Vihreät kukkulat ja banaaniplantaasit ulottuvat silmän kantamattomiin. Ilta-aurinko on värjännyt taivaanrannan hehkuvan keltaiseksi Itä-Ugandan Kyangwalissa. Ei uskoisi, että pakolaisasutusalueella voi näyttää tältä.
Viimeiset auringon säteet paistavat Albert-järven takaa, jossa on Kongon demokraattinen tasavalta. Suurin osa Kyangwalin noin 40 000 pakolaisesta on paennut sieltä vuosikymmeniä kestänyttä konfliktia, joka on ollut verisin sitten toisen maailmansodan.
Kyangwalissa pakolaiset ovat saaneet paitsi turvaa, myös maatilkun viljeltäväkseen. Monelle pakolaiselle viljeleminen on tuttua hommaa, kuten 38-vuotiaalle kongolaiselle Goreti Mbabagille. Hän pakeni kotikylästään Goman läheltä kaksitoista vuotta sitten.
– Elämä oli jatkuvaa epävarmuutta. Kylässämme tapettiin ja raiskattiin päivittäin, Mbabagi kertoo.
Monien pakolaisten tavoin hän on menettänyt sietämättömän paljon. Eräänä iltana vuonna 2003 Mbabagin kuuli naapurista kovaäänistä huutoa ja itkua.
– Olin yksin kahden pienen lapseni kanssa kotona. Ryntäsin lukitsemaan oven, mutta kapinalliset rynnivät sisään.
He raiskasivat ensin Mbabagin ja sen jälkeen tappoivat tämän kaksi pientä poikaa.
– Näin kun he viilsivät toisen lapseni kurkun auki ja silloin minä pyörryin.
Kun Mbabagi virkosi, hän lähti juoksemaan läheiseen metsään, eikä enää koskaan palannut kotiinsa. Mbabagi ajattelee poikiaan usein ja uuden elämän aloittaminen on ollut vaikeaa. Hän ja hänen miehensä ovat kuitenkin hengissä ja turvassa. Mbabagi saa myös arvokasta tukea pakolaisten omasta ryhmästä, jossa monella on vastaavia kokemuksia. Ryhmä säästää yhdessä rahaa ja jakaa jäsenilleen lainoja, joiden avulla pakolaiset onnistuvat pyörittämään pieniä yrityksiään. Mbabagi viljelee ja myy kassawan lehtiä elannokseen.
Monissa maissa Mbabagi ei voisi pakolaisena harjoittaa yritystoimintaa tai asua kylissä paikallisyhteisöjen kupeessa.
– Ugandan tapa lähestyä pakolaisia on esimerkki, ei vain muille Itä-Afrikan maille, vaan koko maailmalle, sanoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Ugandan tiedottaja Charlie Yaxley.
Oikeus työhön ja liikkumiseen
Kun Euroopan katseet ovat maanosaan saapuvien pakolaisten määrissä, unohtuu helposti, että lähes 90 prosenttia maailman pakolaisista on kehitysmaissa.
Ugandassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan ennen, noin 520 000. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Uganda vastaanottaa kolmanneksi eniten pakolaisia koko maailmassa. Pakolaisille taataan oikeus tehdä työtä, perustaa yritys ja liikkua vapaasti maan sisällä.
– Nämä lait ja vapaudet sekä pakolaisten ohjaaminen asutusalueille antavat pakolaisille mahdollisuuden arvokkaaseen ja omavaraiseen elämään, Yaxley sanoo.
Ugandan itänaapurissa suhtautuminen pakolaisiin on lähes vastakkainen. Kenia ilmoitti toukokuussa sulkevansa maan pakolaisleirit vedoten turvallisuus- ja taloussyihin. Ilmoitus huolestutti kansalaisjärjestöt. Jos päätös tulee voimaan, se vaarantaa paitsi leireillä asuvien myös vielä lähtömaissa olevien hengen.
Jos esimerkiksi Etelä-Sudanista ja Somaliasta ei voi paeta Keniaan, matka pitkittyy ja vaarantuu. Suuri kysymysmerkki on myös se, mihin maailman suurimman pakolaisleirin Daadabin yli 350 000 pakolaista sijoitetaan.
Ugandassa vastaavanlaista keskustelua pakolaisleirien sulkemisesta ei ole ollut. Pakolaiset eivät nousseet uutisotsikoihin edes alkuvuonna järjestettyjen presidentinvaalien aikaan. Maalla, jossa noin joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä, on pitkät perinteet pakolaisten vastaanottamisessa.
Ugandasta on haettu turvaa toisesta maailmansodasta lähtien. Myötätunto pakolaisia kohtaan kumpuaa syvältä. Moni ugandalainen on itsekin joutunut jättämään kotinsa ja saattanut elää väliaikaisesti juuri niissä maissa, joista pakolaisia nyt tulee Ugandaan.
Toinen syy suopeaan pakolaispolitiikkaan on Charlie Yaxleyn mukaan kulttuurien läheisyys avuntarvitsijoiden kanssa.
– Esimerkiksi länsi-Niilin alueella, jossa suuri osa eteläsudanilaisista pakolaisista elää, paikallisyhteisöjen jäsenet jakavat samaa heimohistoriaa ja -kulttuuria.
Järjestöjen tukea tarvitaan
Selvää on, ettei Uganda pysty kantamaan vastuuta pakolaisista yksin. Järjestöjen ja kansainvälisen yhteisön tuki on välttämätöntä, etenkin kun Ugandan pakolaisasutusalueet täyttyvät vauhdilla Burundin väkivaltaisuuksien ja Kongon, Somalian sekä Etelä-Sudanin pitkittyneiden konfliktien seurauksena. Viime vuonna uusia pakolaisia tuli Ugandaan yli 100 000. Yaxleyn mukaan tänä vuonna heitä tulee todennäköisesti sitäkin enemmän.
– Samaan aikaan humanitaarisen avun rahoituspyyntöihin, joiden turvin tuettaisiin uusia tulijoita, ei ole vastattu toivomallamme tavalla. Työmme on alirahoitettu, Yaxley toteaa.
Kongolainen pakolainen, 35-vuotias Janine Nyanuura oppi viime vuonna lukemaan Suomen Pakolaisavun kurssilla. Hän, kuten moni muu pakolainen ei ole koskaan päässyt kouluun sodan takia.
– Kun opin lukemaan, kyyneleet nousivat silmiini. Se on helpottanut elämääni paljon.
Nyanuura on 5- ja 8-vuotiaiden poikien yksinhuoltaja. Kapinalliset tappoivat Nyanuuran miehen tämän ollessa peltotöissä kolme vuotta sitten. Sen jälkeen Nyanuura otti lapset mukaansa ja pakeni. Ugandan rajalla he saivat saman tien pakolaistunnuksen.
Perhe asuu rakentamassaan savitalossa pienessä kylässä Kyangwalin noin 90 neliökilometrin kokoisella pakolaisasutusalueella. Kylää ei erottaisi tavallisesta ugandalaiskylästä. Pojat leikkivät naapuruston lapsien kanssa, kun heidän äitinsä korjaa talon seinäpintoja maasta kaivetulla savella. Vaatimattoman talon sisältä tulee savua, sillä lämpö kuivattaa seiniä kiinteimmiksi.
Moni kongolaispakolainen epäilee koskaan palaavansa takaisin kotimaahansa. Nyanuura ei ole ajatellut tulevaisuutta vielä pitkälle, sillä pakolaisasutusalueella eletään päivä kerrallaan.
– Haluan ennen kaikkea, että lapseni saavat kunnon koulutuksen, hän sanoo.
Nyanuuran pojat ovat päässeet Kyangwalissa kouluun. Kuten Ugandan pakolaispolitiikkaan kuuluu, he opiskelevat vieri vieressä ugandalaislasten kanssa.
Kirjoittaja tekee vapaaehtoistyötä Suomen Pakolaisavussa.
Kuvat: Jussi Välipirtti
Lue myös:
Seksuaalivähemmistöt edelleen vaarassa Ugandassa
Ilmoita asiavirheestä