Ylivieskan kirkon tuhopolttajan henkilöllisyys on alustavasti selvitetty. Ennen pitkää seurakunnan edessä on se, miten syyllinen ja hänen omaisensa kohdataan.
Pystyvätkö työntekijät ja seurakuntalaiset antamaan tuhopolttajalle anteeksi? Kotimaa24 kysyi kolmelta tuhopolton kokeneelta seurakunnalta, millaisia tunteita syyllistä kohtaan syntyi.
Porvoon tuomiokirkon palosta on kulunut 10 vuotta, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopoltosta 19 vuotta ja Haapaveden puukirkon tuhoutumisesta 35 vuotta. Tekijänä oli kaikissa kolmessa palossa nuorehko mies, jonka elämänhallinta ja impulssikontrolli ei ollut kohdallaan ja päihteillä oli osuutensa asiaan.
Porvoon tuomiokirkon palo sai alkunsa, kun tuhopolttaja asetteli katon rännikouruun revittyjä papereita ja sytytti ne. Hän tunnusti tekonsa jo seuraavana päivänä ja kertoi sen olleen humalaisen päähänpisto, johon yhdistyi kyseenalaistava asenne kristinuskoon.
– Itse totesin silloin, että nyt vain sattui näin, toteaa Porvoon tuomiokirkon ruotsinkielisen seurakunnan silloinen kappalainen, nykyinen kirkkoherra ja tuomiorovasti Mats Lindgård.
Hän kertoo, että seurakunnan päähuomio ei ollut syyllisessä vaan siinä, miten saada jälleenrakentaminen käynnistymään. Syyllisen osuutta ei suuremmin jääty pohtimaan.
Haapavedelläkin tekijä löytyi nopeasti, alle kahdessa viikossa.
– Hän kertoi poliisille, että oli murtautunut ikkunan kautta sisään ja ehkä tupakoinut urkulehterillä. Ilmeisesti hän oli yrittänyt peittää jälkiään ja sytytellyt sitten kirkkoa muualtakin, kertoo Haapaveden seurakunnan silloinen kirkkoherra Teuvo Aho.
Tekijä ei kunnolla tunnustanut tekoaan eikä kaikilta osin todennäköisesti sitä muistanutkaan, mutta veritahrat ja muut todisteet paljastivat hänet. Hän oli paikkakuntalainen, mutta Aho ei ollut tuntenut häntä.
Aho kertoo, että Haapavedellä ei ollut erityistä lynkkausmielialaa häntä kohtaan.
– Vaikka ainahan niitäkin tunteita pintaan nousi, Aho miettii.
Ennen kaikkea menetys oli yhdistänyt paikkakuntalaisia. Haapavedelläkään syyllisen pohtiminen ei noussut keskeisimmäksi puheenaiheeksi.
Epätietoisuus ei päästä irti
Tyrväällä Pyhän Olavin kirkon tuhopolttaja saatiin selville vasta viiden vuoden kuluttua palosta. Pitkä epätietoisuus toi raskaan juonteen tämän seurakunnan toipumiseen.
– Se oli järkyttävä vaihe, ja aihetta riepoteltiin paljon keltaisessa lehdistössä. Huhumylly loi ikävän ympäristön vuosiksi, muistelee Tyrvään silloinen kirkkoherra Osmo Ojansivu.
– Niitäkin oli, jotka sairastuttuaan ilmoittautuivat kirkon polttajiksi, vaikka eivät sitä olleet.
Pyhän Olavin kirkon palosyksynä keskustelu homoseksuaalisuudesta oli roihahtanut Suomessa. Tunnettu homoseksuaali taiteilija oli luonut paloa edeltäneelle talkootapahtumalle keskiaikaisen ilmeen, ja epäiltiin, että palo oli ollut kosto tästä. Joka tapauksessa pari päivää ennen paloa oli joku naulannut Pyhän Olavin kirkon oveen homoteesit, jossa homoutta vastustettiin.
Paikkakunnalla oli piispantarkastus meneillään, ja kun silloinen arkkipiispa John Vikström tuli sunnuntaiaamuna lähikirkkoon, Pyhän Olavin kirkko oli jo tulessa. Arkkipiispa oli puhunut paloa edeltävänä perjantaina lehdistössä ymmärtävään sävyyn homoseksuaalisuudesta.
– Oletettiin, että kirkon oli polttanut joku, joka loukkaantui kirkon myönteisestä kannasta homoseksuaalisuuteen, ynnää Ojansivu.
Tuhopolttajan todellinen motiivi ei kuitenkaan ollut niin dramaattinen kuin oli luultu.
– Hieman syrjäytynyt kaveri oli rikkonut kirkon ikkunan ja mennyt sisään etsimään viiniä ja ehkä jotain muutakin, mitä voisi ottaa mukaan. Hän ei kuitenkaan saanut mitään mukaansa, vaelteli paikalla, sytytti sitten kynttilöitä penkin alle ja katsoi, kun kirkko lähti tuhoutumaan, Ojansivu kuvailee.
Tekijä oli paikkakuntalainen ja käynyt samat rippikoulut kuin muutkin.
– Kun myöhemmin tapasin sen kaverin, näin, että hän kuuluu siihen sarjaan rikoksentekijöitä, jotka eivät tiedä, mitä tekivät. Hän ei ollut ymmärtänyt, miten iso asia kirkon polttaminen on, vaan kyseessä oli ollut lähinnä päähänpisto. Tietysti hän tiesi nyt tehneensä väärin ja katui.
Hän kertoo, että tyrvääläiset pystyivät antamaan anteeksi tekijälle, varsinkin sen jälkeen, kun kävi ilmi, mistä oikeasti oli ollut kyse.
Tekijän omaisille tarvitaan tukea
Sen enempää Ojansivulle, Lindgårdille kuin Aholle ei jäänyt katkeruutta tuhopolttajaa kohtaan. Seurakuntien henkinen ilmapiiri ei keskittynyt syyllistämiseen vaan jälleenrakentamiseen ja eteenpäin katsomiseen.
Ojansivu muistuttaa, että ylivieskalaisten on nyt ratkaistava, miten he pystyvät täydestä sydämestä ja kristillisellä tavalla kohtaamaan tuhopolttajan – ja hänen läheisensä.
– Itse näin läheltä, kuinka järkyttävä asia tuhopoltto on varsinkin tekijän omaisille, hän toteaa.
Kuva: Eastpress. Porvoon tuomiokirkko poltettiin toukokuussa 2006.
Lue 7.4. ilmestyvästä Kotimaasta lisää Porvoon, Tyrvään ja Haapaveden seurakunnan kokemuksia siitä, miten kirkon tuhoutuminen vaikuttaa seurakuntaan.
Lue myös:
Ylivieskan seurakunta anoo poliisilta keräyslupaa – apua kootaan jo virossa asti
Ylivieskan kirkossa raju tulipalo
Ilmoita asiavirheestä