Mika Mäntyranta ehti hoitaa virkaansa vain kahdeksan kuukautta. Nyt hän siirtyy takaisin Turkuun hiippakuntasihteeriksi. Yllätyslähtöön on kaksi syytä.
Ensimmäinen on se, että Mäntyranta totesi, ettei pendelöinti Helsingistä Kaarinaan sovi hänelle.
– Lähtökohta oli koko ajan, että perhe ei siirry Helsinkiin. Mutta se oli isompi asia kuin osasin ajatella. Kahdessa kaupungissa oleminen ei sopinut minulle. On sanonta, että borta bra men hemma bäst, Mäntyranta myöntää.
Kysymys on elämänlaadusta. Mäntyranta kokee, ettei hän pystynyt olemaan tarpeeksi perheensä luona. Toisin sanoen perheen ja työelämän yhdistäminen ei onnistunut.
– Minun piti nyt tehdä tällainen kiemura elämässäni nähdäkseni, mitkä ovat tärkeitä asioita. Tämä ei ollut minulle selvää vielä silloin, kun hain KJY:n johtajan paikkaa. Kunnioitan silti suuresti niitä työtovereitani, jotka pendelöivät, Mäntyranta sanoo.
Mäntyrannan perheen lapsista yksi, rippikouluikäinen, asuu vielä kotona.
Liikaa hallintoa
Toinen syy Mäntyrannan lähdölle on, että häntä ajatellen työnkuvassa oli liikaa hallinnollisia ja henkilöstöhallinnollisia tehtäviä. Hänellä on parisenkymmentä alaista. Mäntyranta olisi halunnut päästä keskittymään enemmän varsinaiseen substanssiin eli asiaan.
– Tänä lyhyenä aikana minulle selvisi myös, että kutsumukseni on hoitaa enemmänkin hengellisen elämän ja jumalanpalveluselämän asioita siinä mittakaavassa kuin työtä tehdään hiippakuntatasolla.
Mäntyranta tuli KJY:n johtajaksi arkkihiippakunnan jumalanpalveluselämän hiippakuntasihteerin paikalta. Nyt hän palaa samaan, mutta laajennettuun työnkuvaan, arkkihiippakunnan spiritualiteetin ja jumalanpalveluselämän hiippakuntasihteerin virkaan. Myös työnkuvan laajeneminen veti Mäntyrantaa takaisin Turkuun. Hän aloittaa uudessa työssä syyskuun alusta. Neljän kuukauden koeajan ajan hän on virkavapaalla kirkkohallituksesta. KJY:ssä sijaistaa Ulla Tuovinen.
”Ei dramatiikkaa”
Mäntyranta vakuuttaa, että hänen lähtöönsä kirkkohallituksesta ei liity mitään dramatiikkaa. Vastuunpakoilijaksi hän ei itseään koe.
– Seuraan nyt sisäistä ääntäni. Toivon, että se on samalla myös Jumalan ääni, joka johdattaa.
– Ei kirkon jumalanpalveluselämä ole yksin minun varassani. Kirkkohallituksessa ja seurakunnissa käynnissä oleva jumalanpalveluselämän kehittämishanke menee eteenpäin. Jumalanpalveluksen tila ei ole niin synkkä kuin aina välillä annetaan ymmärtää. On rohkaisevia esimerkkejä. Siellä, missä jumalanpalvelusta on kehitetty työyhteisön asiana ja maallikot on otettu mukaan, se on alkanut kukoistaa.
Ilmoita asiavirheestä