Taiteilijana minua puhuttelee Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luku 13, jossa puhutaan rakkaudesta. Taiteeni ja tekemiseni perustuu rakkauteen. Ellen rakastaisi töitäni, en voisi maalata. En voi tehdä tätä työtä vain pienellä välittämisellä. Maalaaminen on minulle täysin kokonaisvaltainen elämä ja olemassaolon tapa.
Polvistumme pakon edessä
Mielestäni ei ole lainkaan naiivia sanoa, että olen maalannut parikymmentä vuotta rakkautta. Näinä vuosina vastaan on tullut hetkiä, jolloin koen menneeni tietyn rajan yli, vähän niin kuin ulottuvuudesta toiseen. Yksi sellainen hetki oli, kun maalasin Vantaan Rekolan kirkon alttaritaulua viitisentoista vuotta sitten.
Alttaritaulun tekemisessä oli puhuttelevaa se, että alttarilla ihminen polvistuu. Ihminenhän polvistuu joko tärkeän valinnan vuoksi tai pakosta. Ihminen polvistuu, kun hän siivoaa, oksentaa, solmii lapsen kengännauhat, menee naimisiin tai tulee teloitetuksi. Polvistuminen on raja, jossa täytyy uskoa johonkin. Siksi alttarillakin polvistutaan, emme me polvistu minkään turhan edessä.
Halusin Jumalalta kahvikupillisen
Niihin aikoihin, kun maalasin Rekolan kirkon alttaritaulua, näin unen, josta tuli yksi sellaisista elämän merkittävistä unista, joita kerrotaan lapsenlapsille. Unessa kokonaisvaltainen äänentaajuus kysyi minulta: ”Nanna, mitä sinä haluat?”
Tiesin heti, että kysyjä oli Jumala. Olin pitkään hiljaa ja sitten kuulin ääneni sanovan: ”Haluaisin kupin kahvia”. Jumala oli hänkin pitkään hiljaa ja sanoi lopulta: ”Jos haluat vain kupin kahvia, tulet saamaan kaiken muunkin.”
Ehkäpä hassu vastaukseni oli looginen: halusin ensin herätä kahvin voimalla ja sitten pohtia tärkeää kysymystä siitä, mitä minä haluan.
Maalaaminen on rakkauden opettelua
Olen tahtoihminen, ja tahtominen ja haluaminen myös rasittaa minua. Joskus tahtomisen ja haluamisen katkaisee nöyryys. Silloin jokainen sekunti pitää sisällään uuden vastaanottamisen ja edellisestä luopumisen. Minulle maalaaminen on jatkuvaa rakkauden opettelua.
Korinttolaiskirjeen teksti on myös minulle tärkeän elokuvan, Kieslowskin
Sinisen, kiteytys. Katson elokuvan joka vuosi, vaikka osaan sen pikkutarkasti ulkoa. Korinttolaiskirjeen luku 13 kertoo siitä tunteesta, kun ei ole jäljellä enää muuta kuin rakkaus.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä