Taina Kinnusen Turkista Ouluun muuttanut lääkäriystävä. Alakuloisen olemuksemme takana on Kinnusen mukaan köyhä kosketuskulttuurimme ja hellyysvaje, joka on hänen mielestään pahin juuri Pohjois-Pohjanmaalla.
Vahvat yksin, heikot sylityksin –kirjan juuri julkaissut Kinnunen alkoi kerätä eri-ikäisten suomalaisten kosketuselämänkertoja ja tutustua koskettamiseen liittyvään tutkimukseen syksyllä 2011. Kirjassaan hän jakaa myös omaa kosketushistoriaansa.
– Sen auki kirjoittaminen tuntui vaikealta. Välillä piti ponnistella eteenpäin lause lauseelta, hän kertoo.
Köyhä kosketuskulttuuri on Kinnusen mukaan lyönyt suomalaisten olemukseen lähtemättömän alakuloisen leiman, jonka tunnistaa helposti ulkomaisilla lentokentillä.Ihmisten pidättyvyys, tunteiden peittäminen ja tyly käytös pistävät silmään myös, kun hän astuu junasta Oulun asemalla.
– Suomalaisen perusilme on kuin vedessä uitetulla koiranressukalla, Kinnunen sanoo.
Suomalainen kosketuskulttuuri on Kinnusen mukaan tärkeässä tienhaarassa. Yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä lisääviä trendejä on paljon, toisaalta hän näkee myös myönteisiä merkkejä.
– Kosketuselämäkertoja lukiessani ymmärsin, että ihmisellä on hämmästyttävä kyky imeä hyvää, ottaa vastaan rakkauden virvoittavaa vettä, Kinnunen toteaa.
Toivon merkkeihin Kinnunen laskee myös kirkon, joka on hänen mukaansa tärkeä tunnekylmyyden vastavoima.
– Välittäminen tarkoittaa sitä, että ihminen nähdään arvokkaana sinänsä. Se on rakkautta, joka ei aseta mitään ehtoja tai erityisiä ansioita. Olen ymmärtänyt, että tässä on kirkon syvin sanoma.
Lue Taneli Kylätaskun kirjoittama haastattelu kokonaisuudessaan 5. syyskuuta ilmestyneestä
Essestä