”Kristityn tuettava vuoropuhelua eikä poliittista agendaa”


KOtorikeskutelijat420

KIRKKOPÄIVÄT Kirkon Ulkomaanavun ja Kotimaa24:n järjestämä Israel-aiheinen teemakeskustelu Kuopion torilla nosti esiin jännittäviä näkökulmia tulenarkaan Israel-aiheeseen. Erityisen kiinnostava lähestymistapa oli herätyskristillisestä taustasta tulevalla Israelin ystävällä, opettaja Jorma Larinkoskella.

– Uskon, että Raamatun ennustukset tulevat aikanaan toteutumaan kirjaimellisesti. Ihmiset kuitenkin sortuvat usein hirmuiseen hölmöyteen halussaan nähdä Raamatun profetioiden toteutumista tässä ja nyt, Larinkoski sanoo.

– Raamatussa on lupaus maasta, joka annetaan takaisin Jumalan omaisuuskansalle. Nykyinen poliittinen Israel ei kuitenkaan täytä mitään niistä ehdoista, jotka Raamatun lupaukseen liittyvät. Raamatun vetäminen mukaan keskusteluun juutalaisten ja palestiinalaisten välisestä maan jakamisesta on yksinkertaisesti huonoa raamatuntulkintaa, Larinkoski toteaa.

Jorma Larinkoski näkee vaarallisena harhaoppina sen kaltaisen kristillisen sionismin, jossa ihmisen usko sidotaan politiikkaan ja jopa sielun autuus ajatellaan riippuvaiseksi ihmisen suhtautumisesta Israelin valtioon ja hallitukseen.

– Kristittyinä meidän pitää tukea Lähi-idän osapuolten vuoropuhelua eikä mitään yksittäistä poliittista agendaa. Meidän on koko ajan kysyttävä itseltämme, miten Jeesus suhtautuisi. Emme voi rakentaa Jumalan valtakuntaa maan päälle väkivallalla, miehityksellä, sortamalla ja sotilaallisesti, jos olemme uskollisia Jeesukselle ja kuuntelemme hänen ääntään.

Larinkosken näkemykset Lähi-idän tilanteesta tulivat haastetuksi ja kirkastuivat, kun hän työskenteli vuosi sitten kolmen kuukauden ajan palestiinalaisalueella ihmisoikeustarkkailijana.

Toinen keskustelija, poliittisen historian tutkija ja suomalaisten kristittyjen Israel-ystävyydestä väitöskirjaansa tekevä Timo Stewart puolestaan kuvasi seuraavalla tavalla tilannetta, jossa Israel laajentaa jatkuvasti aluettaan siirtokuntia rakentamalla, vaikka Israelin ja Palestiinan pitäisi päästä sopuun maan jakamisesta kahdelle valtiolle:

– Lähi-idän tilanne vaikuttaa siltä kuin kaksi miestä istuisi pitsalla. Heidän on tarkoitus jakaa keskenään yksi pitsa. Samalla kun jakamisesta neuvotellaan, toinen miehistä kuitenkin syö pitsaa koko ajan ja sanoo, ettei jakamisesta keskustelemisella ole niin kiire.

– Vietettyäni paljon aikaa Israelissa olen ymmärtänyt, että sekä juutalainen oikeisto että vasemmisto haluavat, että maailmassa on yksi valtio, jossa juutalaiset ovat enemmistönä. Tästä seuraa loogisesti, ettei Israel voi millään liittää kaikkia palestiinalaisten asuttamia alueita valtioonsa. Tämän tajusi aikanaan jo pääministeri Ariel Sharon. Kahden valtion politiikka vaikuttaa siis ainoalta mahdolliselta, totesi Stewart.

Stewartin arvion mukaan ihmisten on vaikea kohdata todellisuutta niissä asioissa, joissa ennakkomielikuvat ovat vahvoja. Suomessa on jo sadan vuoden historia kirjoittelulle, jossa Israelin ja juutalaisten nykytilannetta tulkitaan Raamatun valossa.

– Tärkeää on kuitenkin se, mitä ihmiset siellä paikan päällä ajattelevat ja miten he asiat kokevat.

Molemmat keskustelijat kyseenalaistivat yleiset väitteet siitä, että rauhan saavuttaminen Lähi-idässä olisi mahdotonta.

– Suomessakin koettiin vaikeana Ruotsin ristiretket ja Venäjän sortokaudet. Silti kykenemme nykyään aivan hyviin naapuruussuhteisiin. Kristityn pitää pyrkiä aina tekemään hyvää ja edistämään rauhaa, Larinkoski havainnollisti.

Kotimaa24Live-keskutelun puhetta juonsi ohjelmapäällikkö Kimmo Saares. Liki puolitoistatuntinen keskustelu toriyleisön edessä näkyi suorana Kotimaa24:ssä.

KOtorilive420

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHeikki Salo: Lasta on tärkeää kuunnella
Seuraava artikkeliBon Jovia ja ehtoollista tuomiokirkossa

Ei näytettäviä viestejä