Kun Ylivieskan kirkko paloi, haihtui sananmukaisesti taivaan tuuliin suuri määrä paikallisten ihmisten ja yhteisen kulttuuriperinnön kannalta arvokasta ja korvaamatonta esineistöä. Ylivieska ei ollut ensimmäinen – eikä valitettavasti varmasti viimeinenkään – kirkkopalo, jossa tuhoutui niin rakennus kuin kirkkotekstiilit, alttaritaulut, kynttilänjalat, puuveistokset, urut…
Siksi onkin syytä kysyä, miten kirkko huolehtii arvoesineistään. Ja ylipäätään, onko kirkon perintö ja perinne viime kädessä kiinni esineissä – vai jossain ihan muussa.
On ja ei, vastaa kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto, joka koordinoi, neuvoo ja ohjeistaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista.
Päämääränä pyhyyden kokeminen
Itse esineet ovat Tammiston mukaan toki tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä esineet välittävät vuosisatojen takaisesta tai ihan lähimenneisyyttä heijastavasta perinnöstä. Tammisto puhuukin aineellisesta ja aineettomasta kulttuuriperinnöstä, ja siitä miten ne yhdistyvät erityisesti kirkollisessa kulttuuriperinnössä.
– Kirkkorakennus, sen sisustus ja esineistö luovat yhdessä kokonaisuuden, tilakokemuksen, jonka tehtävä on tukea ihmisten tietä rukoukseen, kohottautumiseen ja pyhyyden kokemiseen. Tilalla ja sakraaliesineillä on tarkoituksensa osana jumalanpalvelusta.
Esineistö liittää ihmiset sukupolvien ketjuun vahvistaen asukkaiden paikallisidentiteettiä. Esineistä kerätty tieto kertoo perinteistä, paikkakunnan ja seurakunnan historiasta: miten esineitä on käytetty, mitä ne ovat merkinneet ihmisille, mitä ne kertovat esimerkiksi hautajaisperinteistä 100 vuoden takaa, mistä joku tapa juontaa juurensa.
Tai esineiden kautta muodostuu yhteisöllisyys: mitä merkitsi, kun yhdessä kerättiin varoja kirkon rakentamiseen ja koristeluun aikana, jolloin kirkot rakennettiin pääasiassa juuri omalla työllä ja lahjoituksilla. Tai kriittisesti, mitä esineet muistuttavat ajasta, kun kirkolle on lahjoitettu ylenpalttisesti kultaa ja hopeaa, vaikka kansalla ei ole ollut leipää.
Ei vain irrallisia esineitä
Saana Tammisto on koulutukseltaan taidehistorioitsija. Siksi ei ole yllättävää, että hän kytkee kirkolliset esineet laajempaan kokonaisuuteen, juuri aineettomaan perintöön, siihen että kaikki ei ole vain käsin kosketeltavaa.
– Kirkon kulttuuriperintö on laaja käsite. Siihen kuuluvat niin hautausmaat, kirkkojen ympäristöt, tekstiilit, ehtoollisvälineet, virsikirja tuoreine lisälehtineen kuin myös jumalanpalveluselämä, hautajaistavat, kirkkomusiikin muodot – ja ehdottomasti kirkkokahviperinnekin osana kirkollista tapakulttuuria.
– Juuri tällaista ymmärrystä ja tietoisuutta kulttuuriperinnöstä haluaisin lisätä. Kun oivalletaan, että kirkollinen kulttuuriperintö ei ole vain vanhoja rakennuksia, irrallisia esineitä tai paluuta menneeseen, ollaan otettu ensimmäinen askel yhteisen perinnön vaalimiseen.
Tätä ymmärrystä lisäämään kirkkohallitus on juuri asettanut laajapohjaisen työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella vuoteen 2024 ulottuva kirkon kulttuuriperintöstrategia ja siihen liittyvä toimenpideohjelma. Työryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu professori Heikki Hanka Jyväskylän yliopistosta. Saana Tammisto toimii työryhmän yhtenä jäsenenä ja sihteerinä.
Muisto jää, vaikka esine tuhoutuu – Kiinteistönhallintajärjestelmä auttaa inventoinnissa
Tämä on itse asiassa vain johdanto varsinaiseen asiaan, eli sen ymmärtämiseen, että vaikka esineet häviävät ja tuhoutuvat, on tärkeää, että esineiden välittämä tieto ja muistot jäävät. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että seurakunnat inventoisivat ja dokumentoisivat hallussaan olevan esineistön mahdollisimman hyvin.
Inventointiin antaa uuden mahdollisuuden parhaillaan käyttöön otettava Haahtela-yhtiöiltä tilattu kiinteistönhallintajärjestelmä, johon on tulossa ensi vuoden aikana oma osio kirkollisille arvoesineille. Järjestelmän perusosa, Kohderekisteri, johon myös esinerekisteri kuuluu, on veloituksetta seurakuntien käytettävissä.
Esineistön inventoinnilla on Saanan Tammiston mukaan kaksi tärkeää ulottuvuutta.
– Ensiksikin, vain tuntemalla seurakunnan esineistö, sitä voidaan hoitaa oikein ja kustannustehokkaasti. Toiseksi, dokumentointi on loistava työkalu siirtää kulttuuriperintöä eteenpäin, rakentaa esimerkiksi koulujen tai päiväkerhojen käyttöön mielenkiintoisia paikallisia tarinoita entisajan tavoista tai siitä, mistä nykyiset perinteet ovat tulleet. Inventointitietoja voidaan hyödyntää seurakunnan kaikissa työmuodoissa.
Tammisto myöntää, että vanhojen esineiden säilytys ja inventointi voidaan monissa seurakunnissa nähdä vain kulueränä, kun talous muutenkin on tiukalla. Mutta ei inventoinnissa kuitenkaan puhuta kohtuuttomista rahoista.
Ääriesimerkki on suuri Jyväskylän seurakunta, jossa käytiin läpi 2500 esinettä, mikä merkitsi kahden ihmisen vuoden työpanosta. Pienemmissä seurakunnissa selvitään parin kuukauden palkkakululla – eikä sen lisäksi juuri muita kuluja tulekaan.
– Kyllä inventointi tehdään seurakunnan oman edun takia. Toivon seurakuntien huomaavan, että esineistön dokumentointi ei ole ensisijaisesti kuluerä vaan voimavara, joka auttaa ymmärtämään, mistä kulttuuriperinnössä on kysymys. Inventointi avaa myös mahdollisuuden saada ammattilaisilta välittömästi käytännön neuvoja siitä, miten arvoesineiden käyttöikää voidaan pidentää ennaltaehkäisemällä vaurioita.
Helppoja käytännön ohjeita: Suntio virkkasi pehmusteen ja arvotekstiilin tulevaisuus turvattiin
Tammisto korostaakin inventoinnin mukanaan tuomia käytännön hyötyjä. Esineistön hoitamisesta ja säilyttämisestä on sinänsä hyvä Kirkkohallituksen ohjeistus vuodelta 2009 eli
Arvoesineistön hoito seurakunnissa
ja onpa asiasta muistutettu myös Kirkkohallituksen yleiskirjeelläkin – mutta harva niitä jaksaa lukea.
Inventoinnin yhteydessä esiin tulevat asiat saattavat olla hyvinkin yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa. Tammisto ottaa esimerkiksi messukasukan säilyttämisessä käytettävän vaateripustimen: sen ripustintangon pitää olla oikean muotoinen ja riittävän pitkä, ettei kasukkaan muodostu kangasta kuluttavia ryppyjä.
– Eräänkin inventoinnin yhteydessä tuunasimme ylimääräisestä sähköjohdon suojaputkesta ripustimen, joka ehkäisee vaurioita. Suntio virkkasi käsityöharrastajana vielä putken ympärille pehmusteen ja arvotekstiilin tulevaisuus oli turvattu.
– Myös suojapusseja kannattaa käyttää. Kasukoiden suojapusseihin paras ja usein ilmainen materiaali on vanhat lakanat. Pussien ompelu voi tarjota vaikkapa seurakunnan käsityöpiirille mielekästä ja hyödyllistä tekemistä, Tammisto ehdottaa.
Inventointiin tulossa kätevä työkalu, luvassa säästöjä
Esineistön inventointia Saana Tammisto pitää kirkollisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä juuri nyt kaikkein kiireellisimpänä tehtävänä, varsinkin kun kiinteistönhallintajärjestelmä tulee tarjoamaan siihen erinomaisen työkalun.
– Kun tiedot ovat yhdessä kattavassa rekisterissä, pystytään esineistön hoitoa ohjaamaan ja neuvomaan nykyistä paremmin. Seurakuntien työ helpottuu ja rahaa säästyy, kun nähdään helposti, missä muualla on mahdollisesti samanlaisia ongelmia ja miten ne on ratkaistu: miten esimerkiksi alttaritaulun konservointi on toteutettu.
– Yksittäisten seurakuntien lisäksi inventointi auttaa koko kirkkoa valtavan esineperinnön hoidossa. Sen kautta olemme saamassa kustannustehokkaan ja järkevän paketin tämän kokonaisuuden hallintaan.
Inventoinnin merkityksestä hyvä esimerkki on juuri Ylivieskan kirkko, jonka esineistö oli onneksi inventoitu. Vaikka kirkon liki kaikki esineet, kellotapuliin museoitu esineistö mukaan lukien tuhoutui tulipalossa, niiden välittämä tieto ja muistot eivät katoa, vaan ne elävät valokuvina ja dokumentteina edelleen myös tuleville sukupolville.
Entäs kirkkomuseo?
Ajoittain on kirkolliskokousta myöten keskusteltu siitä, pitäisikö kirkkotaiteen arvokkaimmat teokset koota yhteen museoon, jossa ne olisivat nykyistä paremmin hoidossa ja turvassa. Siis miksi luterilaisella valtakirkolla ei ole omaa kirkkomuseota, kun pienellä ortodoksisella kirkolla on oma Riisansa Kuopiossa?
Saana Tammisto ei kirkkomuseohankkeelle lämpene. Hänen mielestään kirkolliset esineet ja kirkkotaide on tehty tiettyä käyttöä varten, tietylle paikkakunnalle, tietyn seurakunnan kirkkoon tai muuhun rakennukseen.
– Niiden säilyminen juuri alkuperäisessä yhteydessään on jo sinänsä tärkeää. Tärkeää on myös se, että ne ovat siellä mahdollisuuksien mukaan käytössä ja nähtävillä. Kirkon kulttuuriperintö ei ole irrallista, se on elävää perinnettä jokaisessa Suomen seurakunnassa, Tammisto sanoo.
Toki seurakunnissa voi olla ja onkin yksittäisiä esineitä ja teoksia, joilla katsotaan olevan niin suuri arvo, että ne on syytä tallettaa paikkaan, jossa niiden säilyminen tuleville sukupolville voidaan turvata. Tällaisia esineitä onkin jo koottu esimerkiksi Kansallismuseon ja monien maakuntamuseoiden kokoelmiin, mitkä ovat Tammiston mielestä niille luontevia paikkoja – onhan kirkollinen kulttuuriperintö merkittävä osa kansallista kulttuuriperintöämme.
– Ei tähän voi mitään yleisohjetta antaa, vaan näitä on aina katsottava tapauskohtaisesti. Olennaista on myös se, että seurakunnan tunnistavat vastuunsa ja omat resurssinsa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden ja taiteen säilyttämiseen.
Apua ja avustuksia löytyy
Tammisto muistuttaa, että seurakunnat voivat nykyisin hakea kirkkohallitukselta konservointiavustusta valtion kirkolle osoittamasta määrärahasta, jolla korvataan aikaisempaa yhteisöveron tuottoa. Hän kehottaakin hakemaan avustusta rohkeammin, sillä ensimmäisellä hakukierroksella tuli vain muutamia yksittäisiä hakemuksia.
Eivätkä kaikki toimenpiteet vaadi välttämättä rahaa, enemmänkin kysymys on ymmärryksen ja tiedon lisäämisestä.
– Käyn mielelläni seurakunnissa paikan päällä katsomassa, antamassa käytännön ohjeita ja neuvoja, miten esineistö saada paremmin turvattua. Useimmiten kysymys on enemmänkin tahtotilasta kuin rahasta, sanoo Saana Tammisto.
Hän kyllä tietää mistä puhuu, kun on jo vuodesta 2002 ollut kirkollisen kulttuuriperinnön dokumentoinnin kanssa tekemisissä. Eikä liene mikään yllätys, että jo hänen gradunsa Jyväskylän yliopistossa käsitteli kirkollisen esineistön inventointia.
Kannattaa siis ottaa yhteyttä, sinne Kirkkohallitukseen, Eteläranta kasiin. Sitä varten he siellä ovat.
Kuva: Petteri Kivimäki
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Ilmoita asiavirheestä