Kirjoitti sielunhoidon suositun teoksen Osaammeko kuunnella ja auttaa.

26. Aimo T. Nikolainen (1912–1995) Eksegetiikan professori, kirkollinen vaikuttaja, raamatunkäännöskomitean puheenjohtaja. Helsingin hiippakunnan piispa.

27. Ilmo Launis (1912–1995) Töölön seurakunnan kappalainen, ohjasi lyhytelokuvia ja kirjoitti Pyhästä Maasta.

28. Päivö Parviainen (1912–2015) Lähetystyöntekijä, Kiinan tuntija. Toimi pappina 80 vuotta.

29. Voitto Viro (1914–1999) Kirkkoherra, kirkollinen keskustelija, tuottelias kirjailija. Suhtautui aikanaan myös tavallista ymmärtäväisemmin erilaisiin uskonnollisiin näkemyksiin ja rajatietoon.

30. Matti Joensuu (1915–2003) Teologian kunniatohtori, kirkon perheneuvonnan perustaja sotien jälkeen. Laittoi Aamulehteen vuonna 1944 pienen ilmoituksen ”Älkää ottako avioeroa. Tarjoamme apuamme vaikeuksissanne”.

***

31. Mauri Tiilikainen (1915–2008) Rovasti, Kansan Raamattuseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja, hengellinen puhuja. Sana-lehden päätoimittaja.

32. Alpo Hukka (1916–2016) Rovasti, lähetystyöntekijä Ambomaalla (nykyinen Namibia), Suomen Lähetysseuran johtaja 1967–1981.

33. Juhani Rekola (1916–1986) Kirjailija, arvostettu esseisti, Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen.

34. Yrjö Knuutila (1917–2003) Teologi, yliopistonlehtori. Organisoi uskonnolliset radiolähetykset vastatessaan Yleisradion uskonnollisista ohjelmista, oli myös mukana järjestämässä ensimmäisiä uskonnollisia tv-lähetyksiä.

35. Pentti Tapio (1918–2016) Opetusneuvos, pappi, kirkollisen poika- ja kasvatustyön kehittäjä. ”Iso-Parta”, Partaharjun leirikeskuksen johtaja, Poikien Keskuksen toiminnanjohtaja.

36. Mikko Juva (1918–2004) Arvovaltainen yliopistomies ja arkkipiispa. Toimi myös valtakunnanpolitiikassa, kansaedustaja. Ekumenian edistäjä.

37. Erkki Kario (1919–1984) Kirkko ja kaupungin ja Kotimaan päätoimittaja. Keskeinen toimija, kun Kirkon tiedotuskeskusta perustettiin.

38. Raino Westerholm (1919–2017) Metsänhoitaja, maallikkopuhuja, Kristillisen liiton ensimmäinen kansaedustaja ja puheenjohtaja. Antoi kasvot uudenlaiselle politiikan ja uskonnon yhdistelmälle.

39. Joonas Kokkonen (1921–1996) Arvostettu taidemusiikin säveltäjä, jonka ooppera Viimeiset kiusaukset mullisti suomalaisen kirkollisen näköalan oopperaan ja sen ilmaisuvoimaan.

40. Erkki Leminen (1922–1992) Kansan Raamattuseuran evankelista ja tuottelias hengellinen kirjailija.

***

41. Rolf Arnkil (1923–1964) Metsänhoitaja, jonka kirjeenvaihdoista ja ajatuksista koottiin 1960-luvulla kolme uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevää kirjaa, muun maussa Perimmäisten kysymysten äärellä.

42. Seppo A. Teinonen (1924–1995) Dogmatiikan professori, kirjailija ja aktiivinen teologisen kirjallisuuden kääntäjä, teki katolista teologiaa tunnetuksi. Erosi luterilaisesta kirkosta ja liittyi katoliseen kirkkoon.

43. Matti Hakkarainen (1925–2014) Kirkkoherra, kirjailija, pakinoitsija ”Puukirkon pappi”. 1960-luvulla ensimmäinen tv-pappi.

44. Bey Heng (1925–) Arkkitehti, joka 1980-luvulta lähtien erikoistui hautausmaiden suunnitteluun ja hautausmaa-ajattelun uudistamiseen.

45. Ulla-Christina Sjöman (1928–) Saarnaaja, sielunhoitaja, rukoilija. Aloitti luterilaisessa kirkossa säännölliset sairaiden puolesta rukoilemisen illat.

46. Anna-Maija Raittila (1928–2012) Uskonnonopettaja, kirjailija, runoilija, virsirunoilija, kääntäjä. Toi Suomeen hengellisiä vaikutteita muun muassa Taizésta.

47. John Vikström (1931–) Arkkipiispa 1982–1998. Hänen aikanaan hyväksyttiin naispappeus ja uusi virsikirja. Porvoon piispa ennen arkkipiispuutta. Arvostettu yhteiskunnallinen keskustelija.

48. Ahti Hirvonen (1931–) Pankinjohtaja, kirkollinen taustavaikuttaja muun muassa Tuomasmessussa ja HelsinkiMissiossa. Puhunut taloudenpidon ja -suunnittelun merkityksestä kirkossa.

49. Pentti Lempiäinen (1932–) Teologi, tutkija, Kotimaan päätoimittaja, tuottelias tietokirjailija ja kristillisen kalenteri- ja symbolitietouden popularisoija.

50. Matti Väisänen (1934–) Pappi, Kansanlähetyksen pääsihteeri. Suostui Missionsprovinsenin piispaksi ja menetti pappisoikeutensa. Antoi kasvot luthersäätiöläisen liikehdinnän lopulliselle irtautumiselle Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta.

***

51. Niilo Rauhala (1936–) Sairaalapappi, runoilija, virsirunoilija. Laajasti mukana kirkollisten tekstien uudistamistyössä.

52. Juha Leiviskä (1936–) Kansainvälisesti tunnettu nykyarkkitehti, suunnitellut useita merkittäviä kirkkorakennuksia muun muassa Vantaalle, Ouluun ja Kuopioon.

53. Kalevi Lehtinen (1936–2011) Rovasti, kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia evankelistoja. Billy Grahamin tulkki Helsingin olympiastadionilla 1987.

54. Simo Kiviranta (1936–2004) Pappi ja teologinen taustavaikuttaja, assistentti yliopistolla. Yksi naispappeuden vastustamisesta syntyneen Paavalin synodin ideoijista.

55. Anneli Janhonen (1936–) Pappi, toimittaja, Kirkon tiedotuskeskuksen johtaja, Luterilaisen maailmanliiton viestintäjohtaja.

56. Pertti Luumi (1936–) Kirkon kasvatus ja lapsityön puolestapuhuja, kirjailija.

57. Tuomo Mannermaa (1937–2015) Ekumeniikan professori, suomalaisen Luther-koulukunnan keskeinen toimija, kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia Luther-tutkijoita.

58. Olavi Rimpiläinen (1937–) Oulun hiippakunnan piispa vuoteen 2000, viimeinen naispappeutta vastustanut piispa.

59. Reijo Pajamo (1938–) Kanttori, kirkkomusiikin professori, kuoromies, virsituntija, -tutkija ja -tietouden levittäjä. Vaikutti virsikirjakomiteassa.

60. Liisa Tuovinen (1938–) Rovasti, perhetyön kouluttaja, puhunut kirkossa seksuaalivähemmistöjen puolesta.

***

61. Jaakko Elenius (1939–2010) Yliopistoteologi, pappi, herännäisjohtaja, Kotimaan päätoimittaja. Vaikutusvaltainen herännäisyyden teologian sanoittaja.

62. Matti J. Kuronen (1940–) Rovasti, perheneuvoja, kirjailija, omintakeinen kirkon kielen sanoittaja.

63. Raimo Mäkelä (1940–) Rovasti, Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtaja, kirjailija.

64. Heikki Räisänen (1941–2015) Professori, kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia eksegetiikan tutkijoita, antoi nimen ja kasvot historiallis-kriittiselle raamatuntutkimukselle.

65. Pirkko Jalovaara (1941–) Ekonomi, rukous- ja parantamistoimintaan erikoistunut saarnaaja. Ura joutui katkolle niin sanotun riivaajakohun ja rahankeräysrikoksen jälkeen.

66. Leo Meller (1942–) Luterilainen saarnaaja, omintakeinen mediapersoona, jonka julistuksessa on nähty vahva amerikkalainen tyyli ja ote. Patmos Lähetyssäätiön pitkäaikainen toiminnanjohtaja. Monin tavoin ristiriitaisia tuntoja herättävä hahmo.

67. Marjatta Haapanen (1944–2015) Teatteriohjaaja, jonka näytelmät ja opetustoiminta olivat keskeisesti vakiinnuttamassa kirkkodraamaa 1960–1980-luvuilla osaksi seurakuntien toimintaa.

68. Eero Huovinen (1944–) Helsingin hiippakunnan piispa emeritus, kirkollinen vaikuttaja, tuottelias kirjailija ja pidetty puhuja.

69. Pia Perkiö (1944–) Diakoni, toimittaja, tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Kirjoittanut ja sanoittanut lauluja erityisesti lapsille.

70. Harri Heino (1944–1999) Kirkkososiologi, Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja. Vaikutti keskeisesti kirkon avoimempaan suhtautumiseen muihin uskonnollisiin yhteisöihin.

***

71. Martti Lindqvist (1945–2004) Teologi, arvostettu eetikko ja tuottelias kirjailija. Jätti yliopistouran ja ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi ja kouluttajaksi.

72. Terho Pursiainen (1945–) 
Pappi, teologian tohtori, yhteiskuntatieteilijä, poliitikko. Antoi kasvot radikalismille kirkossa 1960–1970-luvuilla.

73. Kari Tikka (1946–) Säveltäjä, kuoronjohtaja. Tehnyt paljon kirkkomusiikkia, tunnetuin teos on Armolaulu.

74. Eero Junkkaala (1947–) Nuorisonohjaaja, rovasti, tuottelias tietokirjailija, raamattuopettaja. Edustaa maltillista viidesläisyyttä, jonka vuoksi hänen näkemyksensä herättävät poikkeuksellista kiinnostusta.

75. Hilkka Olkinuora (1948–) Taloustoimittaja, pappi, kirjailija.

76. Päikki Priha (1948–) Tekstiilitaiteilija, professori. Oli vaikuttamassa siihen, että kirkkotekstiileistä tuli arvostettuja taide-esineitä.

77. Seppo Juntunen (1949–) Pappi, karismaattisten rukous- ja parantumisiltojen järjestäjä, ”kaatajapappi”.

78. Olli Valtonen (1950–) Pappi, journalisti ja HelsinkiMission toiminnanjohtaja. Sanan päätoimittaja ja Askelen perustaja-päätoimittaja.

79. Tapani Ruokanen (1951–)
 Pappi, journalisti, Kotimaan ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

80. Irja Askola (1952–) Helsingin piispa 2010–2017, ensimmäinen nainen piispan virassa. Runoilija. Kirkollisessa keskustelussa joutunut ennen näkemättömän vihapuheen kohteeksi sukupuolensa ja näkemystensä vuoksi.

***

81. Miikka Ruokanen (1953–)
 Dogmatiikan professori, Kiinan tuntija. ”Julkkispappi”, oli muun muassa ehdolla arkkipiispan vaalissa vuonna 2010, jonka hävisi niukasti.

82. Markku Koivisto (1954–) Kirkkoherra, innostui karismaattisuudesta niin, että ajautui ristiriitaan luterilaisen kirkon kanssa ja perusti oman uskonnollisen yhdyskunnan, Nokia Mission. Hänen toimintansa romahti syyteisiin ja tuomioon seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

83. Marja-Sisko Aalto (1954–)
 Ensimmäinen julkisesti transsukupuolinen pappi Suomessa. Kirkkoherra, dekkarikirjailija, Kuopion hiippakunnan notaari.

84. Leif Nummela (1955–) Teologi, Inkerin kirkon pappi, kirkolliskokouksen maallikkoedustaja, Uusi Tie -lehden päätoimittaja.

85. Jaakko Löytty (1955–) Muusikko, laulaja-lauluntekijä. Suomigospelin perusnimi.

86. Pekka Simojoki (1958–) Muusikko, tuottelias säveltäjä, teologi.

87. Anna-Mari Kaskinen (1958–) Tuottelias kirjailija, sanoittaja ja virsirunoilija. Tehnyt ainakin 600 hengellistä laulua, virsikirjassa on viisi hänen säveltämäänsä virttä.

88. Päivi Räsänen (1959–) Lääkäri, kansanedustaja, ministeri. Kristillisdemokraattien puheenjohtajana viidesläinen Räsänen edusti lausunnoillaan suurelle yleisölle osin tahattomastikin kirkon ääntä ja asenteita.

89. Riitta Kalliorinne (1959–) Lastentarhanopettaja, radiotoimittaja ja -juontaja. Jouluradion ideoija ja perustaja.

90. Heikki Kotila (1960–2010) Käytännöllisen teologian professori, Sana-lehden päätoimittaja, tietokirjailija.

***

91. Kuutti Lavonen (1960–) Taidemaalari ja taidegraafikko, Pyhän Olavin kirkon maalausten tekijä yhdessä Osmo Rauhalan kanssa.

92. Kirsi Rostamo (1961–) Radio Dein perustaja, toimitusjohtaja ja päätoimittaja.

93. Antti Kylliäinen (1963–)
 Pappi ja kouluttaja, jonka kirja, teologinen pamfletti Kaikki pääsevät taivaaseen (1997) synnytti laajan kirkollisen keskustelun opista ja sen rajoista.

94. Kai Sadinmaa (1964–) Pappi, kirjailija, yhteiskunta-aktivisti, ”kapinapappi”. Oli julkisuudessa ensimmäinen, joka vihki sateenkaariparin, mistä sai Helsingin tuomiokapitulilta vakavan moitteen.

95. Jaakko Heinimäki (1965–)
 Pappi, tuottelias tietokirjailija, Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja. Teologian popularisoija.

96. Johanna Korhonen (1968–) 
Journalisti, aktiivinen kirkon luottamushenkilö ja keskustelija. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhuja. Liturgiseen lauluun erikoistuneen Vox Silentii -yhtyeen toinen perustaja.

97. Antti Pentikäinen (1972–)
Teologi, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja. Ollut mukana ihmisoikeus- ja rauhantyössä.

98. Teemu Laajasalo (1974–) Kirkkoherra, yrittäjä, tv-esiintyjä. Vihittiin marraskuun alussa Helsingin piispaksi.

99. Satu Saarinen (1974–) Teologian tohtori, kirkkoherra Oulussa, ensimmäinen vaaleilla valittu naispuolinen tuomiorovasti.

100. Marjaana Toiviainen (1985–) Pappi, yhteiskunta-aktivisti, toiminut erityisesti turvapaikanhakijoiden hyväksi.

 

He ovat 10 tulevaisuuden 
kirkon vaikuttajaa

Seuraavat tai monet heistä voidaan lähivuosina nähdä entistä vaikuttavimmissa asemissa tai näköalapaikoilla kirkossa. Listalle pääsivät vain alle 40-vuotiaat.

Miika Ahola, turkulainen pappi.

Tuomas Antola, Myrskylän kirkkoherra, valittu juuri samaan tehtävään Vantaan Korsoon.

Meri-Anna Hintsala, pappi, Vantaan seurakuntien viestintäjohtaja.

Lauri Kemppainen, pappi, rap-artisti, teologian tohtori, piispa Teemu Laajasalon erityisavustaja.

Katri Korolainen filosofian maisteri, Nuoren Kirkon viestintäpäällikkö.

Mari Leppänen, pappi, piispa Kaarlo Kallialan avustaja.

Katri Malmi, teologian ylioppilas, NAVI:n puheenjohtaja.

Niilo Rantala, teologian ylioppilas, muusikko.

Antti Siukonen, pappi, Suomen Pipliaseuran seurakuntapalvelujen johtaja.

Heidi Zitting, espoolainen pappi, tutkija.

***

Oliko lista kattava vai puuttuiko siitä joitain olennaisia nimiä? Ketkä olivat listalla turhaan? Kirjoita näkemyksesi kommenttikenttään tai lähetä se osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi

***

Kuva: Kotimaan kuva-arkisto. Martti Simojoki oli arkkipiispana vuosina 1964–1978. Sitä ennen hän toimi muun muassa sotilaspappina sekä Mikkelin hiippakunnan piispana ja Helsingin hiippakunnan piispana.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUusi suomalainen mobiilisovellus antaa pisteitä rukoilemisesta ja kokoaa kristillisiä mediasisältöjä
Seuraava artikkeliAdventti on muutakin kuin Hoosiannan laulamista – kyseessä jopa tuhannen vuoden ikäinen juhla-aika

Ei näytettäviä viestejä