Helsingin Vuosaaren seurakunnan kirkkoherran Jussi Mäkelän Jeesus-kirje herätti ristiriitaisia tunteita. Toisen mielestä oli hyvä, että puhuttiin suoraan, toisten mielestä kyse oli pelottelusta ja käännyttämisestä.
Mäkelän kirje julkaistiin viime viikolla Vuosaari-lehden seurakuntaliitteessä ja tämän viikon maanantaina myös seurakunnan Facebook-sivulla.
”Elämäsi tärkein kysymys on: uskotko Jeesukseen vai et?”, Mäkelä aloitti kirjeensä. ”Jos et ole varma siitä, uskotko Jeesukseen, et voi olla myöskään varma siitä, pääsetkö taivaaseen”, kirjeessä sanottiin.
Mäkelän kirjettä on kiitetty yksinkertaisesta ja rehellisestä julistuksellisuudesta, mutta myös arvosteltu vivahteettomasta ja tylystä lähestymistavasta: nykyaikana Jeesuksesta ei voi eikä pidä puhua tuolla tavalla.
Miten Jeesuksesta tulee tai ylipäätään saa puhua? Kotimaa24 kysyi kahdelta asiantuntijalta, jotka joutuvat työnsä puolesta jatkuvasti tekemisiin Jeesuksesta puhumisen kanssa.
”On vaikea osua maaliin, jos ei tiedä kenelle puhuu”
Suomen Lähetysseuran teologinen asiantuntija Kati Kemppainen kertoo lukeneensa Jussi Mäkelän kirjoituksen ja ajatelleensa, että ei ainakaan itse puhuisi Jeesuksesta tuolla tavalla. Ei ainakaan, jos viesti on tarkoitettu yleiseksi.
– Mutta toki noinkin voi puhua, jos puhuu jollekin pienelle piirille, joka osaa tuollaisen kielen.
Kemppaisen mukaan kirkossa on lupa ja ilo puhua Jeesuksesta, mutta sen jälkeen kuulijalla on oikeus tulkita kuulemansa ja tätä kokemusta pitää kunnioittaa.
– Kielipeli on vaikeus. Pitäisi pyrkiä pois sisäpiirin kielenkäytöstä. Pitää jättää pois omat turvasanat, Kemppainen sanoo.
Turvasanat ovat tuttuja iskusanoja tai fraaseja, jotka kuullessaan kuulija kokee olevansa turvallisilla vesillä.
– Tarvitsemme kuitenkin uusia ilmaisuja, sillä ne avaavat uuden maiseman. Kokemukseni mukaan myös moni uskollinen kirkossakävijä haluaa myös tulla haastetuksi ja saada uusia näköaloja.
Hänen mukaansa viestintä – jota Jeesuksesta puhuminekin on – ottaa nykyisin aina huomioon, kenelle puhutaan. Ei ole vain yhtä yleisöä, vaan on monta erilaista. Tutussa pienpirissä voi puhua eri tavalla kuin paikallislehden palstoilla.
– On vaikea osua maaliin, jos ei tiedä kenelle puhuu.
Kemppainen korostaa myös muunlaista puhetta Jeesuksesta kuin pelkkiä sanoihin perustuvaa.
– Puhe voi myös olla myös kokemuksellista, intiimiä, kuten vaikka hiljaisuuden retriitissä. Silloin on luotettava siihen, että kuulija ja mukana oleva voi kokea Kristuksen ilman, että sitä täytyy kauheasti sanallistaa.
”Jumalan Sana on villi ja pitelemätön”
Vuosaaren kirkkoherra saa Suomen Raamattuopiston julistustyön johtaja Petri Kortelahdelta ”ison peukun” siitä, että hän on pitänyt ”esillä koko Jumalan Sanan sanomaa”.
– Me emme saa häivyttää uskon ja epäuskon eroa, jota Raamattu ja kirkon tunnustus teroittavat. Ainakin minun elämäni on niin vaikeaa, etten tee mitään sellaisilla saarnoilla ja puheilla, joissa vaietaan kuoliaaksi se, että Jeesus on lopulta ainoa apu.
Lain saarnaan eli siihen, että ihminen ei kelpaa Jumalalle, jos luottaa omiin voimiinsa, tulee Kortelahden mukaan kiinnittää enemmän huomiota.
– Kukaan ei lakia täytä, kun päätyyn asti mennään. Moni luulee, että taivaan portista sisään pääsemisen ratkaisee kerran se, onko varmasti elänyt riittävän hyvin. Asia on kuitenkin päinvastoin: onko ihminen tullut omissa silmissään niin huonoksi, ettei saata enää olla ilman sitä armoa, jota Jumala syntisrakkaudessaan tarjoaa.
Kortelahti myöntää, että julistajien kannattaa myös hioa ja miettiä retorisia taitojaan.
– Mutta kyllä meidän puheittemme tulee kestää suorat raamattusitaatit. Myös sellaiset kohdat, joissa kehotetaan ottamaan vastaan Jumalan armo niin, ettei se jää turhaksi, tai kehotetaan uskomaan Herraan Jeesukseen niin, että pelastutaan ja että perhekuntakin pelastuu.
Kortelahden oma tapa puhua Jeesuksesta ja kääntymisestä ei ole hänen mukaansa muuttunut, vaikka hän on ollut eri työnantajien palveluksessa muun muassa paikallisseurakunnassa.
– Jumalan Sana on villi ja pitelemätön. Sen esillä pitäminen vaikuttaa uskoa, missä ja milloin Jumala hyväksi näkee, joten messukin on aina herätyskokous.
Kortelahti näkee myös liian yksioikoisen julistuksen ongelmat ja lainaa kirjailija-julistaja Niilo Tuomenoksaa, joka sanoi: ”Kun heität synnin mereen hukkuvalle köyden, niin älä vain uskon köyttä vaan rakkaudenkin.”
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Seitsemän sanaa: Mitä on uskonratkaisu? – ”Tällaiset kehotukset ovat valitettavan vähäisiä”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.